12.9.2009 – pettymysten lauantai

Joskus mustasukkaisuus on kauhea asia.

Robert tuli jostakin kaupungilta, ehkäpä Maciekin luota, aamuyöllä noin kahdelta. Ehkäpä olin vain väsynyt, mutta hänen iltatoimensa tuntuivat kestävän ikuisuuden. Emme onneksi keskustelleet yhtä lennokkaasti ja pitkään kuin Danielin kanssa, mutta jonkin aikaa joka tapauksessa. En nukkunut kovinkaan hyvin ja tunsin olleeni hereillä jo ennen herätystä kymmeneltä - tai ehkä minulta jäi jokin uni kesken.

Pääsin ylös ja suihkuun noin 10:12. Suihku toimi hyvin ja lämmintä vettä tuli, kunhan jaksoi painaa hanaa jatkuvasti.

Keli on pilvinen ja olin kuulevani yöllä sadetta, joten puin farkut ensi kertaa moneen kuukauteen.

Turkkilaiset vetelehtivät vessassa ja suihkussa niin kauan, että minulta meni hermot ja maku odottamiseen ja aloin keskittyä Kinosilmän jaksoon 28. Patrycja ei ole vielä saanut viestiäni. Ja minun silmiini näyttää siltä, että joka ikinen kynnelle kykenevä turkkilainen tyyppi on hänen kimpussaan. Vähintään aamupäivä on pilalla.

Matkalla vanhaan kaupunkiin löysin sattumalta optikon, joka myy Ray-Baneja. Jess! Sinne reseptin kanssa. Ikkunassa oli aika hienot pinkit Wayfarerit, mutta taidan silti päätyä mustiin Orbisoneihin.

Pysähdyimme pitkän arpomisen jälkeen Al's Pancake World -tyyppiseen paikkaan. Yritin ensin tilata suolaista, kinkku- ja munaräiskäleen, mutta ne olivat loppu. Miltei kaikki oli loppu. Sain jotakin makeaa ja juustolla täytettyä. Tilasin myös teetä, mutta se saattoi mennä oppaallemme.

Koin Varsovan yliopiston katolla 5.42 pituisen täydellisen hetken Spandau Balletin siivittämänä. Liquidia ei löytynyt tähän hätään.

Maisemat katolta olivat huimat, otin paljon ryhmä-, potretti- ja maisemakuvia. Katolle saapui myös ainakin kolme hääparia, kyseessä on ilmeisesti suosittu hääkuvauspaikka. Otin ensimmäisestä, aika hyvännäköisestä morsiamesta ihan ok profiilikuvia ja toisesta, mielestäni aika rumasta blondista aivan loistavan kurkistuskuvan, jossa oli ratkaiseva hetki kohdallaan.

Kattopuutarhan jälkeen tarkoitus oli mennä sisään kirjastoon, mutta saatuani eteeni lapun, jossa kysyttiin mielestäni aivan liikaa aivan liian tarkkoja tietoja vain sisällä käymistä varten, päätin häipyä. Asiaan vaikutti myös se, että nescafen juoma-automaatti kaatoi teeni kädelleni ja varasti minulta zlotyn. Nämä pienet asiat yhdessä päivän väsymys- ja vitutustilojen kanssa saivat minut pakenemaan jäähtymään viereiseen - täysin lasiseinäiseen - Coffeeheaveniin Dragon Eye Oolongille ja kana-omena -wrapille. Tämä ilmeisesti sai muun ryhmän paniikkiin, sillä jostakin syystä kukaan ei ollut huomannut minun poistuvan paikalta vaikka huusin: "Screw you, guys! I'm going home!". Ilmeisesti he odottivat minua aika kauan ennenkuin Basia (Barbara?) löysi minut ja pääsin kertomaan tulevani ehkä perässä. Myös Serdar ja Cemil tulivat paikalle ja käskivät kertomaan ennakkoon seuraavalla kerralla. Toki.

Ehdin kuunnella yhden Kirsi Virtasen ja jakson Open source sex -podcastia ennenkuin ryhmä palasi. Kävin pikaisesti karun teräksisessä WC:ssä ja sitten noustiin aivan täyteen bussiin matkalle kohti Marszalkowskaa. jouduin seisomaan, mutta en juuri tullut huonovointiseksi. Ilmeisesti kuitenkin näytin siltä, sillä noustuani seuraavaksi täyteen ahdettuun raitiovaunuun Christina ja Patrycja kysyivät, olenko kunnossa. Christina jopa tunnusteli ranteesta pulssiani. Aiemmin, saapuessamme kattopuistoon, Daniel totesi minun näyttävän "Really pissed off", totesin sen olevan hyvin tarkkanäköinen analyysi.

Jos olisin tiennyt, että menemme kirjastosta maitobaariin, olisin ottanut Coffeeheavenissa vain Dragon Eye Oolongia. Nyt aika meni Open source sexiä ja Radiaattoria kuunnellessa, kun yritin päästä sopivaan päänsisäiseen maailmaan ja eroon vitutuksesta, joka ei kuitenkaan hellittänyt. Saatanan sähköposti! Daniel häipyi retkeltä pian maitobaarireissun jälkeen. Hän muuttaa tänään lopullisesti kaupunkiasuntoonsa pakoon Gulagista. Pelkuri. Neiti!

Jotkut ryhmäläiset ovat jopa muuttaneet karkotuksen ajaksi Hannan luo. Miksi minulle ei kerrottu tällaisesta mahdollisuudesta? Tarvitsen varasuunnitelman.

Kysyin viimein, milloin oikein menemme luvatusti joelle. Sain kuulla, että olimme jo olleet siellä. Ja vitut, minulle ei riittäisi pelkkä kaukainen maisema joltakin katolta, minä haluan jokirantaan kävelemään! Jälleen liian pitkän miettimistauon jälkeen noin seitsemän henkeen kuihtunut ryhmämme suunnisti kuitenkin ensin Warszawa Centralnaan ostamaan Christinalle junalippua Lodziin. Menin sivummalle istumaan siksi aikaa, kun kaikki muut jonottivat.

Varsovan keskusasemalla on mielenkiintoinen pehmeän vaiennettu akustiikka, voisin ja ehkä tulenkin istuskelemaan täällä tuntikausia.

Jaaha, fiilistellessäni saundeja posse lähti haneen ja jätti meikän tänne tsittaa.

Metroaseman portti ei muuten ehdi lukea kuukausikorttia, jos hyppää lompakkotasku edellä päin lukijaa.

Junassa tajuan, että Steen Christensenin Hyvästä Perheestä -kappaleen introssa taitaa puhua John Lennon. Huomaan myös, että joku yritti ilmeisesti tavoittaa minua puhelimitse ollessani vielä asemalla. Näin on käynyt ennenkin, Nokia 7070:n värinä ei ole tarpeeksi vahva tuntuakseen vasemmassa takataskussani, ellen satu juuri istumaan sen päällä. Etutaskuun sitä ei voi laittaa naarmuuntumaan. Yrittäessäni lähettää ennalta tuntemattomaan numeroon viestiin, huomaan ettei orangella voi lähettää viestejä edes puolalaisiin numeroihin! Voi perkele! Kun lähetän vakavansarkastisen viestini numeroon Suomen puhelimestani, mitään ongelmaa ei ole. Prepaid-kortti ei voinut tyhjentyä käyttäessäni sitä viime viikolla alle päivän hyvin pieniin puhelimen datasiirtoihin. Eihän?

18.47 olen taas Gulagissa. Tänne myös jään. Vellomaan vitutuksessa ja itsesäälissä. Ehkä menen kuuman suihkun alle istumaan ja itkemään kuin televisiosarjoissa.

Paitsi ettei suihku pysy itsestään päällä. Koetin ottaa katkeran suihkun jälkeen kunnon tirsat. En oikeastaan nukahtanut kunnolla, sillä käytävän päähän on muuttamassa joku, joka maalaa huoneensa seiniä ja huudattaa radiota täysillä. Robert sen sijaan oli nukahtanut lyhyiden torkkujeni aikana. Kävin kokeilemassa internet-huonetta, mutta yhteyttä ei ollut liitetty tai se oli vajaa. Kun tulin takaisin, Robert alkoi vähitellen herätä. Minä en enää oikeastaan kuullut musiikkia omaan sänkyyni, mutta hyvin hermostuneen Robertin sänky on aivan oven vieressä ja katsellessani Prison Break: Final Breakia hän huomautteli musiikista useaan otteeseen ja alkoi lopulta liikuskella hermostuneesti edestakaisin oven edessä. Teki mieli sanoa hänelle jotakin, mutta päätin olla hiljaa ja jatkaa katselua.

Prison Break: Final Break on puolitoistatuntinen lopetus Pako-sarjalle. Pakohan päättyi siihen, että pakojengiläiset kerääntyivät muistelemaan Michaelia tämän haudalle jonkin aikaa Yhtiön nujertamisen jälkeen. Final Break kertoo, mitä tässä välissä tapahtui ja miten sankari-insinööri kuoli. Kyseessä on aivan tavallinen Paon tuplajakso, jossa ovat mukana kaikki tutut ja turvalliset hahmot, jotka jäivät henkiin viimeisen kauden lopussa. Final Break on ihan hyvä armonisku monta vuotta kituneelle sarjalle, jonka ensimmäinen kausi oli nykyaikaisten jännityssarjojen aatelia.

Annan Prison Break: Final Breakille kaksi tähteä viidestä

Kiitän:

- jännitystä riitti vielä jonkin verran

Moitin:

- ovi jäi auki jatkoa varten

Kun lopettelin elokuvaa, Robert kysyi, pitäisikö hänen mennä sanomaan musiikista metelöitsijöille. Totesin, että mene vaan ja lyö pari kertaa, jotta viesti menee perille. Tämän jälkeen totesin, että hän voi käydä kysymässä Cemilin tai Daniel 2:n mukaansa. Robert lähti huoneesta. Kun sain arvostelun kirjoitettua, musiikki oli jo aikaa sitten hiljentynyt, joten jotakin Robert teki. Nice, katsoin vielä pari jaksoa Tekzillaa.

Huomenna ei ole kelloa soimassa, koska lähdemme Wilanowin linnaan vasta yhdeltä.

14488 ask, 11590 m, 597,9 kcal

English summary:

Sometimes jealousy can just kill you.

I didn't sleep too well and got up way before ten. I took a shower and thought I was ready for an interesting trip to the river. The Turkish were so Frakking late I lost my morning thunder and just tried to concentrate on podcasts. Patrycja didn't get my email yet and to me it looks like every single fucking Turkish guy is constantly gunning for her.

The university rooftop garden was nice and I experienced a perfect moment there while walking around alone listening to Spandau Ballet. There were some couples taking their wedding photos and I got some nice portraits out of it. I had a mini-breakdown at the entrance to the library and decided to sit the visit out in the cafeteria.

Next stop was a milkbar so I ate a chicken wrap in vain only a moment ago. I apparently looked sick on the tram and Christina took my pulse. Strange. After milkbar most of the group went home and the rest of us went to Warszawa Centralna. The station has a great soundscape - very soft, subdued and somehow calm. While I was listening, the rest of the group left and ditched me - very nice.

11.9.2009

Muuttaminen on stressaavaa, kaikki omaisuus on saatava kerralla mukaan. Huone ei ole kauhean järkyttävä, mutta muuten rakennus on huikea esimerkki neuvostoharmaudesta. Olen samassa huoneessa saksalaisen Robertin ja jonkun kolmannen kanssa. En tunnista matkalaukkua. Philips-kuulokkeeni hajosivat lopullisesti muutossa. Edellisen huoneemme avain jäi jotenkin taskuuni. Täytyy kai palauttaa se ensi tilassa.

Ehdin puolantunnille noin 20 min myöhässä. Olen missannut virallisen ja epävirallisen kellonajan erot, mutta tässä vaiheessa kurssia puolan kielioppi ei minua enää juurikaan hermostuta. Minua kuitenkin hermostuttaa kaikenlainen erityistä osallistumista vaativa kielenopetus. Kuten se, että kaikki saavat nimekseen puolankielisen adjektiivin, muodostetaan rinki ja sen keskellä oleva yrittää lyödä rinkiläisiä rullatulla A4:lla sen mukaan, mikä puolankielinen adjektiivi huudetaan. Zlamany telefon oli hieman tuskattomampi, mutta olin kuitenkin jo asettunut aika mukavasti tuoliin lukuisine papereineni, enkä olisi viitsinyt nousta siirtymään jonon päähän. Absolut nie ei kuitenkaan auttanut. Tällä välin Danielin A-ryhmä oli kutsuttu heidän opettajansa kotiin arvatenkin jonkinlaista gangbangia varten. Miksi A-ryhmä saa aina paremman kielenopettajan?

Kansannousumuseo oli edelleen ehkä vaikuttavin näkemäni museo. Otin hillityt 55 kuvaa, sillä kaksi vuotta sitten taltioin kokemuksen perusteellisesti.

Museosta palatessamme pysähdyimme joukolla Gökcenin toiveesta Kentucky Frakking Chicken -syöttölään. Yritin käydä viereisessä Pizza Hutissa, mutta se olikin aivan täysi ravintola, jossa ei edes ollut tiskiä tilausten tekoa varten. Jouduin siis taipumaan Zinger-ateriaan. Mikäli se on minusta kiinni, tämä oli ainoa kerta. Tällä kertaa en yllättäen saanut vatsanväänteitä ruokailun jälkeen. Tämän kappaleen pointti on kuitenkin se, että paikassa oli avoin WLAN, joka ylettyi terassille asti. Tarkistin siis sähköpostini puhelimella ja koin päivän pisteen i:n päällä: Patrycja vastasi mystiseen lappuuni!

"How are you???

Hi A. (I don't know how to write your name!),

thanks for your small letter. It's funny polish - I'll explain u why :)

Are you all right? CU probably tomorrow.

Take care,

pati"

Tutustuin tarkemmin Gulagiin. Huone näytti ensisilmäyksellä hyvältä, mutta tarkempi tarkastelu paljastaa esimerkiksi sen, että sähkölaitteiden asennukset on tehty vankasti neuvostostandardeja noudattaen: oven yläpuolella seinästä törröttää epäilyttävä pätkä sähköjohtoa ja huoneen neljästä sähköpistokkeesta 50 % on pudonnut osittain johtojensa varaan. Minun sänkyni on kivikova, kaksi muuta sänkyä ovat lähempänä selkänojattomia sohvia kuin sänkyjä ja niistä toisessa on suuria reikiä, jotka vaikuttavat syntyneen polttamalla. Seiniin on ilmeisesti joka huoneessa piirretty, maalattu tai liimattu jotakin, mutta minun huoneessani taiteilijalla ei ole ollut samanlaisia taitoja kuin esimerkiksi Klausin huoneessa. Edellinen asukas on kylläkin huomaavaisesti liimannut jollakin sänkyni viereisen lipaston kylkeen paikallisen S-Studio -escortpalvelun mainosflyerin, joita ilmestyy keskustan autojen tuulilaseihin jatkuvasti. Huoneessa on siis lavuaari ja sähköt, mutta kuumaa vettä ei tule.

Yleiset käymälä- ja pesutilat sijaitsevat ensimmäisessä kerroksessa. Suihku- ja WC-tilat ovat 1990-luvun trendien mukaisesti unisex-tyyppiset. Kuullessani tästä ensimmäistä kertaa eilen mieleeni tuli tietenkin Starship Troopersin suihkukohtaus, mutta suihkuhuone onkin perinteistä SA-INT-mallia, joskin eriöt on varustettu verhoilla. WC-tilat noudattavat samaa vahvaa semi-funktionaalista muotokieltä.

Daniel löysi sängystään huoneessa 23 omituisia valkoisia läikkiä ja totesi pakenevansa Gulagista omaan asuntoonsa huomenna. Sain selville, että olenkin huoneessani kahdestaan Robertin kanssa, hänellä vain on vielä enemmän tavaraa kuin minulla.

Kävin Cemilin kanssa ensin internet-huoneessa yrittämässä päästä linjoille ja sen epäonnistuttua Arkadiassa (viidettä kertaa tällä viikolla!) vastaamassa Patrycjalle. Viesti onnistui mielestäni erittäin hyvin ja myös Cemil antoi sille täyden hyväksyntänsä. Cemil tuki muutenkin vahvasti päätöstäni aktivoitua asiassa.

Palatessani Gulagiin tapasin internet-huoneessa Halitin kanssa keskustelevan paikallisen opiskelijan, joka totesi, että internetin pitäisi toimia, mutta ei kaikkien huoneen verkkopistokkeiden. Hän myönsi, että paikka on aivan kauhea, eikä sen pitäisi olla asumiskäytössä. Paikassa oli kyllä aamulla remonttimiehiä, joten vuosikymmenen vaihteessa paikka voi hyvinkin olla asuttava.

Huoneessa tein lakanoita asentaessani johtajatason päätöksen ja ratkoin pussilakanan kulmat auki. Ehkä joku tuleva vanki saa nauttia tästä innovaatiosta kuten minä flyeristä.

Frak! Orangen SIM-kortilla ei ilmiselvästikään pysty soittamaan tai lähettämään viestejä ulkomaille! Toivottavasti Gdanskin teknillisen yliopiston ja Puolan Erasmus-ohjelman tarjoaman Heyah-yhtiön palvelu on laadukkaampi. Orangen ainoa etu on se, että Rutger Hauerilla on todennäköisesti Hollannissa Orangen liittymä.

Huomisesta tulee jännittävä päivä.

10996 ask, 8796 m, 453,8 kcal.

English summary:

We moved into a gulag near our dormitory, it is one of the ugliest and run-down buildings I have ever been in.

The Polish lessons consisted of active participation and included for example a game of broken telephone and hitting other people on the head with a rolled up paper. I hate this. While we were trying to kill each other the first group had been invited to their young teacher's house - apparently for some kind of a gang bang.

After Polish we visited the Warsaw Uprising museum which is still one of the greatest museums I have ever been to. This time I only took 55 photos and concentrated more on the people than the museum itself. Afterwards we went to kfc. The only good thing about it was the WLAN and the fact that Patrycja had replied to my mysterious note.

The gulag is mostly a health and safety hazard. The electric and plumbing work have been constructed according to the "beast" Soviet standards and workmanship. Daniel found strange white spots from his bed in room 23 and decided to seek refuge in his city center apartment. What a coward! I am very glad we are only staying here for four days. We tried the internet room with Cemil but got no connection so we went to do some emailing in Arkadia. Cemil encouraged me to activate in the Patrycja issue and I composed a nice short and simple email to her.

10.9.2009

Tänään lukujärjestyksessä oli vain ja ainoastaan puolan kieltä, mutta tekemistä riitti muuten huomisen muuton takia. Saimme viimein tiedon siitä, saammeko käyttää liikuntaopiston laajoja ja ilmeisen laadukkaita liikuntamahdollisuuksia vapaa-ajallamme. Emme. Uimahalliin ei saa mennä, ja jos joku haluaa pelata jalkapallokentällä, se maksaa 300 zlotya tunnilta.

Nautin lounaalla ruokalassa erittäin hyvää spagettia, joka toimi yllättävän hyvin yhdellä saamallani kastikekauhallisella. Appelsiinimehu ei sopinut spagettiin, salaatti sopi. Söin lusikalla ja haarukalla kuunnellen Leaving Las Vegasin soundtrackia. Aivan puun takaa, kun raita 12, Stingin esittämä "My One and Only Love" alkoi soida, koin aivan käsittämättömän voimakkaan Patrycja-hetken. Näin sieluni silmin, kuinka hän käveli kohti minua pitkin aivan aavistuksen hämärä käytävää - hidastettuna. Hänen hiuksensa hulmusivat hänen perässään kuin jonkinlainen pilvi. Nyt kirjoittaessani tätä huomaan tämän suurenmoisen tunteen näyttävän kirjoitettuna hieman naurettavalta. Tämä on joka tapauksessa paha merkki, tässä on kyse jostakin vakavasta.

Daniel on sairastumassa ja kuulin muidenkin yskivän. Illalla pakkasin viimeiseen asti ja saatuani urakan valmiiksi, katsoin jossakin vaiheessa jostakin lataamani pilottijakson Defying Gravitystä.

Defying Gravity on sarja, josta en tiedä juuri mitään muuta kuin nimen ja sen, että siinä on mukana Ron Livingston ja että tapahtumat sijoittuvat Venukseen matkalla olevalle avaruusalukselle. Alku on lupaava, Ron on astronautti, joka joutui hylkäämään kaksi edellisen tiiminsä jäsentä Marsiin lähtöikkunan sulkeutuessa. Nyt Ron on Mars-kaverinsa kanssa varamiehenä Venus-lennon miehistössä. Varsinainen miehistö koostuu väestä, joka selvästi pääsisi läpi kiinalaisten avaruusohjelman ulkonäkötesteistä. Ronilla on myös suhde erään miehistön jäsenen kanssa. Yllättäen ennen Antares-aluksen irtautumista Maan kiertoradalta kaksi miehistön jäsentä joudutaan vaihtamaan ja Ron onkin mukana pelissä. Pilotista voi sanoa sen, että se on hyvä, mutta imuroinnin jälkeen joku sarjaa pidemmälle katsonut totesi sen muuttuneen parissa jaksossa Melrose Placeksi avaruudessa. Ei mikään ihme, sillä hälyttävän suuri osa miehistöstä vaikutti olevan jonkinlaisessa kiimassa. Tämä ei välttämättä ole huono asia, sillä jo tässä jaksossa nähtiin pehmeää parittelua painottomuudessa ja miehistön naisissa on parikin "upis tummis" -luokkaan yltävää jäsentä – erityisesti lennonjohdon lääkäri on varsin herkullista katseltavaa ja myös etäisesti tuttu jostakin. Näyttelijäkaarti on täynnä tutunoloisia tv-sarjakasvoja, esimerkiksi Maan lennonjohtaja on se James Cameronin näköinen mies, joka on ennenkin näytellyt mulkkua. (James Cameron on muuten myös mulkku, vaikka hän tekeekin ok elokuvia.) Hahmoista on vielä mainittava erityisesti valtavan pornokokoelman omistava tietokone-ekspertti, joka ei toivottavasti jää yhden hitin ihmeeksi.

En anna TV-sarjoille tähtiä, mutta saattaisin hyvinkin katsoa tätä vielä muutaman jakson verran, ellei minulla olisi jo katsottavaa varattuna kuukausiksi eteenpäin.

Kiitän:

- lääkäristä

- parin päähahmon mielenkiintoisista taustatarinoista

- pilottijakson ihan ok efekteistä

- välähdyksistä määrittelemättömän lähitulevaisuuden maailmasta

Moitin:

- sivuhahmojen kliseisyyttä

- sarja ei todennäköisesti tule jatkumaan luvattua kuutta vuotta

- jotkin hahmot oli luotu liian selkeästi vain tulevia ristiriitoja varten

Päivän askeleet: 5550, 4440 m, 229 kcal

English summary:

Only Polish in school today but I was busy with packing my things for the move to another dorm tomorrow morning.

I experienced a Patrycja moment while eating spaghetti and listening to the Leaving Las Vegas soundtrack. It was like a moment from a movie: she walked towards me in slow motion with her hair billowing behind her like a little cloud. This is serious - and looks like a cliche now that I am writing it down. This means trouble.

After finishing packing I watched the pilot episode of Defying Gravity which is a romantic sci-fi series about an expedition to Venus. It has Ron Livingston in it and the effects were ok. Somebody on DVDPlaza called it "Melrose Place in space" - I might watch a couple more episodes except I have months of videos on my hard drive already.

9.9.2009

Olo tuntuu paremmalta, paitsi jalassa. Taidan jättää iltapäivän ghettokävelyn väliin. Olenhan jo kokenut Auschwitzin kauhut.

Daniel totesi eilisen elokuvan olleen "Shit!" ja kertoi sen juonen. Kuulosti epäilyttävästi myöhäisillan pehmopornopätkän rakennuspalikoista luodulta teokselta. Daniel antoi "Changes" tai "Transformations" -elokuvalle puolikkaan tähden viidestä.

Päivän elokuva, "Wojna polsko-ruska" (Polish-Russian War) tai "Snow White and Russian Red", perustuu Dorota Maslowska -nimisen teinikirjailijan mielettömän suosittuun kirjaan, joka ilmeisesti puntaroi puolalaisten tunnelmia 1990-luvun poliittisten ja taloudellisten muutosten myllerryksissä. Tarina pyöri kaljupäisen pikkurikollisen ja hänen omituisten tuttaviensa ympärillä. Näyttelijäsuoritukset eivät herättäneet minussa erityisempiä tuntemuksia, ehkäpä kielimuurin takia. Perusasetelma Puolan lähi- ja neuvostohistoriasta meni minulta täysin ohi, joten jäljelle jäi MTV-kikkoja ja hetkittäin ihan hyvää huumoria. Loppujen lopuksi kokemus oli aika mitäänsanomaton.

Annan tälle "tärkeälle puolalaiselle nykyelokuvalle" kaksi ja puoli tähteä viidestä.

Kiitän:

• huumori ylitti kielimuurin
  
• varmasti Puolan historiaa tunteville mielenkiintoinen tutkielma
  

Moitin:

• täydellinen ymmärtäminen vaatii poliittisen ja taloushistorian tuntemusta
  
• kirjailija kirjoitti itsensä elokuvaan ja näytteli itseään
  

Kirjoittaja, Dorota Maslowska, vaikuttaa jotenkin todella tutulta. Ehkä olen lukenut hänen kirjansa arvostelun joskus Turun Sanomista. Ohjaaja on opettajan tuttu ja saimmekin katsoa tuoreen elokuvan ehkäpä aivan ensimmäisten joukossa ennakko-DVD:ltä. Elokuvan jälkeen olisi taas pitänyt keskustella, mutta minä en sanonut mitään. Hannalla oli jotakin sanottavaa päähenkilöstä ja siitä, että hän oli Puola ja välillä myös naispuolinen. Vai niin. Daniel innostui myös elokuvasta ja ihmetteli, miksi minä en analysoinut sitä tunnilla. Minulla ei ollut yhtään mitään sanottavaa elokuvasta ja sen lisäksi en yleensä halua analysoida elokuvia, koska tuore katsomiselämys menee helposti pilalle.

Master Lukasz Mieszkowski, joka luennoi meille Puolan juutalaisista, vaikuttaa mukavan rennolta. Hän ei ole oikea opettaja, vaan jonkinlainen taiteilija joka on muun muassa kuvittanut pari sarjakuva-albumia. Olo on kuitenkin niin heikko, että jätän ghettokierroksen väliin. Annoin mystisen lapun Danielille, joka lupasi toimittaa sen perille. Homma olisi sujunut täysin saumattomasti, mikäli en olisi törmännyt Patrycjaan pihalla. Hoidin kuitenkin tilanteen selittämisen varsin sujuvasti ennen muiden saapumista ja pääsin pois heidän jaloistaan. Käyttäydyin hyvin rennosti, outoa.

Lähtiessäni kauppaan keksin laittaa tietokoneen muuntajan kipeän polvitaipeen alle. Saa nähdä, onko siitä mitään apua.

Daniel ja muu gettojengi palasi todella myöhään, joskus kahdeksalta. He olivat lyhyesti sanottuna eksyneet. Puolalaiset avustajat siis jatkoivat vahvasti totutulla linjallaan. Lappu oli kuitenkin mennyt perille ja aiheuttanut välittömästi huvittuneen reaktion. Hyvä. Vai oliko se sellaista hermostunutta ja paniikinomaista naurua, jolla ostetaan kallisarvoisia sekunteja mietittäessä pakoreittiä? Mikäli tilanne eskaloituu kriisiksi, pääsen ainakin perääntymään huumorin varjolla. Olipa hyvä, että laitoin viestiin sydämen lisäksi myös hymiön.Joudumme muuttamaan perjantaina. Lappu keittiön seinällä puhuu tylyä kieltään. Onneksi olen pääasiassa pitänyt vaatteeni matkalaukussa, joten tavaroiden siirtäminen onnistunee hieman helpommin.

Päivän askeleet: 2839, 2271 m, 117,1 kcal

English summary:

My leg still hurts so I’ll skip the Warsaw ghetto tour. I gave the mysterious note for Daniel to deliver.

Film Workshop’s film of the day was “Snow White and Russian Red”, a film based on Dorota Maslowska’s bestseller. I missed the underlying commentary on Polish history and the changes the country went through in the 1990s. All that was left was occasional nice humor and MTV style editing. Nothing I had not seen before. ***

My plan worked perfectly except that I ran into Patrycja on my way from school. I had a brief conversation with her and disappeared. I heard she laughed out loud when Daniel gave her the note. Was it a good laughter or the kind of panic reaction which is supposed to give you a few seconds more to run away?

We are moving to the other dorm on Friday.

9.8.2009

Olo on aivan perseestä, eikä se johdu eilisestä, vaan sunnuntaista. Myös vasemmassa polvessa tuntuu kipua. Kuumetta ei ole, mutta harkitsen silti sairaspäivän pitämistä. Tänään esitettäisiin uudempi elokuva nuorelta ohjaajalta. Toisaalta tiedän, että 950 m kävelymatka yliopistolle tulisi olemaan kovin kivulias.

8.07 päätän jäädä lepäämään. Ei olisi ikinä pitänyt mennä metsään.

Söin Burger Kingissä. Tuplajuustoateria oli hyvä, mutta Big King on edelleen suosikkini. Harmi, ettei Suomessa ole Burger Kingejä - tutkittuani asiaa kävi ilmi, että BK:n lisenssin tai liiketoiminnan Suomessa omistaa ilmeisesti McDonalds. Harmillista.

Miettiessäni eilistä päivää ja käytävämellakkaa totesin, että kun nyt kerran olen ulkomailla, puhtaalla jäällä ja näennäisesti vailla menneisyyden painolastia, voisin yhtä hyvin kokeillakin jotakin uutta. Päätin siis hieman aktivoitua Patrycjan suhteen ja tehdä sen tutulla tavalla - rikkomalla jään kirjallisesti. Päivän mietittyäni suuntasin Poltraniin ja käännätin pääasiassa flunssaa, kuolemaa ja valokuvia - mutta myös romanttisia viestejä käsittelevän kuuden lyhyen rivin viestin, jonka sain mahtumaan mukavasti kassakuitin kääntöpuolelle kuin Klubiaskin kanteen.

Toimitan mystisen lapun perille huomenna henkilökohtaisesti ennen Varsovan geton kiertokävelyä, jonka ehkä jätän väliin, sillä haluan päästä lepäämällä eroon polvitaipeen oudosta kivusta.

Päivän askeleet: 1058, 846 m, 43,6 kcal

English summary:

I feel sick and it is all Kampinos' fault. Now my left knee is also sore. At 8:07 I decide to miss today's Film workshop. I should have never gone to the woods.

I left the dorm to eat at the Burger King. The double cheese meal was ok but not as great as Big King.

As I reviewed the previous days and last evening in my mind I decided to act on the Patrycja situation. After all, I'm in a foreign country and free - so why not take a crazy chance and live a little? I used Poltran to compose a short but effective note which I wrote on the back of a receipt. I'll slip it to her tomorrow.

Teknisiä vaikeuksia - technical difficulties

Paluu Puolaan palaa takaisin arkeen. Lähes katastrofin mittasuhteisiin kasvaneiden teknisten vaikeuksien aiheuttama tauko on venynyt tahattomasti hämmentävän pitkäksi, mutta jokaisesta päivästä on olemassa tarkat muistiinpanot, joten lähipäivinä koetan tehdä ehkä useampiakin merkintöjä päivittäin - mikäli Suuren Itämeriseikkailu 2009:n järjestelyiltä ehdin. Seikkailut jatkuvat ja suunta on edelleen vahvasti alamäkeen.

The blog has downloaded and resurrected itself succesfully after a catastrophic system wide grid failure (Yes, I just finished watching The Plan). I have detailed notes about every day that has passed so in the next few days I will try to post more than a day per day. I am also putting together the Great Baltic Adventure 2009, so nothing is certain - this has all happened before and will happen again.

7.9.2009

Yskä alkaa lohjeta. Oikean jalan takaosa kiristää pahasti. Kuumetta ei vieläkään ole

Jos ei tästä banaanista tule huono olo niin ei mistään.

Tänään alkoi kenties kiinnostavin osuus EILC-kurssista: elokuvapaja - Film Workshop - jossa katsomme puolalaisia elokuvia ja keskustelemme niistä sen jälkeen. Opettaja - tohtori Katarzyna Taras - tuntuu hyvin kireältä ja hermostuneelta - siis aivan normaalilta elokuva-arkistotyypiltä. Päivän elokuva on Saragossa Manuscript, joka on opettajan mukaan paras puolalainen elokuva ikinä, vuodelta 1965.

Rekopis znaleziony w Saragossien tarinaa on hankala kuvailla, mutta periaatteessa se alkaa siitä, että Napoleonin sotajoukoissa palveleva upseeri löytää espanjalaisen kylän raunioista kirjan - käsikirjoituksen - joka sisältää sattumalta tarinoita hänen sukunsa vaiheista. Tästä alkaa lukuisien sisäkkäisten tarinoiden verkosto, jossa mennään jatkuvasti syvemmälle ja syvemmälle pääasiassa romanttisten tarinoiden syöveriin. Eräänlaisessa pääosassa on Puolan historian kenties tunnetuin näyttelijä, Zbigniew Cybulski, jonka kaikki varmaan tuntevat parhaiten suorituksesta Andrzej Wajdan Popiół i diamentissa. Muut näyttelijät eivät herättäneet minkäänlaisia mielikuvia. Sivuosat oli täytetty kauniilla naisilla ja urheilla miehillä. Elokuvan mielenkiintoisen musiikin - josta opettaja ei pitänyt - oli säveltänyt Krzystof Penderecki, jonka musiikkia Kubrick käytti Hohdossa ja Lynch Villissä sydämessä ja INLAND EMPIRESSÄ. Elokuva oli kaksiosainen ja kesti 182 minuuttia. Kokemus oli järisyttävä, en ihan heti muista yhtä kiehtovaa pitkää, mustavalkoista ja tuntemattomalla kielellä tehtyä elokuvaa.

Tahdon nähdä tämän elokuvan vielä uudelleen hyvin levänneenä, mutta juuri nyt uskallan antaa Saragossa Manuscriptille neljä tähteä viidestä.

Kiitän:

- poukkoileva, mutta silti jokseenkin helposti seurattava juoni

- huumoria riitti, eikä kielimuuri häirinnyt

- hyvännäköisiä 1960-lukulaisia puolalaisnaisia

Moitin:

- pituutta oli liikaa aamuelokuvaksi

- DVD-version tekstitykset eivät olleet täysin ammattimaisesti tehdyt

- loppu töksähti

Koska elokuva kesti kolme tuntia, meille ei jäänyt aikaa keskustella siitä. Ihan hyvä, sillä tätä täytyy sulatella hieman kauemmin. Ehkä osaan sanoa tästä jotakin huomenna. Luokan kattoon oikeaoppisesti asennetun dataprojektorin lomituksenpoisto on muuten syvältä ja poikittain, kuva repeili aivan hillittömästi aina, kun kamera liikkui vaakatasossa. Ongelmaan tottui jollakin tavalla jonkin ajan päästä, mutta välillä se pisti silmään todella häiritsevästi. Pitää sanoa asiasta opettajalle huomenna.

Elokuvapajan jälkeen oli vielä puolaa. Uusi opettaja on myös nuori ja mukava, mutta puhuu ensimmäistä vähemmän englantia. Olen taas kärryillä.

Koulun jälkeen menimme Danielin kanssa Arkadiaan etsimään digikameraa, sillä hän ei ole tyytyväinen 40 eurolla käytettynä hankkimansa Medionin kolmen megapikselin mellakkakameraan - riot cameraan - jota hän kantaa mukanaan käydessään huligaanitapahtumissa. En edes tiennyt, että Medion tekee digikameroita. Tarkan mutta nopean tutkimisen jälkeen Daniel päätyi Saturnista löytämäänsä 569 zlotyn Fuji Finepix J50-kameraan, joka vaikuttaa ihan hyvältä taskukameralta. Tutkiessamme vaihtoehtoja totesin keskittyessäni lähivuosina vain järjestelmä- ja prosumer-malleihin pudonneeni täysin pikkukameroiden kehityksen kelkasta. Finepixissä on kahdeksan megapikselin kenno ja viisinkertainen zoom-objektiivi.

Palasimme asuntolaan ja kuulimme, että ranskalaiset pitävät tänään jonkinlaisen crepes-illan ja turkkilaiset tekevät myös jotakin syötävää. Nice.

KYLLÄ! Facebookiin on viimein luotu HURME IV -tapahtuma! Tätä on odotettu, mutta näyttää siltä että tänä vuonna festivaali kestää vain yhden päivän? Tähänkö kannatusrahani ovat menneet? No, tämä tarkoittaa joka tapauksessa, että lennän Turkuun marraskuun puolivälissä. Voin hakea samalla talvivarusteita, mikäli keli näyttää viilenevän. Luulen, että saan Danielin taivuteltua mukaani.

Ilta sujui rattoisasti asuntolabileissä tai käytävämellakassa. Yllättäen myös Patrycja ja Olga ilmestyivät paikalle, mikä oli mukavaa. Koetin jälleen heruttaa Patrycjaa, mutta toistaiseksi laihoin tuloksin. Sain kuitenkin ihan mukavia kuvia - loistavia kuvia Cemilistä. Kun kello tuli kymmenen, olisi pitänyt vähentää äänenvoimakkuutta, mutta tosin kävi - suuri osa joukosta alkoi laulaa karaokea, mikä johti siihen, että vartija kävi huomauttamassa metelistä. Hän halusi nähdä puolalaisten kortit ja tämän jälkeen he alkoivatkin lähteä. Palasin tässä vaiheessa huoneeseen, mutta meteli ei juuri laantunut. Vartija kävi toisenkin kerran. Pitkin käytävää käveleminen sai oikean jalkani kipeytymään.

Päivän askeleet: 6354, 5083 m, 262,2 kcal ilman iltabileitä.

English summary:

Film workshop started with the Saragossa Manuscript - very surreal, very nice, very long ****

New Polish teacher is nice but speaks very little English.

After school we went to get Daniel a new digital camera. He chose Fuji Finepix J50.

Crepes dinner at the dorm, the guard visited us twice. Patrycja was there, tried charming her.

My right leg hurts behind the knee.

6.9.2009

Tänään oli vuorossa jo etukäteen pelkäämäni Kampinosin metsässä tapahtuva Ultimate Survival Bondage Experience, jonka tarkoitus on hitsata ryhmämme yksittäiset osat yhteen, jolloin siitä muodostuu virheetön yksikkö, joka toimii kuin hyvin öljytty kone. Ongelma oli siinä, ettei retkelle tullut edes puolta ryhmästämme. Herätessäni sunnuntaiaamuna kahdeksalta mietin itsekin, mitä helvettiä oikein olen tekemässä. Vihaan kävelyä, mutta pidän toki luonnossa samoilusta. Eniten pelottaa se, että reissulle on varattu aikaa yhdeksän tuntia ja puolalaiset "auttajat" huomioon ottaen touhuun saattaa mennä hyvinkin paljon kauemmin. Olen myös kipeä, vaikka olo aamulla tuntuikin hyvältä.

Ajoimme ensin ilmeisesti Varsovan pohjoislaidalle metron tämänhetkiselle päätepysäkille ja sen jälkeen vielä bussilla niin kauas, että tarvitsimme erikoisliput. Pistäydyimme erämaan laidalla sijaitsevassa pikkukaupassa ja sitten oli aika astua metsään. Tämän jälkeen muistan pääasiassa väsyneet ja särkevät jalkapohjat. Otin kyllä 120 kuvaa, joista suurin osa onnistui hyvin. Vaelluksen keskivaiheilla piipahdimme Metallican levynkannelta näyttävällä hautausmaalla, mutta emme voineet viipyä kauaa, sillä piipahdus kuulemma lisäisi matka-aikaan tunnin. Jossakin vaiheessa olin varma - ja Daniel myös - että olimme eksyksissä, sillä käännyimme eräästä polkujen risteyksestä mielestäni takaisin tulosuuntaamme. Tämä saattoi kyllä johtua käynnistä hautausmaalla. Ei olisi pitänyt käydä hautausmaalla. Jossakin vaiheessa pysähdyimme polun reunaan kaatuneen puun päälle. Kolme puolalaista pitivät jonkinlaista hätäkokousta rungon toisessa päässä. Yhtäkkiä kuului ilmeisesti Olgan toteama kiivas: "Absolut nie!". Pystyin helposti kuvittelemaan keskustelun kulun ennen tätä:

"Voi perse, mä luulen, että me ollaan eksyksissä."

"Eikä olla, noi erasmukset on vaan niin kurvan hitaita."

"Hei tapetaan ne jo."

"Nie! Absolut nie! Se tehdään vasta grillipaikalla!"

Keskellä metsää törmäsimme yhtäkkiä, täysin yllättäen, jonkinlaiseen sotilaiden, veteraanien ja partiolaisten kokoontumiseen, jossa ilmeisesti oli keräännytty jonkinlaiselle sankarihaudalle - joita Kampinos on pullollaan - muistelemaan jotakin suurta historiallista tapahtumaa. Paikalla oli TV-ryhmä. Sotilaat ampuivat yhteislaukauksen ja sitten joku piti taas puheen. Jatkoimme matkaa. Jossakin vaiheessa pääsimme asvalttitielle. Se oli laiha lohtu, sillä se sai jalkapohjani särkemään joka askeleella yhä enemmän ja enemmän. Pysähdyimme pikkukauppaan ja sain viimein istua hetken. Käännyimme risteyksessä väärään suuntaan, mutta joku puolalaisista huomasi sen aika nopeasti. Tässä vaiheessa leijuin jo Brand New Heaviesin Shelter-levyn luomassa rennossa mielentilassa, joka lievitti hieman kipua. Varsinaista väsymystä en tuntenut. Aika pian palasimme metsäpolulle ja päädyimme jonkinlaisen maaseutuhotellin pihan läpi grillipaikalle, jossa otin kengät jalasta ja menin virransäästötilaan.

Danielilla oli myös minulle makkara. En ikinä syö makkaraa Suomessa, mutta tämäpä oli ihan oikea - lihasta tehty - puolalainen makkara, joten suostuin tämän kerran päästyäni ylös. Se tietysti putosi nuotioon, minkä jälkeen totesin sen olevan valmis, vaikka Daniel koettikin selittää jotakin kypsyttämisestä ja mausta. Se on makkara, ei mikään kurvan fileepihvi! Sain syötyä kuoren sisällön aika sujuvasti ilman tuhkaa ja hiekkaa, vaikka Daniel selittikin jotakin muuta muille mausteistani. Jalkapohjiani särkee, mutta ne eivät ole rakoilla. Pian syömisen jälkeen jätimme metsän taaksemme, sillä halusimme ehtiä linja-autopysäkille ajoissa. Kukaan ei uskonut Nataliaa, kun tämä väitti muistavansa aikataulun ulkoa. Ehdimme linja-autoon ja kotimatkalla kuuntelin vihdoin kauan puhelimessa ja kiintolevylläni lojuneen Asteen levyn alusta loppuun.

Seikkailu ei kuitenkaan ollut vielä ohi, sillä jostakin syystä emme ajaneet bussimatkan jälkeen metrolla Stare Bielanylle asti vaan nousimme maan pinnalle jossakin muualla. Olga, Natalia ja Ewa(?) käskivät meitä nousemaan juuri lähdössä olevaan raitiovaunuun numero viisi. Ok, kotiin. Christina ja Charlotta - joka muuten näyttää Hanna Pakariselta - ilmeisesti aavistivat jotakin jo ennen Serdaria, sillä he jäivät pois kyydistä pari pysäkin jälkeen. Hetken päästä Serdar - tuo turkkilainen eläin - alkoi epäillä, että ajamme väärään suuntaan. Minä, joka olin jo kuin syksyn lehti tuulessa, en ollut aivan varma asiasta ennen kuin vaunu todellakin pysähtyi päätepysäkille. Syöksyimme ulos ja juoksimme seuraavaan viitoseen, joka odotti kääntöpaikalla. Loistava päätös loistavan mukavalle päivälle oli se, että ajoimme raitiovaunulla yhteensä 26 pysäkinväliä ennen pääsyä opistolle.

Ostin kebabin ja selvisin makaamaan sängylle. Illalla olisi ollut David LaChapellen Rize-musikaalin ilmainen ulkoilmaesitys, joka olisi ollut kiinnostavaa nähdä, mutta en usko, että ainakaan kukaan Kampinos-uhreista meni katsomaan. Minun teki mieli mennä istumaan höyryävän suihkun alle kuten TV-ohjelmissa dramaattisen tapahtuman jälkeen.

Päivän askeleet: 15402, 12321 m, 635,6 kcal - epäilen mittarin nollautuneen itsestään metsäreissun alkupäässä, sillä ensimmäisellä tauolla se näytti vain noin 2000 askelta ja joku katsoi kartasta matkan pituuden olleen lähempänä 16:tta kilometriä.

English summary:

Kampinos Extreme Survival Bondage Experience was long and painful. I hate walking. My feet hurt most of the time. The Polish nonhelpers must have something against us and they definitely tried to kill us by getting us lost in the dangerous forest. We saw some soldiers, veterans and scouts having some sort of gathering in the middle of the woods. I fell into a light coma at the BBQ spot and dropped my sausage into the camp fire. My feet hurt but there are no blisters.

As the last killing strike the polish girls put us on a tram going the wrong way. After a total of 26 stops - 10 of which were in the wrong direction - we got home. This is going to hurt tomorrow.