Jumalaisen Rutger Hauerin näyttelemällä Erikillä on murhanhimoisia ajatuksia - hänen sydämensä on murskana. Elokuvan alussa hän etsii Levottomat-tyyliin uutta sisältöä tunne-elämäänsä. Jotakin, mikä korjaisi vauriot tai helpottaisi tuskaa. Valitettavasti Erik on myös aikamoinen ongelmatapaus, joka aiheuttaa kaikenlaista pahennusta missä liikkuukaan. Liftatessaan kaksi vuotta sitten takaisin Amsterdamiin, hän kohtasi Olgan ja aloitti yhdessä rysäyksessä tämän kanssa ihanan romanttisen, mutta myös räiskyvän intohimoisen suhteen. Liekki, joka palaa kirkkaasti, palaa myös nopeasti.
Turkkilainen namu on häpeilemättömän rohkea fyysisen rakkauden kuvauksessaan, muttei koskaan mene epämukavuusalueelle - ellet satu katselemaan sitä vanhempiesi seurassa, mitä en suoralta kädeltä suosittele. Kyseisissä kohtauksissa on myös hollantilaista tai ehkäpä verhoevenilaista leikkisyyttä ja huumoria. Häpeilemättömyys ei rajoitu parin touhujen kuvaukseen, vaan usein aivan yhtäkkiä tavanomaiset tilanteet vaihtavat täydellisesti suuntaansa - yleensä Erikin toimien takia.
Elokuvan alku lupailee dramaattista käännettä, mutta sitä joutuu odottamaan mielestäni aika pitkään, vaikka vauhtia ja välillä sähläystäkin riittää kylliksi. Tuomitut romanssini tapahtuvat sisäisesti, mutta pystyn silti samaistumaan Erikin kokemaan pakahduttavaan tuskaan. Pitkin elokuvaa vastaan tulee useita kekseliäitä kuvallisia oivalluksia, joiden vuoksi toinenkin katselukerta olisi paikallaan.
Rutger Hauer siis varastaa shown raakaa eläimellisyyttä huokuvalla suorituksellaan, mutta Monique van de Ven pärjää Olgana mainiosti, vaikka hahmon kohtalona on usein vain ottaa vastaan kuvanveistäjä-Erikin enemmän tai vähemmän hulluja päähänpistoja. Pari on tarinan keskiössä ja loput hahmot jäävät aivan syystäkin jonon perälle, kun syventäviä ominaisuuksia jaetaan.
Pidin elokuvan mukavan viipyilevästä musiikista, joka sopi niin romanssiin kuin traagisempiinkin kohtauksiin. Kesäisen jazzahtava, hieman surumielinen johtoaihe jäi kummittelemaan mieleen vielä tarinan päätyttyä.
Ei tämä mikään Leaving Las Vegas ole, mutta ihan kelpo rakkaustarina. Rutgeria on kiva nähdä ja kuulla hollanniksikin. 1970-luku oli erityisesti amerikkalaisen draamaelokuvan kulta-aikaa, mutta kyllä Euroopassakin on laatuelokuvia tehty. 3/5, suosittelen jo ihan yleissivistyksen puolesta katsomaan Verhoevenin Hollannissa tekemiä elokuvia.
Turkkilainen Namu ja muitakin Hauer-Verhoeven -parivaljakon elokuvia löytyy DVD:llä kirjastosta.
Turkkilainen namu on häpeilemättömän rohkea fyysisen rakkauden kuvauksessaan, muttei koskaan mene epämukavuusalueelle - ellet satu katselemaan sitä vanhempiesi seurassa, mitä en suoralta kädeltä suosittele. Kyseisissä kohtauksissa on myös hollantilaista tai ehkäpä verhoevenilaista leikkisyyttä ja huumoria. Häpeilemättömyys ei rajoitu parin touhujen kuvaukseen, vaan usein aivan yhtäkkiä tavanomaiset tilanteet vaihtavat täydellisesti suuntaansa - yleensä Erikin toimien takia.
Elokuvan alku lupailee dramaattista käännettä, mutta sitä joutuu odottamaan mielestäni aika pitkään, vaikka vauhtia ja välillä sähläystäkin riittää kylliksi. Tuomitut romanssini tapahtuvat sisäisesti, mutta pystyn silti samaistumaan Erikin kokemaan pakahduttavaan tuskaan. Pitkin elokuvaa vastaan tulee useita kekseliäitä kuvallisia oivalluksia, joiden vuoksi toinenkin katselukerta olisi paikallaan.
Rutger Hauer siis varastaa shown raakaa eläimellisyyttä huokuvalla suorituksellaan, mutta Monique van de Ven pärjää Olgana mainiosti, vaikka hahmon kohtalona on usein vain ottaa vastaan kuvanveistäjä-Erikin enemmän tai vähemmän hulluja päähänpistoja. Pari on tarinan keskiössä ja loput hahmot jäävät aivan syystäkin jonon perälle, kun syventäviä ominaisuuksia jaetaan.
Pidin elokuvan mukavan viipyilevästä musiikista, joka sopi niin romanssiin kuin traagisempiinkin kohtauksiin. Kesäisen jazzahtava, hieman surumielinen johtoaihe jäi kummittelemaan mieleen vielä tarinan päätyttyä.
Ei tämä mikään Leaving Las Vegas ole, mutta ihan kelpo rakkaustarina. Rutgeria on kiva nähdä ja kuulla hollanniksikin. 1970-luku oli erityisesti amerikkalaisen draamaelokuvan kulta-aikaa, mutta kyllä Euroopassakin on laatuelokuvia tehty. 3/5, suosittelen jo ihan yleissivistyksen puolesta katsomaan Verhoevenin Hollannissa tekemiä elokuvia.
Turkkilainen Namu ja muitakin Hauer-Verhoeven -parivaljakon elokuvia löytyy DVD:llä kirjastosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti