tiistai 30. toukokuuta 2017

#kulttuuriblogi Twin Peaks -ryyppyputkessa - levy 10

Rasian viimeinen levy on erityisesti FWWM:tä koskevaa lisämateriaalia. Käydään ne nyt läpi, vaikkeivät ne edistä juonta.

Between Two Worlds on Setä kuuntelee muistelmia -tyyppinen keskustelu Palmerin perhettä esittävien näyttelijöiden kanssa. Aluksi mennään roolianalyysin kautta ja sitten muistellaan ihan omina itsinään.

Kyllä.

Moving Through Time on Fire Walk With Me:stä kertova taaksepäin katsova dokumentti. Ihan hyvä.

Reflections on the Phenomenon of Twin Peaks on aiempien levyjen vanhojen dokumenttien hukkapätkistä koottu kooste, jossa näyttelijät muistelevat TP-huumaa ja elämää sen jälkeen. Tarinat ovat kiinnostavia, mutta kameratyö on taas hoidettu päin persettä ja jonkinlaista komiikkaa tavoitellessaan leikkaaja on silpunnut materiaalin lyhyiksi kuviksi ja yhdistelee yksittäisiä sanoja, ilmeitä ja eleitä eri haastateltavilta välähteleviksi vastauksiksi samoihin kysymyksiin. Ihan kyrvän rasittavaa, mutta laaduntarkkailu on puuttunut peliin, sillä jonkin ajan päästä tilanne rauhoittuu hieman. Miten helvetissä Mark Rance on saanut Magnolian DVD:lle aikaan ihan katseltavaa dokumenttikuvaa?



Trailerit kertovat FWWM:stä ja erityisesti poistetuista kohtauksista.

Kuvagalleriassa kuvia kuvauksista.

Levyllä on lisäksi kaikkien levyjen valikoiden taustalla pyörivät tunnelmalliset videokoosteet, joilla on kaikilla oma teemansa, kuten kyltit. Voin kuvitella niiden pyörivän keskeytyksettä jonkin varsovalaisen klubin hiljaisemman salin seinällä.

Kaiken kaikkiaan laatikon lisämateriaalit ovat kattavat, joskin vanhan DVD-julkaisun kommenttiraitojen puuttuminen on harmittavaa - varsinkin, kun kyseessä on samanlainen tekotaiteellinen ratkaisu kuin se, ettei akikaurismäki-levyillä ole kappalevalikoita.

Kuvanlaadultaan julkaisu on loistava ja äänet toimivat täydellisesti silloin, kun ne tahdistuvat oikein kuvan kanssa. Ongelma ei ole valtava, mutta kuitenkin huomattava ja suurempi kuin se, että kokoelman otsikko "The Entire Mystery" on valhe.

En enää koskaan katso vanhoja Twin Peaks -jaksoja, mutta odotan uusia. Saa nähdä.

perjantai 26. toukokuuta 2017

#kulttuuriblogi Twin Peaks -ryyppyputkessa - levy 9

Twin Peaks: Fire Walk With Me

Mitä? Twin Peaks -elokuva, jossa on Jack Bauer? Mikä voisi mennä pieleen?

Kalkkuna on myös synonyymi huonosti menestyneelle elokuvalle

Ensimmäinen kohtaus on kyllä hauska ja jää mysteeriksi, josta on kiva kehitellä omia teorioita. Donna on vaihdettu parempaan, eikä Audrey ole paikalla, mutta muuten twinpeaksilaiset ovat samoja kuin tulevaisuudessakin.

Normipäivä Norradakotassa

Perhevaikeuksissa ja BoBin piinaamana kipuileva Pissis-Laura herkuttelee nenänsä kautta ja tienaa rahat harrastukseen myymällä tavaraa. Uusi Donna lähtee mukaan myynninedistämismatkalle eksoottiseen lähipohjoiseen, jossa Laura cockblockaa hänet tylysti.

Tervetuloa Temptationtunturille #tisuomi #elämänpeli

Leland suhtautuu tyttären binekseen kaksinaismoralistisesti: sovittuaan asiakaspalvelijansa kanssa tuplapaketista ja todettuaan kakkosen olevan tuttu, BoB ryhtyy toimiin tällaisen touhun lopettamiseksi. Ray Wise oli TP:n paras näyttelijä ja pärjää hyvin nytkin, vaikka murhaajan mystisyyttä riisutaan ja hallusinaatio tai psykoosi korvaa yliluonnollisempia selityksiä tekojen takana.

Kiusallista

Sheryl Lee saa viimein näyteltävää ja suoriutuu hyvin, kuten Kiefer Sutherlandkin piipahduksestaan. Chris Isaak Show oli hänen kaliiperilleen sopivampaa näyteltävää. Elokuvassa voi mässäillä enemmän ruumiillisella ja henkisellä kauhulla. Pitkäveteisen yli kaksituntisen piinaviikon päätteeksi ollaan taas ikävän kerhon murhahuoneessa. 2/5.

Podcastin mukaan tämän piti olla ensimmäinen osa kolmen elokuvan sarjasta. Ainoaksi jäi.

Kuvanlaatu on hyvä, mutta ääni ei synkronoidu koko ajan kunnolla - laserdiskissä ei olisi tätä ongelmaa.


Ekstroja riittää, päällimmäisenä puolitoista tuntia masteroituja ja miksattuja poistettuja ja pidennettyjä kohtauksia, joissa päästään tappamaan taas vanhoja tuttuja. Samanlainen paketti on olemassa myös Villistä sydämestä, mutta se on osa loppuunmyytyä ja muutenkin kallista David Lynchin vihreää kokoelmaa, jota ei ole julkaistu Euroopassa eikä ainakaan teräväpiirtona. Harmi.

Kesken oton David tajusi, mihin oli sotkeutunut

Mukana on myös viisi ja puoli minuuttia elokuvan valmistumisen aikaan tehtyjä haastattelupätkiä.

Tämä olisi voinut myös olla #kulttuuriblogin ensimmäinen viikon laserdisk, mutta tuotelinjasyistä on parempi olla laittamatta säteitä ristiin ja jatkaa Blu-rayn mahdollistamalla teräväpiirtolinjalla.

keskiviikko 24. toukokuuta 2017

#kulttuuriblogi Twin Peaks -ryyppyputkessa - levy 8

Tällä levyllä on enää kolme jaksoa! Ilmassa on taas mystisyyttä, joka ei ole yhtä laadukasta kuin sarjan alussa, mutta parempaa kuin edellisten jaksojen saippuapainotteisuus. Valitettavasti mystisyyttä varjostaa se, että kirjoittajat kaatavat edelleen Cooperin suuhun typerää juonioksennusta, koska eivät kaiketi luota kykyynsä näyttää kertomisen sijaan. Cooperin näyttelijä huomasi tämän myös, eikä ollut kovinkaan innokas osallistumaan myöhemmin esiosaelokuvaan.


Jakso 27, The Path to the Black Lodge

Andy piirtää, muttei kerro


Henkevää keskustelua styroxista I-päivän lähestyessä. Bobby kasvaa ihmisenä. Briggs kaapataan taas. Audrey tekee tarjouksen, josta ei voi kieltäytyä. Mysteerilaatikossa on mikrosatelliitti. Jättiläinen ja BoB ovat taas kuvioissa.

Pete vastaa Audreyn tarjoukseen



Jakso 28, Miss Twin Peaks

Minäkään en enää juurikaan lue kirjoja


Leo päästää Briggsin irti kuin raivotautisen koiran. Donna ei enää jaksa. Andyä ei kuunnella, tietenkään, idiootit. Lucy vetää tanssiosuuden erittäin hyvin. Missikisat muuttuvat Powermadin keikaksi ja Deniseä matkiva Windom kaappaa voittajan.

Cooper on jo varattu



Jakso 28, Beyond Life and Death

Jaaha, finaalissa ollaan - viimeinkin. Olen nähnyt osia jaksosta edellisellä esityskerralla, koska torkahtelin myöhäisen lähetyksen aikaan.

Tutkimusryhmä on kartalla, Annie metsässä verhojen takana. Keikalla pussin päähänsä saanut Nadine palautuu - Ed ja Norma ovat taas helvetissä. Donnan "isä" löytää sisäisen BoBinsa ja pahoinpitelee Donnan isän.

Mustassa kerhotalossa on: nojatuoleja, sahalaitaraidallinen lattia, punaiset verhot seinillä, kääpiö, joitakin Cooperin ystäviä, huonot sähköt, renesanssipatsas ja vanhan liiton laulaja.

Coffee fail


Peleissä on joskus kyrpiä tasoja tai huoneita, joissa päätyy aina samaan paikkaan, vaikka lähtisi mihin tahansa suuntaan. Cooper on nyt siellä. Kaikki muut kuin Cooper näyttelevät takaperin. Aika sujuvaa, muttei kuitenkaan Bruce Campbell -tasoa. Kirkuminen ja huutaminen rasittavat, tuoden ikävästi mieleen Inland Empiren

Andy kostaa kohtelunsa kyselemällä koko yön valvoneelta, aseistautuneelta sheriffiltä tyhmiä. Audrey, joka ei siis enää ole neitsyt, käy pankissa sidonnassa. Cooper ja Annie heitetään ulos. Annie päätyy sairaalaan ja Cooper vessaan.

Kyllähän tämä oli ihan toimiva marttyyripoistuminen. Tähän olisi ollut käsikirjoituskin, mutta koska loppu oli edessä, eikä mikään enää tuntunut miltään, sarjan toisen kehittäjän sopi palata rikospaikalle solmimaan lankoja yhteen.


Levyn lisämateriaalina on kattavannäköinen neliosainen dokumentti Secrets from another place: creating Twin Peaks. Lähes, muttei lainkaan Lauzirikan Alien-dokumien tasoinen paketti kertoo avoimesti sarjan tarinan alusta oletettuun loppuun.

Dwayne Dunham näki Inland Empiren


Musiikkia käsittelevästä osiosta on viisaasti jätetty pois se kohta, jossa aina niin epämukavasti asiaan suhtautuva Bad alamenti joutuu myöntämään, ettei ole sanoittaja vaan säveltäjä - ja se on ihan hyvä juttu, sillä osio on Kimmy Robertsonin suoruuden ohella paketin kirkkaita valopilkkuja.

Tom Cruisen tytär reagoi myös vahvasti


Sarjan tuhoon liittyi kaikenlaista päätekijöiden kyllästymisestä konservatiiviseen kanavajohtoon ja Persianlahden sotaan - siihen ensimmäiseen.

Työhakemuksissa mainitsen ohjenuorakseni "Kun tehdään, tehdään kunnolla." ja sitä olisi Twin Peaksin tekijöidenkin kannattanut noudattaa loppuun asti.
Loppuvaiheessa sarja alkoi taas nousta siivilleen, mutta toinen kausi petti silti. Lopussa tulee kuitenkin pientä haikeutta, varsinkin dokumentin ja muiden lisukkeiden tuomien kulissientakaisten lisätietojen myötä.

Niin minäkin - juuri nyt

maanantai 22. toukokuuta 2017

#kulttuuriblogi Twin Peaks -ryyppyputkessa - levy 7

Olen vältellyt pilaajia tulevista uusista jaksoista, mikä on ollut hyvin helppoa. Katsoin kuitenkin joitakin haastattelupätkiä ja tekijöiden julkaiseman kiusauksen. Jäljellä olevat miesnäyttelijät ovat kärsineet kuluneista vuosista rooliensa koon ja ehkäpä myös työuriensa näkyvyyden mukaisesti käänteisessä järjestyksessä. Olen edelleen epäileväinen, mutta toiveikas.

Hankala kuvattava - erityisesti Yotaphonella


Uusia jaksoja alkaa jo löytyä kansainvälisestä, yhteispohjoismaisesta lainastosta, mutta en katso niitä ennen kuin koko perustus on valettu.


Jakso 23, the Condemned Woman

Audrey kutsutaan kokoontumiseen. Ben käyttää kärppää liito-oravana. Shelly kutsutaan kokoontumiseen. Josie kohtaa OCP:n pomon. James lähtee taas. Josie tappaa taas, mutta nupittaa.

Kaavoitushäirikkö


Jakso 24, Wounds and Scars

Sheriffi on rappiolla. Norman sisar on uskontojen uhri ja näyttää joutuvan Cooperin perversseihin kynsiin. Pölkkyämmä onkin tatuoitu horo. Muotinäytös sujuu hyvin.

Ja tekee itsestään pelleä


Jakso 25, On the Wings of Love

Neiti Jones, jossa on piru, pitää rajuista otteista ja joutuu väkivallan kohteeksi, kuten kaikki muutkin Twin Peaksin naiset. Cooper otetaan takaisin FiBIin ja saa powerup-aseen. Insesti-Ben lienee Donnan isä. Tutkimusryhmä käy pöllöluolassa.

Twin Peaksissä?


Jakso 26, Variations on Relations

Luolaseikkailu jatkuu, joku on jo ollut täällä piirtelemässä seiniin. Succubus haluaa missiksi. Perimmäinen syy sarjan tekemiselle paljastuu kahvilassa.

Evil to say...


Levyn päälisuke on vuorovaikutteinen ruudukko, josta voi poimia näyttelijöiden haastattelupätkiä hahmojen eri vaiheista sarjan tuotannon aikana. Haastattelut on kuvattu varsin hämärissä olosuhteissa, vallitsevalta näyttävässä valossa.

Uhrina erityisherkkä työtoveri


Myös tekijöitä on haastateltu omaan kokoelmaansa.

Mr. Robotin jakso oli heti eläväisempi ja tarina eteni mukavasti, kun päähenkilö on kirjoitettu sivuun. Huono puoli succ3ss0r.p12:ssa oli se, että ihan kivan näköinen, tyylikäs lakinainen poltettiin.

lauantai 20. toukokuuta 2017

#kulttuuriblogi Twin Peaks -ryyppyputkessa - levy 6

Jakso 19, The Black Widow

Bobby yrittää hieroa bineksiä Benin kanssa, mutta saa varjostustehtävän. Cooper arpoo omakotitaloja. Dougie lähtee saappaat jalassa. Audreyn ja Cooperin suhde saavuttaa huipun Denisen myötävaikutuksella.

Cooper vaihtaa vapaalle

Kuten tiedetään, mikään ei ole hauskempaa ja korkealentoisempaa, kuin miehen pukeminen naiseksi. TV-historiassa on noin kaksi poikkeusta tähän sääntöön: Sons of Anarchyn täysin huumoripohjainen ja Twin Peaksin humoristinen, mutta vakavalla naamalla esitetty rooli. Loistavaa työtä Duchovnylta. Elokuvapuolelta löytyy toimiva esimerkki toiseen suuntaan: suosittelen muutenkin Sigourney Weaverin ja Peter Weirin Oscar-palkittua Mel Gibson -elokuvaa Rakkaus veitsenterällä, joka on jännittävä ja mielenkiintoinen kuvaus toimittajista keskellä vallankaappausta.


Jakso 20, Checkmate

Hank antaa ja saa turpaan. Cooperin huumekauppa menee reisille, mutta siellä onkin ase. Lopussa ollaan heräämisen myötä kauhutunnemissa.

Hermanni

Katsoin tämän jakson aika myöhään/aikaisin ja torkahdin välillä. Podcastista kuulin, mitä oli mennyt ohi - ei mitään tähdellistä.


Jakso 21, Double Play

Cooperin entinen pari jättää jälkeensä Ben Hornen ruumiin ja shakkipähkinän! Ed ja Norma saattavat palata yhteen! James ei osannutkaan korjata Jaguarin jarruja! Hus, Leo metsään! Cooper cockblokkaa Jacobyn jatkomahdollisuudet nymfon kanssa! Peten vaimon veli ei kuollutkaan veneturmassa! Nicky ei olekaan Saatana!

Hawk Horse


Sprinklerit huuhtovat juonioksennusta lattioilta
Cooper suorastaan oksentaa expocitiota Windom Earlesta Trumanin ahnaaseen kitaan. Leo-äxöniä lukuunottamatta tämä oli surkea jakso ja näitä riittää vielä.


Jakso 22, Slaves and Masters

Truman ja Albert sekä Leo ja Windom kokevat ystävyyden fyysisen kautta.

Tämä kuva testaa lukijan ikää

Kuudennen levyn lisukkeina on kaksi tv-mainosta ja edellisen levyn extroista yli jääneitä, maailman huonoimman haastattelukuvaaja Mark Rancen taltioimia tarinoita, jotka on koottu Postcards from the Cast -nimikkeen alle. Ihan mielenkiintoisia.

tiistai 16. toukokuuta 2017

#kulttuuriblogi Twin Peaks -ryyppyputkessa - levy 5

Jakso 15, Drive with a Dead Girl

Ben on putkassa, Leland ajaa katto auki. Rannalta löytyy muovikäärijän uusin teos.

Paikallista linnustoa

Audreyn ja Cooperin juttu ei edennyt, koska myöhemminkin henkisen puolen ongelmia harrastanut Donnan näyttelijä vastusti sitä. Harmi, kaksikon yhteiset kohtaukset ovat olleet jaksojen valopilkkuja.





Jakso 16, Arbitrary Law

Albert on palannut! Lucy dominoi Andy Dickiä. Leland löytää valon ja BoB siirtyy eteenpäin.

Hi, BoB!

Vahva jakso, joka myös merkitsee sitä, että sarjan pääjuoni päättyy. Tässä vaiheessa ainakin nimekkäämpi ideoija oli jo siirtänyt kiinnostuksensa muihin touhuihin ja tuotantotiimissä vastuu siirtyi ammattilaisten, mutta silti "vain" televisiotaustan omaavien tekijöiden harteille.

1980-luvulla TV-laatu tarkoitti jotakin aivan muuta kuin nykyään Vaijereiden, BromiBariumien, uudelleenkuviteltujen shifisarjojen ja Reaaliaikavuorokausien aikakaudella.


Jakso 17, Dispute Between Brothers

Lelandin monttubileitä lukuunottamatta tarina ei enää liity Laura Palmerin tapaukseen. Kosteat retket Kanadaan aiheuttavat Cooperille ongelmia.



Nyt ollaan nivelkohdassa: Cooper ja Briggs ovat jännässä metsässä, mutta alkavat juonet ovat vahvasti saippuoituja ja erityisesti RR:ään sijoittuvassa _täysin_ puun takaa tulevassa paljastuskohtauksessa draama väännetään jo aivan liikaa melon puolelle.

Paikallista linnustoa

Jakso 18, Masked Ball

Foxy Mulder saapuu kaupunkiin, koska avaruusoliot veivät Briggsin. Edellisellä katselukerralla hyvänä pitämäni James, joka onkin pöljä, joutuu Räme-Ellenin kynsiin. Ben menettää joka jaksossa omaisuuttaan.

Elämän pelistä. #tisuomi #jonne

Viitoslevyn lisukkeina on aika paljon vanhan DVD-julkaisun materiaalia. Lauzi-dokum. jatkuu Return to Twin Peaksilla, joka kertoo kuvauspaikalla järjestettävästä TP-festivaalista.
Opaskartta ei täytä suunnistusliiton vaatimuksia. Vanhat ekstrat ovat nyt nimiltään The Glastonbury Archives.

Hyvä välipalapaketti. Mukana on myös Ben Hornen hyvällä äkseksellä ottamia valokuvia kuvauksista ja ihmisistä, sekä täydellinen kokoelma TP-keräilykortteja.

perjantai 12. toukokuuta 2017

#kulttuuriblogi Twin Peaks -ryyppyputkessa - levy 4

Jakso 11, Laura's Secret Diary

Beniltä kiristetään rahaa, ukkostaa ja hotelliin saapuu outo vieras. Hank saa turpaan kiinalaiselta veriveljeltä.

Jakso 12, The Orchid's Curse

Cooper löytää viestin lattialta. Lebowski-vivahteinen viittaus. Tutkintaryhmä riehuu Kanadassa verisin seurauksin. Madeleine ja Donna suututtavat orkideahullun.

Rahat tai Audrey tai molemmat takaisin

Jakso 13, Demons

Rullaan jo aika usein alkutekstijakson ohi. Audrey tuodaan kirjakerhoon, Mike poliisiasemalle. Asemalle saapuu myös toisen päätekijän näyttelemä _tosi_ hauska kuulovaurioinen tyyppi. Madeleine ja Josie ovat lähdössä.

Aika kaukana kuitenkin

Jakso 14, Lonely Souls

Jaaha, se siitä. Laura Palmerin murhasi hänen isänsä, Leland Palmer, joka oli BoB-nimisen lavastaja-näyttelijän riivaama. Audrey panee insesti-Benin koville. Ben pidätetään ja tutkimusryhmä lähtee sen jälkeen välittömästi kaljalle ja Julee Cruisen keikalle Pölkyn kanssa. Madeline lähtee jalat edellä kuvaamaan Villiä sydäntä.

Työmaakokous

Neljännen levyn ekstroina on teknisesti erilaatuisia poistettuja kohtauksia ja joitakin Cooperin ja Sheriffin bromance-improja.


Tähän viimeistään loppuivat hyvinä pidetyt jaksot. En muista loppujen jaksojen olleen varsinaisesti perseestä, mutta uusia juonialkuja luodaan koko ajan lisää, eikä useimmille ole odotettavissa yhtä siistiä loppua kuin orkideaerakolle.


Harold hengailee herbaariossa

tiistai 9. toukokuuta 2017

#kulttuuriblogi Twin Peaks -ryyppyputkessa - levy 3

Jakso 8, May the Giant be with You

Kolmas levy jatkaa suoraan siitä, mihin toinen levy jäi. Tähän väliin on hyvä esittää Mantzoukasilaisen koulukunnan oppeihin perustuva hypoteesi: kyseessä on Jaakobin painajainen -tilanne, jossa kuoleman rajalla olevan Cooperin mielessä syntyy illuusio siitä, mitä tapahtuu. Tulevat uudet jaksot jättävät "toisen kauden" kokonaan tai valtaosin huomioimatta ja jatkavat tarinaa ampumakohdasta.

Lauantai-illan huumaa
Jakson alussa käytetään enemmän tai vähemmän epä/onnistuneesti venytystekniikkaa, jota kutsutaan nykyään Family Guy -menetelmäksi. Tässä kohtauksessa ei vain ole juurikaan sen tason huumoria, joka paranisi toiston toistamisella.


Jakso 9, Coma

Ääni ei synkronoidu. Kun ps3:n HDMI-ulostulon 24p-asetuksen laittaa automaatille, kuva muuttuu kirkkaammaksi ja entistä punaisemmaksi - ei muutosta äänessä, palaan 24p pois päältä -asetukseen ja kuvittelen katsovani englanniksi dubattua saksalaissarjaa.

Wyndom Earle huudettu - podcastin mukaan jotkut laskevat sarjan tason alkaneen laskea tästä, vaikka jakso onkin toisen tekijän ohjaama. Great Northernin ala-arvoisen huonesiivouksen vuoksi Cooper saa vasta nyt tietää, että Audrey - sarjan valopilkku - on kadonnut. Briggsillä on jotakin perkeleen tärkeetä asiaa.

ASCII-taidetta


Jakso 10, The Man Behind the Glass

Audrey ratsastaa valkoisella Tiikerillä ja yksikätinen mies pöntöllä. Albert tunnustaa rakkautensa Harrya kohtaan. Mielensäpahoittaja-Donna löytää Lauran päiväkirjan.

Kolmoslevyllä on pääextrana Hammasrauta-Chuck Laurizikan leikkaamaton Slice of Lynch -dokum. "Setä muistelee ja kertoo" -tyyppisessä keskustelussa on toisen päätekijän mukana kaksi näyttelijää ja äänisuunnittelja. Keskustelun valopilkku on Mädchen Amick, joka näyttää hyvältä vieläkin, pääsee finaaliin.

Mukana on myös erilaisia mainoksia t-paidasta aina niin noloon tervehdykseen joukoilleen Irakissa. Mielenkiintoisesti osa promoista on kuvattu ja esitetty laajakuvana. Ehkäpä koko sarja olisi voitu esittää levyllä laajakuvana, mutta alkutekstijakson piippu- ja vesiputousotokset on sommiteltu sopimaan tiukasti perinteiseen neliöruutuun.

Valokuvagalleriassa on paljon kuvia kauden tulevista tapahtumista, joten seuraavilla levyillä ei ehkä enää ole yleisgallerioita. Levyllä on myös muutama Albertin rikostekninen diakuva.


Jakso 6, m4ster-s1ave.aes

Todennäköisesti paras Mr. Robot -jakso, koska siinä oli ALF. Ja jokseenkin jännää hax0r-r0x0r -toimintaa, vaikkei ollutkaan ammuntaa kuten viime viikolla. Juoni alkaa vihdoin edetä, vaikka Elliot onkin pahoinpitelyn jälkeen psykoosissa.

lauantai 6. toukokuuta 2017

#kulttuuriblogi Twin Peaks -ryyppyputkessa - levy 2

Jakso 3, Rest in Pain

Tätä on odotettu! Legendaarinen hautajaisjakso, jossa ihailtavasti heittäytyvät näyttelijät lähinnä parkuvat. Ensi kertaa katsoessa pidin tätä hyvin koomisena, eikä mielipiteeni juuri ole muuttunut.
Alkupään jaksojen tapahtumat ovat yhdistynet mielessäni, mutta hautajaisjako oli silti hyvä.

Rutger täytti seitsemän samana päivänä, kun pöytäkoneeni palasi huollosta, jossa siihen asennettiin R7 - yhteensattumaako? Levy/päivä-tahti häiriintyi, mutta levyjä on vain kymmenen, joten kiirettä ei ole.


Jakso 4, The One-Armed Man

Tässä jaksossa tavataan laama ja herkullinen dominopala.

Tohtori tarjoaa inkivääriä.

Jakso 5, Cooper's Dreams

Laura Palmer on osoittautunut Twin Peaksin Saara Aalloksi, kaikkien tunteman pinnan alta löytyy synkkyyttä ja salaisuuksia. Madeleine on hänen peilikuvansa.
Kaupungin sekoatri laittaa Bobbyn itkemään. Tutkimusryhmä käy jaksojen alussa horisevan, pölkyn muijan luona.

Metsässä on hieno neloisprofiilikuva, joka erottuu kohtauksen sitä ympäröivistä otoksista sen vaatiman pienen aukon ja valtavan valomäärän vuoksi.

Sivukuvassa ollaan yössä.

Jakso 6, Realization Time

Tutkimusryhmä lähtee heti toisen murhan jälkeen viettämään iltaa kasinolle Kanadan puolelle. Vakuutusvirkailijan nimi on otettu naiselta ilman omaatuntoa. Opettelin aikoinaan itse Audreyn kirsikkatempun. Nuorisokolmikko koijaa apinaa.

Wikipedia ei huomaa noir-viittausta, podcast huomaa, mutta alitajuntani keksi sen ilman vihjeitä.

Ei liity jaksoon.

Jakso 7, The Last Evening

Ensimmäinen kausi päättyy dramaattisesti. Saha syttyy iloisesti, kun asialla on raudanluja ammattilainen. Cooper ammutaan.

Toinen levy päättyy jännittävään kohtaan. Saa nähdä, missä vaiheessa nyt tietoisena katsojana huomaa tason laskun. Kakkoslevyllä on ekstroina kuvagallerioita, jotka eivät teräväpiirtoaikana enää ole täysin nolla-arvoisia, sekä poliisiaseman Lucyn - yhden sarjan kirkkaan valopilkun - selostamia lyhyitä ennakkomainoksia jaksoista.

Twin Peaks Rewatch -podcast on ollut mukava, sillä näin ryyppyputkessa ei tule keskityttyä katseluun aivan täysillä Sagojen ja Sodien lomassa. Tylsemmän ja innokkaamman kuuloinen miespari käy läpi viikon jakson alusta loppuun ja lukevat kuuntelijapostia sekä foorumikommentteja.

torstai 4. toukokuuta 2017

#kulttuuriblogi Twin Peaks -ryyppyputkessa - levy 1


Twin Peaks -tv-sarjaan on tulossa tauon jälkeen kolmaskin kausi, jota odotetaan vaihtelevin tuntein. Itse olen epäileväinen, sillä päätekijät sarjan taustalla antoivat otteensa herpaantua jo toisen kauden kohdalla, mikä johti lupaavasti alkaneen parhaimman lähetysajan mysteerisaippuaoopperan tason laskuun ja lopettamiseen.

En ole kuitenkaan vielä käpertynyt sikiöasentoon hokien "Mieluummin Mulholland Drivea kuin Inland Empireä... Mieluummin Mulholland Drivea kuin Inland Empireä...", sillä vastaavaan suosioon nousseiden Salaisten kansioiden toinen kattaus oli enemmän onnistunut kuin epäonnistunut - joskin osin siksi, että tositapahtumat todistivat Mulderin joidenkin teorioiden olleen oikeassa.
Nyt on siis hyvä käynnistää ryyppyputkikatselu ja muistella, mitä tähän mennessä on tapahtunut.
Tyyliin sopivasti kaikki linkkimateriaali on haettu Bingillä.

Juonikuvauksia löytyy kaikkialta, joten merkitsenen muistiin vain lyhyitä havaintoja. Katselumateriaalina on The Entire Mystery -Blu-ray-boksi ja paikkana 40" FullHD-televisio, 5.1-äänijärjestelmä ja satunnaisesti myös 90" valkoseinä.



Pilottijakso, Northwestern Passage

Katsoin alkuperäisen version - jossakin välissä pitää katsoa Eurooppaa varten tehty "omana elokuvanaan toimiva"(?) pitempi versio. Muistaakseni Tuli kulje kanssani ei toiminut mitenkään erityisesti, joten pitkä versio saattaa olla myös pettymys.

Rannalta löytyy jotakin jännää muovikääreessä. Päähahmoja aletaan esitellä ja tutkimuksissa vetää ensimmäisiä johtopäätöksiä.

Kuva on televisiosta katsottuna todella terävä, joskin kovin punertava. Eron teräväpiirron ja tavallisen välillä huomaa, kun katsoo ennen ja jälkeen jaksoja esitettävät viimeksi- ja seuraavalla kerralla-teaserit.
DTS MA -ääniraita on kirkas ja tuo hienoa mahtipontisuutta unohtumattomaan tunnusmusiikkiin ja kaikki tarvittavat vivahteet mukavasti jazzahtavaan taustamattoon. Jännitysmusiikissa riittää dynamiikkaa. Musiikki on yksi sarjan ehdottomista valopilkuista ja mieleenpainuvimpia perusosasia.
Pilottijakson ääniraita ei synkronoidu täysin kuvan kanssa. Vika ei ole laitteistossa, vaan julkaisussa. Neuvotaan kytkemään 24p-toisto pois päältä.

Ekstroiksi pitänee laskea Halkonaisen sekavat jaarittelut jaksojen alussa sekä ennen ja jälkeen -koosteet. Ensimmäisen kauden sisältävä DVD-julkaisu ei ole nyt käsillä, joten kommenttiraitoja ei ole kuunneltavaksi. Sen sijaan valitsin loputtomien Twin Peaks -podcastien joukosta kuunneltavaksi Idle Thumbsin Twin Peaks Rewatchin ja Entertainment Weeklyn Examining Twin Peaksin, joka vetää yhteen kaksi ensimmäistä kautta ja jatkaa kolmannelle kaudelle.
Olen aina ihmetellyt, miksi Twin Peaks jaetaan kahteen kauteen, sillä jaksot tehtiin ja esitettiin suunnilleen yhden vuoden sisällä ja 33 jaksoa mahtuisi ihan hyvin yhdeksi vähän pitemmäksi kaudeksi, eivät muutkaan saippuaoopperat tee pitkästä suolesta irtonakkeja.

Jakso 1, Traces to Nowhere

Kuka ampui jfk:n? Kuulemma Castro ehti hoitaa asian ennen kuin kennedy ehti hoitaa hänet.
Cooper maistaa kahvia, joka on vitun hyvää. Yhtä parhaimmista. Audrey Horne on yksi sarjan valopilkuista, kuten myös Shelly, joka löytää verta miehensä, hyväkäytöksisen rekkakuskin pyykeistä.

Ääni synkronoituu, 24p on poissa päältä.

Jakso 2, Zen, or the Skill to Catch a Killer

Leolla, Käärmeellä (ei Joonas) ja Bobbyllä - kylän mulkuilla - on bineksiä. Sarjan luojat livauttivat agentti Cooperin vuorosanoihin vitsinä maininnan Tiibetin kansan sorrosta ja se upposi tunnetuin seurauksin täysillä Hollywood-karjaan. Albert, tohtori talon sympaattisempi ja paremmin näytelty suora esikuva, saapuu paikkakunnalle ja ystävystyy heti kaikkien kanssa. Clooneyn suvun näyttelijägeenit kahminut, valitettavasti nyt jo revitty Miguel Ferrer on yksi sarjan valopilkuista.

Tekstitykset eivät ole täydelliset - ne lienee tehty ääninauhan pohjalta. Tässä jaksossa ainakin käytäessä mustassa kerhohuoneessa, Yksikätisen miehen Bobille lausumassa Tuli kulje kanssani -lorussa on klapia.

Ensimmäinen levy meni sujuvasti yhdessä illassa, toinenkin levy lienee vielä hyvää laatua.