6.9.2009

Tänään oli vuorossa jo etukäteen pelkäämäni Kampinosin metsässä tapahtuva Ultimate Survival Bondage Experience, jonka tarkoitus on hitsata ryhmämme yksittäiset osat yhteen, jolloin siitä muodostuu virheetön yksikkö, joka toimii kuin hyvin öljytty kone. Ongelma oli siinä, ettei retkelle tullut edes puolta ryhmästämme. Herätessäni sunnuntaiaamuna kahdeksalta mietin itsekin, mitä helvettiä oikein olen tekemässä. Vihaan kävelyä, mutta pidän toki luonnossa samoilusta. Eniten pelottaa se, että reissulle on varattu aikaa yhdeksän tuntia ja puolalaiset "auttajat" huomioon ottaen touhuun saattaa mennä hyvinkin paljon kauemmin. Olen myös kipeä, vaikka olo aamulla tuntuikin hyvältä.

Ajoimme ensin ilmeisesti Varsovan pohjoislaidalle metron tämänhetkiselle päätepysäkille ja sen jälkeen vielä bussilla niin kauas, että tarvitsimme erikoisliput. Pistäydyimme erämaan laidalla sijaitsevassa pikkukaupassa ja sitten oli aika astua metsään. Tämän jälkeen muistan pääasiassa väsyneet ja särkevät jalkapohjat. Otin kyllä 120 kuvaa, joista suurin osa onnistui hyvin. Vaelluksen keskivaiheilla piipahdimme Metallican levynkannelta näyttävällä hautausmaalla, mutta emme voineet viipyä kauaa, sillä piipahdus kuulemma lisäisi matka-aikaan tunnin. Jossakin vaiheessa olin varma - ja Daniel myös - että olimme eksyksissä, sillä käännyimme eräästä polkujen risteyksestä mielestäni takaisin tulosuuntaamme. Tämä saattoi kyllä johtua käynnistä hautausmaalla. Ei olisi pitänyt käydä hautausmaalla. Jossakin vaiheessa pysähdyimme polun reunaan kaatuneen puun päälle. Kolme puolalaista pitivät jonkinlaista hätäkokousta rungon toisessa päässä. Yhtäkkiä kuului ilmeisesti Olgan toteama kiivas: "Absolut nie!". Pystyin helposti kuvittelemaan keskustelun kulun ennen tätä:

"Voi perse, mä luulen, että me ollaan eksyksissä."

"Eikä olla, noi erasmukset on vaan niin kurvan hitaita."

"Hei tapetaan ne jo."

"Nie! Absolut nie! Se tehdään vasta grillipaikalla!"

Keskellä metsää törmäsimme yhtäkkiä, täysin yllättäen, jonkinlaiseen sotilaiden, veteraanien ja partiolaisten kokoontumiseen, jossa ilmeisesti oli keräännytty jonkinlaiselle sankarihaudalle - joita Kampinos on pullollaan - muistelemaan jotakin suurta historiallista tapahtumaa. Paikalla oli TV-ryhmä. Sotilaat ampuivat yhteislaukauksen ja sitten joku piti taas puheen. Jatkoimme matkaa. Jossakin vaiheessa pääsimme asvalttitielle. Se oli laiha lohtu, sillä se sai jalkapohjani särkemään joka askeleella yhä enemmän ja enemmän. Pysähdyimme pikkukauppaan ja sain viimein istua hetken. Käännyimme risteyksessä väärään suuntaan, mutta joku puolalaisista huomasi sen aika nopeasti. Tässä vaiheessa leijuin jo Brand New Heaviesin Shelter-levyn luomassa rennossa mielentilassa, joka lievitti hieman kipua. Varsinaista väsymystä en tuntenut. Aika pian palasimme metsäpolulle ja päädyimme jonkinlaisen maaseutuhotellin pihan läpi grillipaikalle, jossa otin kengät jalasta ja menin virransäästötilaan.

Danielilla oli myös minulle makkara. En ikinä syö makkaraa Suomessa, mutta tämäpä oli ihan oikea - lihasta tehty - puolalainen makkara, joten suostuin tämän kerran päästyäni ylös. Se tietysti putosi nuotioon, minkä jälkeen totesin sen olevan valmis, vaikka Daniel koettikin selittää jotakin kypsyttämisestä ja mausta. Se on makkara, ei mikään kurvan fileepihvi! Sain syötyä kuoren sisällön aika sujuvasti ilman tuhkaa ja hiekkaa, vaikka Daniel selittikin jotakin muuta muille mausteistani. Jalkapohjiani särkee, mutta ne eivät ole rakoilla. Pian syömisen jälkeen jätimme metsän taaksemme, sillä halusimme ehtiä linja-autopysäkille ajoissa. Kukaan ei uskonut Nataliaa, kun tämä väitti muistavansa aikataulun ulkoa. Ehdimme linja-autoon ja kotimatkalla kuuntelin vihdoin kauan puhelimessa ja kiintolevylläni lojuneen Asteen levyn alusta loppuun.

Seikkailu ei kuitenkaan ollut vielä ohi, sillä jostakin syystä emme ajaneet bussimatkan jälkeen metrolla Stare Bielanylle asti vaan nousimme maan pinnalle jossakin muualla. Olga, Natalia ja Ewa(?) käskivät meitä nousemaan juuri lähdössä olevaan raitiovaunuun numero viisi. Ok, kotiin. Christina ja Charlotta - joka muuten näyttää Hanna Pakariselta - ilmeisesti aavistivat jotakin jo ennen Serdaria, sillä he jäivät pois kyydistä pari pysäkin jälkeen. Hetken päästä Serdar - tuo turkkilainen eläin - alkoi epäillä, että ajamme väärään suuntaan. Minä, joka olin jo kuin syksyn lehti tuulessa, en ollut aivan varma asiasta ennen kuin vaunu todellakin pysähtyi päätepysäkille. Syöksyimme ulos ja juoksimme seuraavaan viitoseen, joka odotti kääntöpaikalla. Loistava päätös loistavan mukavalle päivälle oli se, että ajoimme raitiovaunulla yhteensä 26 pysäkinväliä ennen pääsyä opistolle.

Ostin kebabin ja selvisin makaamaan sängylle. Illalla olisi ollut David LaChapellen Rize-musikaalin ilmainen ulkoilmaesitys, joka olisi ollut kiinnostavaa nähdä, mutta en usko, että ainakaan kukaan Kampinos-uhreista meni katsomaan. Minun teki mieli mennä istumaan höyryävän suihkun alle kuten TV-ohjelmissa dramaattisen tapahtuman jälkeen.

Päivän askeleet: 15402, 12321 m, 635,6 kcal - epäilen mittarin nollautuneen itsestään metsäreissun alkupäässä, sillä ensimmäisellä tauolla se näytti vain noin 2000 askelta ja joku katsoi kartasta matkan pituuden olleen lähempänä 16:tta kilometriä.

English summary:

Kampinos Extreme Survival Bondage Experience was long and painful. I hate walking. My feet hurt most of the time. The Polish nonhelpers must have something against us and they definitely tried to kill us by getting us lost in the dangerous forest. We saw some soldiers, veterans and scouts having some sort of gathering in the middle of the woods. I fell into a light coma at the BBQ spot and dropped my sausage into the camp fire. My feet hurt but there are no blisters.

As the last killing strike the polish girls put us on a tram going the wrong way. After a total of 26 stops - 10 of which were in the wrong direction - we got home. This is going to hurt tomorrow.

5.9.2009

Kun vihdoin lopetimme ydinaseista ja keskitysleireistä puhumisen, kello oli puoli neljä.

Nukuin kuitenkin todella hyvin. Aamupäivällä minulla ei ollut kuumetta. Päivän kulttuuritarjontaan kuuluisi Juutalaisen kulttuurin festivaali ja Miehitetyn Varsovan laulujen konsertti tai lauluilta. Kumpikaan ei kiinnostanut, mutta festivaaleilta siirryttäisiin eteenpäin jonkinlaisella historiallisella raitiovaunulla, mikä voisi olla mielenkiintoista. Jätin J-festivaalin väliin, jotta olisin kunnossa huomista 9-tuntista Kampinosin luonnonpuistossa tapahtuvaa Ultimate Survival Bonding Experienceä varten ja päätin tavata Danielin ja muut ryhmäläiset kaupungilla myöhemmin ennen ajelua. Daniel palasi ennen lähtöä huoneeseen ja sanoi, että minun pitäisi tulla keskustaan puoli kolmeksi ruokailua ja kyytiä varten.

Tämä ei onnistunut. Etsiessäni Plac Starynkiewiczya kahdelta minikartalta ja viimein Google Earthilla, kello kävi jo kolmea ja päätin mennä takaisin nukkumaan.

Heräsin noin kuudelta ja totesin, että on lähdettävä syömään ja ostamaan eväitä. Ajoin Arkadiaan ja nousin kakkoskerrokseen, jossa on suuri ruokailualue, jonka laidassa on valtava määrä erilaisia pikaruokatiskejä koko alueen pituudelta. En juuri nyt välittänyt aasialaisesta tai kreikkalaisesta ruuasta ja kalapaikan jätin tietysti väliin. Valitsin Burger Kingin ja Big King XXL -aterian, joka yllätti minut herkullisuudellaan - täällä täytyy käydä myöhemminkin. Lopuksi kävin Carrefourissa hankkimassa kaikenlaista makeaa ja energistä evästä huomista viimeistä matkaa varten.

Illalla Daniel totesi, etten menettänyt mitään jättäessäni kulttuuritarjonnan väliin, sillä puolalaiset olivat jälleen aivan kuutamolla. Historiallista raitiovaunua ei löytynyt ja kun ryhmän oli tarkoitus mennä syömään, naiset tarjosivat paikaksi KFC:tä. Tässä vaiheessa Daniel ja suuri osa ryhmää ilmeisesti häipyi paikalta.

Päivän askeleet: 4176, 3340 m, 172,3 kcal

English summary:

I got to go to sleep at about half past three in the morning. I slept very well but decided to skip the festival of Jewish culture and join the group later for a ride on a historical tram. I need to gather my strength for tomorrow's nine-hour nature hike in the dangerous Kampinos forest.

I missed the tram ride but Daniel told me I missed nothing - the Polish "helpers" had been totally clueless and lost. There was no historical tram ride or Songs of occupied Warsaw.

After sleeping until six I went to eat at Arkadia, BK Big King XXL meal was very tasty, must come back later. I bought some supplies for tomorrow's Kampinos Ultimate Survival Bonding Experience.

4.9.2009

Kyllä, olen kipeä. Otin maitohapon, kaksi vitamiini-X:ää ja Panadol Zappin vuodelta 2008. Join kuumaa teetä ja olin valmis lähtemään. Kurkku tuntuu paremmalta teen jälkeen, mutta paikallinen ilmasto ei varsinaisesti edistä tervehtymistä: aamulla on aika viileää, päivällä lämpötila nousee ja kun palaamme iltapäivällä opistolle, olen taas hiestä märkä.

Puolantunnilla olo on kuin lukion ruotsintunnilla, kun en yhtäkkiä enää osannutkaan mitään ja kaikki piti katsoa sanastosta. Intensiiviopetuksen suuri ongelma on ainakin minulle se, että juuri mitään ei käännetä kunnolla esimerkiksi englannin kielelle. Kun tarkistan jotakin sanaa sanakirjasta - jonka sanasto on ilmeisesti peräisin jostakin 1970-luvulta - juna jatkaa matkaansa ja jään jälkeen.

Päivän kulttuuriohjelmassa oli opastettu kävelyretki vanhaan kaupunkiin. Sain vanhasta kaupungista tarpeekseni jo kaksi vuotta sitten, koska Varsovassa ei tunnu tapahtuvan mitään vanhan kaupungin ulkopuolella ja vanhaan kaupunkiin meneminen tarkoittaa aina aivan järjetöntä kävelemistä. No, tämä olisi kuitenkin hyvä tilaisuus ottaa valokuvia. Oppaamme on Master Katarzyna "Kasia" Kazimierowska, joka on todella mukava tyyppi. Meidät jaetaan kahteen ryhmään: toisessa on reilusti yli puolet kurssilaisista ja karttatyttö Patrycja. Toisessa olen minä, molemmat Danielit, ruotsalainen, Hanna ja pari muuta. Meidän ryhmäämme opastaa Kasia, toista hänen apulaisensa/kumppaninsa, äijä. Vastoin odotuksia retki ei ole aivan mahdottoman pitkä, joskin se kestää kolmisen tuntia. Käymme läpi tärkeimmät nähtävyydet ja kuulemme mielenkiintoisia tarinoita. Emme kuitenkaan päässeet katsomaan Chopinin sydäntä, joka kiinnosti minua erityisesti. Jalkani ovat aika poikki, hikoilen ja selkäni tuntuu kramppaavan. En siis lähde muiden kanssa Orange-festivaalille.

Pitkä ranskalainen (Jean Bernard?) kysyi minulta, olenko ikinä ottanut alastonkuvia. Kun valehtelin: "Liian harvoin.", hän ehdottaa, että voisin ottaa alastonkuvia Charlottesta. Mielenkiintoista...

Kuten pelkäsinkin, selkäni on kävelyn ja eilisen riehumisen jälkeen kipeä. Otan tulehduskipulääkettä ja juon kuumaa teetä. Makaan sängyssä ja koetan rentouttaa selkäni. Daniel tuli takaisin kaupungilta yhdeltä, Razorlightin keikka oli hyvä. Juttelimme pimeässä vielä tuntikausia. Itä-Saksan Leipzigistä kotoisin Daniel opiskelee sosiologiaa ja on myös selvästi erittäin kiinnostunut sotahistoriasta. Kuulen kaikenlaista mielenkiintoista Saksan lähihistoriasta ja häpeän ketjusta, joka varjostaa jonkin verran vielä nuoriakin saksalaisia.

Päivän askeleet: 10743, 8594 m, 443,3 kcal

English summary:

I am definitely sick, but can medicate myself to go to school. It wouldn't have been necessary because I didn't really excel at class - I feel I am falling behind.

We took a really long sightseeing walk around Stare Miasto with a very nice guide, Katarzyna Kazimierowska. It was educational, entertaining and a good photo opportunity but afterwards I felt more sick and my back started to cramp up. I didn't go to the Orange festival.

Daniel came back late in the night and we stayed up talking about the German war history.

3.9.2009

Kurkussani on selvästi jotakin. Olen syönyt vitamiinipillereitä tupla-annostuksena maitohappobakteerikapseleiden mukana joka aamu ja joskus myös iltaisin, mutta lisävitamiinit eivät tunnu estävän flunssaa. Toisaalta, vietin suurimman osan kesästä yksin sisätiloihin sulkeutuneena ja tapasin oikeastaan ainoastaan Kala-Markoa ja joskus Blytä, joka on minulle muuten vieläkin velkaa, joten vastustuskykyni on poissa pelistä.

Kielitunnit ottavat päähän. Olen saavuttanut oppimiskykyni lakipisteen tämän viikon osalta. Kuin pisteenä tuskallisen tunnin iin päälle opettaja tuli mukaan ruokalaan vahtimaan, että tilaamme puolaksi. Tilasin kanaa, joka osoittautui erittäin hyväksi, se oli täytetty ainakin sienillä ja ehkä myös jauhelihalla.

Ostin kotimatkalla appelsiiniteetä ja hunajaa. Kuuma tee helpotti kurkun karheutta. Juodessani teetä keittiössä kuulun jotakin houkuttelevaa käytävästä. Porrastasanteella tanssittiin tangoa! Argentiinalaista tangoa! Nice! Emrullah tanssi Gökcenin kanssa tangoa ja koetti myös opettaa Klausia, mutta kun kävin hakemassa kameran, touhu oli muuttunut turkkilaiseksi/kreikkalaiseksi kansantanssiksi.

Homma lähti jossakin vaiheessa käsistä, kun Emru ja Klaus saivat jotenkin kuulla, että olin harrastanut capoeiraa ja vaativat näytettä. Argh. Heitin parit esquivat, compasson ja armadan. Suoriuduin surkeasti lämmittelyn puutteessa ja sen takia, että henkisesti lopetin capoeiran harrastamisen jo joskus alkusyksystä 2008, virallisesti jouluna. Klaus, joka on ilmeisesti jonkinlainen karateka, kuitenkin sanoi, että potkuni oli edelleen aika korkea. Hmm... Saatoin myös tuntea pienen, mutta merkitsevän venähdyksen selässäni. Toivottavasti selkä ei ärsyynny.

Päivän askeleet: 5467, 4373 m, 225,6 kcal

English summary:

I have a sore throat. My vitamin pills do not seem to work against Polish germs. But I did spend the entire summer indoors, so that might have something to do with it.

I am totally lost at the Polish lessons - I have reached my limit of learning for this week. The teacher came to the dining hall and forced us to order lunch in Polish.

There was a lot of dancing in the hallway. I did some capoeira and may have hurt my back because I didn't warm up.

2.9.2009

Aamu oli valvomisesta raskas. Olin jokseenkin omissa ajatuksissani puolantuntien ajan, niin sanotusti "spaced out". Opettaja kertoo jotakin eurooppalaisesta sukupuusta ja käy samalla läpi eri sukulaisiaan, joita on vaikka mistä päin Eurooppaa.

11.14 alan himoita näkkileipää. Se menee nopeasti ohi, mutta Pieni pyöreä tekisi kyllä poikaa.

Ruotsalaisen Ellan kanootista taitaa puuttua intiaani tai pari tai sitten hän kuulee opettajan puheen jotenkin eri lailla kuin kaikki muut, sillä kukaan muu ei lausu sanoja opettajan esimerkin perään niin päin mäntyä.

Puolan historiassa päästiin viimein kymmenen minuutin videon loppuun.

Koulun jälkeen kävin vaivihkaa tutustumassa opiston uimahalliin, joka näytti varsin mukavalta. Menin ehkä sisään jostakin takaovesta, sillä paikassa ei tuntunut olevan pukuhuonetta ollenkaan. Toivottavasti pääsemme käyttämään allasta jossakin vaiheessa, sillä talo on aivan Dom studencki meskin vieressä.

Koska Gdanskin mentorini Piotr Kuich lähetti minulle jo aikoja sitten puhelinnumeronsa, päätin vihdoin hankkia itselleni puolalaisen puhelinnumeron ja sen mukana myös halvan bilepuhelimen, minkä voin matkan jälkeen antaa Freestylerille. Tietääkseni kaikki, jotka ovat ehtineet hankkia itselleen puolalaisen kortin ja erillisen Puola-puhelimen ovat päätyneet Arkadian Saturnista saatavaan 100 zlotyn Samsungiin, joka on todennäköisesti halvin matkapuhelin, mihin olen koskaan törmännyt. Tutkittuani laajaa puhelinvalikoimaa päädyin kuitenkin 247 zlotyn Nokia 7070 Prism -simpukkapuhelimeen, joka on paitsi pienikokoinen ja yksinkertainen, myös blingillä tavalla aika siistin näköinen. Valitettavasti huomasin vasta kotona, että puhelimesta olisi ollut - ei tosin ehkä Saturnissa - myös sinisellä tehostevärillä koristeltu versio. Kaikissa näkemissäni Gigantin mainoksissa on aina ollut tästä diskopuhelimesta näytillä pinkki versio, mikä tietenkin sopii ladygagamaiseen androgyyniin imagooni erinomaisesti. Saturnissa oli Orangelta vain surkean pieniä kymmenen tai viidentoista zlotyn kortteja, joten menin vielä halvempaan AGD-elektroniikkaliikkeeseen, jossa kortteja oli. Matkalla näin puhelimeni yhdessä Arkadian lukuisista käytäväkojuista, jossa sitä tietenkin myytiin pariakymmentä zlotya halvemmalla. Puhelin tuntuu toimivan ja kortti myös. Laitoin sen tietenkin ensin ykköspuhelimeeni ja se toimi siinäkin. Internet toimii myös.

Kustila oli näköjään lähettänyt jossakin vaiheessa minulle viestin: "Soitax". No en. Lähetin kuitenkin tilanteeni selittävän viestin. Täytyy muistaa tehdä Täystivoli III -dvd valmiiksi ennen kuin käyn Hurmeessa. Projekti on ollut kesken joulukuusta lähtien.

Ennen nukkumaanmenoa Danielista paljastui lisää hieman häiritsevää tietoa. Hän on saksalaisen järjestelmän mukaan B-luokan jalkapallohuligaani! A-luokan huligaanit ovat aivan normaaleja jalkapallofaneja, jotka välttävät stressiä ja ovat paikalla vain jalkapallon takia. B-luokan huligaanit saattavat sopivissa olosuhteissa, kuten paineen, uhkailun, jännityksen tai alkoholin vaikutuksen seurauksena saavuttaa kriittisen massan ja osallistua riehuntaan, mutta ovat silti paikalla pääasiassa urheilun seuraamisen vuoksi. C-luokan huligaaneja näkee televisiossa ja niin Saksassa kuin muissakin jalkapallon kulttuurimaissa heitä varten joudutaan rajaamaan omia katsomoita ja järjestämään jopa poliisisaattueita tärkeiden ottelujen ajaksi. Mielenkiintoista. Daniel kantaa aina peleissä mukanaan 39 eurolla käytettynä ostamaansa Medionin niin sanottua mellakkakameraa (mistä tuli juuri kyseisen kameraluokan virallinen nimitys), jolla hän ottaa kuvia mellakoista ja jolla ei ole niin väliä, vaikka joku astuisi sen päälle. Hän myös näytti minulle videoita aiheesta - rankkaa touhua ja puolalaiset huligaanit vaikuttivat täysin hulluilta verrattuna saksalaisiin, jotka myös saivat aikamoista tuhoa aikaan. Kun Varsovan toinen joukkue, Legia, viimeksi voitti mestaruuden vuonna 2000(?), huligaanit kuulemma tuhosivat vanhan kaupungin täysin.

Päivän askeleet: 6593, 5242 m, 270,4 kcal

1.9.2009

Kolme tuntia kieltä on aika raskas alku päivälle. Pysyn toistaiseksi aika hyvin kärryillä, mutta tunnit venyivät ja pääsin syömään aika lailla myöhässä. En kuitenkaan suostunut ottamaan asiasta paineita, vaan söin rauhassa pierogi z miesem -annokseni loppuun. Tätä vaikeutti se, etten jostakin syystä tilannut itselleni mitään juotavaa. Istuin siis loppupäivän janoisena ja kuivin suin luokassa kuuntelemassa luentoa Puolan historiasta.

Puolan historian opettaja Master Wojciech Przybylski ei onneksi ole pappi, vaan ihan normaali ihminen, minua ehkä muutaman tai kymmenen tai yli vuotta vanhempi. Hän ei muuten edes omien sanojensa mukaan ole "master". Tyyppi on siis ok, mutta Puolan historia heti ruokailun jälkeen oli huono idea. W väärinkäytti törkeästi "Puolan historia 10 minuutissa" -videota, jonka oli imuroinut Youtubesta pysäyttäen sen jatkuvasti muutaman sekunnin välein selittääkseen jotakin perkeleen kiinnostavaa asiaa sen sijaan, että olisimme ensin katsoneet videon loppuun asti. Pääsimme tällä ensimmäisellä luennolla noin kolmen minuutin ja neljänkymmenen sekunnin kohdalle. Ehkäpä huomenna pääsemme loppuun asti, jos pääsemme aloittamaan ajoissa. Suomalaisen nimi on muuten Hanna, löysin hänet Facebookista ja hän liittyi välittömästi listalleni.

En pääse Gdanskissa koulun asuntolaan, mikä voi olla hyväkin asia. Piotr Kuich, tutorini Gdanskin Teknillisessä Yliopistossa, väitti sähköpostissaan, että en olisi missään vaiheessa täyttänyt hakemusta asuntolapaikasta, mutta mielestäni tein niin ilmoittautuessani - kieltämättä hyvin myöhään - listalle sähköpostitse. No, hosteliin sitten vain. Tai ehkä pitää vuokrata asunto. Maksoin opiston vuokran tilisiirtona, mutta jälkeenpäin ajatellen en ole aivan varma, laitoinko viestikenttään tarvittavan puolankielisen lauseen. No, se on nyt kuitenkin maksettu.

Raha-asioiden hoitamisen jälkeen oli aika osallistua ensimmäiseen erasmuksille järjestettyyn bonding -tilaisuuteen, merimieslauluiltamaan merihenkisessä pubissa. Kuulostaapa kiinnostavalta, mutta pakkohan sinne oli mennä, kun kerran kaikki muutkin menivät. Pääseehän sieltä aina pois. Ajoimme ensin raitiovaunulla hieman Runosmäkeä muistuttavalle elementtitaloalueelle ja jatkoimme sitten kävellen kohti pubia. Hyvä että lähdin mukaan sillä Patrycja, yksi tutortytöistä, oli avuliaasti ottanut selvää siitä, missä on lähin uimahalli ja piirtänyt minulle vielä havainnollisen kartankin. Dziekuje! En kehdannut tässä vaiheessa mainita, että opistolla on myös oma uima-allas, jota ajattelin myös hyödyntää. Lyhyen kävelyn jälkeen saavuimme Gniazdo Piratów -pubin - jonka käänsin tuttavallisesti Piratebayksi - luo.

Sisällä oli hämärää ja jokseenkin meluisaa. Jotenkin sain tavalliseen tapaan huonon istumapaikan kahden pitkän pöydän välitilasta - ihan kuin junassakin. Koetin ottaa kuvia hämärässä 17-70:llä, mutta eihän siitä mitään tullut. Vasta, kun joku paikallinen mies, kitara ja ääni -yhdistelmä astui lavalle ja valot sytytettiin ja vaihdoin 50 mm linssiin (kyllä, niitä saa kutsua linsseiksi, "jore puusa"), kuvaamisesta tulikin jotakin. Ennen tätä minua alkoi kuitenkin rasittaa se, että olin ryhmän ainoa, jolla ei ollut syötävää, juotavaa tai molempia edessään, joten lähdin kohti tiskiä aikeenani hankkia jotakin syötävää.

Stanley Kubrickin viimeisessä elokuvassa, Eyes Wide Shutissa, aviopari lähtee joulujuhliin, joissa he joutuvat erilleen ja hyvin suorasukaisten iskuyritysten kohteeksi. Vaimo Itäeurooppalaisen Pelimiehen ja Tohtori Bill Harford kahden mallitytön piirittämäksi. Tunsin oloni hieman samaksi, kun tarkistaessani jotakin ruokalajia taskusanakirjastani jostakin takaoikealta kuului puolalaisella aksentilla: "Helloo'. Do you need he'elp?". Se oli se karttatyttö, Patrycja. En ehtinyt kot sanoa, kun selkäni takaa kuului: "Do you want to eat?". Toinenkin, mustatukkainen, silmälasipäinen tutori. "Do you want to drink? Vodka and cola?" kysyi Patrycja. "Yeess... Maybe later..." vastasin, ennen kuin jouduin taas kysymyspommituksen kohteeksi. Molemmilla oli tuoppi kädessään - puolalaiseen tapaan he joivat olutta pillillä - mutta tunsin silti itsetuntoni kohoavan, kun minuun yhtäkkiä kiinnitettiinkin näin paljon huomiota. Tilasin tutoreiden ehdotuksesta valkosipulivoipaahtoleipiä ja tuopillisen Lechiä. Leipiä odotellessani jouduin vastailemaan vaikka mihin kysymyksiin Suomesta, opinnoistani ja itsestäni. Ehkäpä minulle on hyödyksi olla ryhmän ainoa miespuolinen suomalainen. Mustatukkaisen tutorin nimi on Olga ja hän oli äärettömän kiinnostunut siitä, miten suomeksi sanotaan smacznego. Minä olin kiinnostunut enemmän Patrycjasta, mutta nautin kuitenkin suuresti naurattaessani Olgaa. Se oli ehkä virhe, sillä aina kun hän pääsi puhe-etäisyydelle minusta, jouduin sanomaan sen uudelleen - kymmeniä kertoja illan aikana. Kun ruoka tuli, olisin saanut sen ja tuopin ilmaiseksi, mikäli en olisi ollut niin pyörällä päästäni, että muistutin Patrycjaa ja hänen tiskin takana työskennellyttä kaveriaan asiasta. Olisin saanut jo toisen rikoksen listalleni. Ryhmän mukana oli myös kolmaskin tutori, mutta hän jäi ainakin minulle hyvin etäiseksi.

Leivät olivat ihan tavallisia paahtoleipiä, niiden lisäksi lautasella oli neljä suolakurkkuviipaletta ja kuppi valkosipulivoita. Purtava oli kuitenkin mukavan suolaista ja sopivan kokoinen siihen tilanteeseen. Lech maistui minusta ihan tavalliselta kaljalta. Suomalaiselta. Sain leivät syötyä sopivasti ennen kuin paikallinen hector-henkinen folkahtava artisti aloitti settinsä ja päätin käyttää parin viime vuoden keikkakuvaustaitojani viihdyttääkseni itseäni. Ensimmäinen setti koostuikin pääasiassa jonkinlaisista merimieslauluista, joskin nekin vetivät ihan hyvin väkeä tanssimaan. Sooloartisti oli nopeasti kuvattu ja siirryin hyvin nopeasti muodostamaan tutkielmia ihmisten kasvoista. Yksi turkkilaisista on oikeasta kulmasta katsottuna aivan kuin nuori Al Pacino ja turkkilaisissa tytöissä on itämaiden mystiikkaa. Yksi saksalaisista tytöistä on syntyjään Venäjältä ja Klaus "Meine" on yksinkertaisesti saksalaisen jämäkkä. Toisessa, pienemmässä turkkilaisessa on samanlaista valokuvauksellisuutta kuin Ulas Yatkinissa, joka teki valot johonkin Juran musiikkiprojektiin.

Patrycja on suorastaan ihastuttava ja pyrinkin kiinni hänen kylkeensä niin usein kuin vain mahdollista. Tämäpä outoa, ei kai minussa ole aktivoitunut "suomalainen liikemies ulkomailla"-geeni? Kun näytän Patrycjalle hänestä ottamiani kuvia, hän huutaa "Noo! An'tii. Take it awaayy!" ja katsoo minua vieläkin vetoavammilla koiransilmillä kuin Jaakko Haltia tietoturvallisuustunnilla. Kieltäydyn, mutta ehdotan vaihtokauppana, että hän on jonakin päivänä valokuvamallinani. Ehdotus ei mene perille, vaikka tilannetta vieressä seuraava saksalainen Christina(?) - ei se venäläinen - sanoo saman yksinkertaisemmin kuin minä. Olen tietysti sitä mieltä, ettei Patrycja usko korviaan, kun kiertoteitse totean hänen näyttävän upealta. Kyse voi olla myös metelistä, alkoholista tai siitä, että Puolassa englannin kielen taidon lisäämiseen ansioluetteloon riittää varsin vähäinen taito.

Ilta sujuu varsin mukavasti kuvatessa ja musiikkikin alkaa kuulostaa paremmalta, kun Artisti siirtyy merimieslauluista tavallisiin folklauluihin ja myös minulle tuttuihin veisuihin. Pistäydyin pariin otteeseen pikaisesti tanssimassakin, kun kerran kaikki muutkin. Vedin hieman Shakiraa, mutta en ollut yhden tuopin jälkeen tarpeeksi rentoutunut hurjempiin temppuihin, eikä enää ollut aikaa ottaa enempää. Loppuvaiheessa iltaa väki alkoi lähteä takaisin opistolle, mutta eivät aivan kaikki. Muutama ryhmäläinen jäi pitempään, minä mukaan lukien. Kun Daniel sanoi lähtevänsä, totesin tulevani aivan pian perässä ja lähdin hoputtamaan Olgaa ja Patrycjaa, jotka olivat tehneet tuskallisen hidasta lähtöä jo pitkään. Pian Daniel tuli takaisin oviaukkoon ja huitoi villisti minua lähtemään. Huitaisin hänelle takaisin ja palasin tanssilattialle. Tässä vaiheessa paikalle jäivät vain minä, tutorit, Klaus ja Iso Turkkilainen (Malik?). Kun vihdoin sain Patrycjan kammettua ulos, tajusin miksi Daniel huitoi kuin viimeistä päivää: viimeiset bussit ja raitiovaunut kulkevat viikolla vain noin yhteentoista asti! Nyt oli ehkä kiire. Tutorit kuitenkin vakuuttivat meidän ehtivän aivan hyvin viimeiseen vaunuun. Näin kävikin ja matka pubilta pysäkille oli samalla tavalla hauska ja suloinen kuin kävelymatka uudenvuodenjuhlista kotiin. Tähän Patrycjaan pitäisi varmaan tutustua paremmin, mieluiten niin, ettei Smacznego-Olga ole mukana.

Kun palasin huoneeseen, Daniel totesi luulleensa itse tulleensa viimeisellä vaunulla takaisin. Keskustelimme vielä hieman niitä näitä ja jossakin käänteessä selvisi järkyttävä totuus: Daniel ei pidä Rutger Hauerista! Voi perkele, tälle pitää tehdä jotakin.

Päivän askeleet 6648, 5318 m, 274,3 kcal.

31.8.2009

Aargh! Joudumme vaihtamaan huonetta, mutta toisaalta saan ehkä sängyn, joka ei natise. Internet tulee iltapäivällä.

Lähdimme opistolta puoli kymmeneltä ja ahtauduimme kaikki raitiovaunuun. Aika vaatimattoman tervetulotilaisuuden jälkeen meidät jaettiin kahteen ryhmään ilman mitään koetta. Koulun johtaja on katolinen pappi. Jouduin eroon Danielista ja joukon toisesta suomalaisesta, jota en ole nähnyt. Opettaja on myöhässä. Jouduin sikäli väärään ryhmään, että toisen ryhmän opettaja näytti lyhyellä vilkaisulla viehättävämmältä.

Tunti oli mielenkiintoinen ja luulen, että tällainen "intensiivimetoodi" voi olla pidemmän päälle hyvinkin tehokas. Pääsin loistamaan toteamalla, että suomen kielessä on sijamuotoja - noita kielemme pikku paskiaisia - "lots", kuten myös unkarin kielessä. Opettaja vaikuttaa tutulta, heitti sisilialaisesta erasmuksesta mafiavitsin ja tuntuu muutenkin mukavalta, vaikka onnistuikin lukitsemaan meidät sisälle luokkahuoneeseen. Ryhmässämme on ylimääräinen oppilas - italialainen - minkä takia monisteita ei riitä kaikille. Saan yhdestä paperista alkuperäisversion, mutta toisesta en. Jokaisen luokan seinällä on krusifiksi. Pulpetin sijaan tuoleissa on kirjoitusalustat väärällä puolella.

"Don't eat Polish vowels!"

Tutustumiskierroksen jälkeen tapaan suomalaisen. Hänen nimensä on kai Hanna. Minkäänlaisia esittelyjä ei tarvittu, minulta kysyttiin: "Sä olet se suomalainen?" ja vastattuani: "Joo, moi." juttu alkoi luistaa. Kuinka ihastuttavan suomalaista!

Tultuamme opistolle siirryimme Danielin kanssa huoneesta 136 huoneeseen 154, joka on hieman suurempi ja valoisampi. Sänky ei natise! Seuraavaksi kaikki erasmukset johdateltiin sokkeloisten ja pelottavien käytävien läpi pieneen kellarihuoneeseen, joka oli kuin suoraan IT-porukka -TV-ohjelmasta. Jokainen kone annettin vuorollaan tukihenkilön käsiteltäväksi. Pienen komentokehoteshown jälkeen käskettiin odottaa tunti.

Kävin Danielin ja saksalaisen tytön kanssa opiston pienessä kellariruokalassa syömässä 12 zlotylla obiadin, joka sisälsi zupan, schabowya ja lämmintä kompotia tai herbataa. Hyvää oli, tulin kylläiseksi. Kun tulimme ulos, joku bisneshenkisesti pukeutunut mies, varmaankin joku opettaja, kyseli meiltä pahoja vaihto-opinnoista. Hän totesi, että ymmärtää jotenkin, että saksalainen tulee opiskelemaan Puolaan, mutta että suomalainen? Hän mainitsi jotakin opetuksen tasosta. Otin tämän vastaan jonkinlaisena kehuna suomalaista opetusjärjestelmää kohtaan. ... Mutta saattoihan se kyllä olla jotain vuiluakin... Toivottavasti tämä tämänpäiväinen kansallistunteen nousu ei jatku kauaa, voi vielä tulla koti-ikävä.

Asuntolan ovella odotti Halid, jolla oli jaettavanaan jonkinlaisia maksulappuja. Huoneen vuokran voisi maksaa käteisenä aulan pankkikonttorissa, mutta minulle jäi vielä epäselväksi, voiko vuokran maksaa myös verkkopankin kautta? Täytyy selvittää huomenna.

Meillä on internet! Bittorrent-liikenne tai ainakin minun Azureukseni käyttämä portti on suljettu, mutta podcast-tilaukset päivittyvät hyvin, yhteys on nopea. Daniel luki sähköpostinsa. Hän oli ennakkoäänestänyt maakuntavaaleissa ennen lähtöään. Saksin maakunnassa Natsipuolue oli saanut 5,6 % äänistä, mikä riitti pitämään sen mukana pelissä. On varsin mielenkiintoista, että Saksassa toimii Natsipuolue, joka edellisissä vaaleissa sai yli kymmenen prosenttia äänistä.

Päivän päätteeksi kävimme kaupassa Danielin kanssa. Ostimme pääasiassa aamiaistarvikkeita ja vessapaperia.

Päivän askeleet: 4649, 3719 m, 191,8 kcal. Mittari oli mukana vasta koulun jälkeen, todennäköisesti olisin päässyt ehkä 7000 askeleeseen.

30.8.2009

Muut asukkaat saapuivat ehkä puoli viiden aikaan ja hetken huoneessa pyörittyään menivät mesoamaan käytävälle.

Kaiken kaikkiaan nukuin yllättävän hyvin. Kun puolalaiset lähtivät aamiaiselle, jäin miettimään jatkoa. Ne tulivat aika nopeasti takaisin, ensimmäisenä yksi kolmesta naisesta, joka sääti itseään mukanaan tuomansa pöytäpeilin(!) ääressä kunnes muut tulivat.

Kun terroristit lähtivät, kello oli hieman vajaa puoli 12. Huomasin että lattialla oli lammikko jotakin tahmeaa, ilmeisesti shampanjaa. Porraskäytävässä oli tumppeja. Kerroin lammikosta maksaessani receptionistille ja totesin, etten ehkä ehdi poistua huoneesta ennen kahtatoista.

Pakkaus onnistui hyvin. Selvisin kevyesti PE-Akatemialle, jossa löysin aika nopeasti talolle. Saavuin ovelle samaan aikaan Daniel Winterin kanssa. Saksalainen Daniel näyttää aivan Galactican Romolta tai Läkerol-mainoksen mieheltä.

Daniel lähti keskustaan tutkimaan asuntoa, jonka hän vuokraa jonkun kaverinsa kanssa. Minä kiertelin asuinaluetta. Löysin kaksi mustaa ja yhden kirjavan kissan. Kuvasin kissoja ja rakennuksia. Lähdin yliopistolle.

Löysin yliopiston helposti, joskin hieman harmitti se, että ennakkotietojen vastaisesti reitti pysäkiltä koululle ei varsinaisesti kulkenut metsän läpi. Yliopistollakin oli kolme kissaa: kilpikonnavärinen, Karvinen-värinen ja musta, jolla oli lyhyt häntä. Paikalla oli ilmeisesti saksalainen perhe, jonka isä päästi jonkinlaisen hyvin pitkäkarvaisen mutanttimarsun nurmikolle, jonka laidalla kilpikonnavärinen kissa odotti. Pääsin kuvaamaan aika läheltä, mutta kun kissa viimein läppäisi marsua ja hyppäsi sen päälle nurmikolla olevan taiteellisen puurakennelman päältä, kaikki tapahtui niin nopeasti, etten saanut juuri siitä kuvaa. Marsu pakeni portaan alle ja mies tuli hakemaan sen pois.

Opiston porttia vastapäätä on pizzeria. Lymyilin hetken sen ulkopuolella ja harkitsin Hawaijipizzan tilaamista, mutta sisällä ei ollut yhtään asiakasta ja paikka näytti muutenkin hieman hämärältä, joten jätin asian sikseen. Ostin lähikaupasta juotavaa ja neljä varsin isoa leivonnaista - kaksi rahkawiener-tyyppistä nyyttiä ja kaksi hieman litteän ja venytetyn sämpylän muotoista leivosta. Hyviä olivat.

Opistolla pitäisi ilmeisesti olla langaton verkko, mutta mikään minun laitteistani ei sellaista löydä. Ehkäpä tietopaketissa ovat menneet opisto ja yliopisto sekaisin.

Daniel tuli puoli kymmenen aikaan hakemaan minut opiston baariin, jonne kaikki muutkin kerääntyivät. Suurin osa väestä on saksalaisia, ranskalaisia on muutama, kuten myös turkkilaisia, italialaisia on kai kaksi. Urheiluopiston baarissa käytiin jonkinlainen Saksa-ranska-maaottelu pöytäjalkapallossa. Ranska saattoi voittaa, mutta en oikeastaan keskittynyt asiaan täysin.

Päivän askeleet: 8317, 6653 m, 343,2 kcal.