lauantai 13. tammikuuta 2018

#kulttuuriblogi täydentää sarjaa

Kävelen kohti T-taloa alkuillan hämärässä. Keli on hieman pakastava ja viima puhaltaa siten, että käteni jäätyvät nopeasti Pokemon Go:ta pelatessa. Hikoilen talvitakkini alla, mutta minulla ei ole lämmin. Olen itse valinnut tämän helvetin, täysin vapaaehtoisesti.

Tunnin jälkeen säkit, joita emme ole vielä kahdella ensimmäisellä kerralla lyöneet kertaakaan, kerätään nopeasti pois. Liian nopeasti, jotta ehtisin ottaa itseäni kannustavan ja vihollisiani pelottavan lyöntikuvan. Täytyy ehkä lavastaa tilanne myöhemmin muualla.

Paluumatkalla kuuntelen podcasteja, mutta menomatkalla soi Rocky-elokuvien soundtrack. Tänään Rocky, seuraavalla kerralla II. Dvd-plazalla kerrottiin joskus Rocky III -soundtrackin olevan hyvä lenkkeilylevy. I will walk but never run.



Olen palannut nyrkkeilyyn - uudelle salille, kiitos oltsipuppelin ja hänen peppukavereidensa - koska katsoin jouluna Girlfightin, Karyn Kusaman heikkouksistaan huolimatta pätevän harrastajanyrkkeilystä kertovan elokuvan, jossa voi myös nähdä kenties ainoan hyvän Michelle Rodriguezin roolisuorituksen. Huomasin myös sidontaa kuvatessani erilaisten matalista korkeisiin vaihtelevien kuvakulmien hakemisen käyvän voimille. Jotakin oli tehtävä ja miksei valmistauduttava jo ennakolta mahdolllisiin kesän festivaalikuvauksiin - minullahan on loputtomasti vapaa-aikaa.

Diginatiivi.


Musiikki muistuttaa minua siitä, etten ole vielä katsonut Kodin ykkösen hautajaisista hankkimaani Creed -Blu-raytä. Creediä ei varsinaisesti piiloteltu, mutta se pysyi poissa näköpiiristäni, kunnes alettiin ihan vakavasti puhua siitä, että Sylvester Stallone voisi voittaa kaikenlaisia palkintoja sivuroolistaan. Ehdin katsoa Creedin teatterissa "halvassa" päivänäytöksessä ja olin myyty.

Avon tylyttää


Adonis Johnson on Apollo Creedin syrjähypyn oheisvaurio, jonka tämän vaimo, Cliffistä eroon päässyt Claire Huxtable adoptoi. Hän on perinyt Tiikerinsilmän, mutta joutuu rahoittamaan nyrkkeilyään tekemällä talousrikoksia sijoituspankkiiriliikkeessä. Pelastaakseen kuolemattoman sielunsa hän jättää Los Loiston taakseen ja muuttaa setänsä luo Veljellisen rakkauden kaupunkiin. Idässä Donnie taivuttelee nyrkkeilystä ravintolabisnekseen siirtyneen setänsä valmentamaan itseään ja tutustuu naapurin Biancaan, joka on jonkinlainen paikallinen Chaisu.

- Chaisun tuotantoa?


Tarina on vahvempi kuin Rocky Balboassa, joka keskittyi enemmän hahmojen kehitykseen ja nostalgiseen tunnelmointiin. Totuttua kaavaa rikkova yli kaksituntinen elokuva etenee niin sujuvasti, ettei sitä katsoessa ehdi kaivata harjoittelukoostetta, vaikka pohjimmiltaan kyseessä on kertomus suureen otteluun valmistautumisesta. Alkuperäisen elokuvasarjan legendaarisesta musiikista ripotellaan hienovaraisia vihjeitä ihan toimivalle tuoreelle äänimatolle, mutta vasta, kun aivan puun takaa lyö tuttu gongi, päästetään kaikki irti!

Kot-kot.


Elokuvan B-tarina paljastetaan jo trailerissa ja siinä se tuntui vähän ylimääräiseltä osalta ennalta-arvattavassa palapelissä, mutta lopullisessa elokuvassa se toimii odotettua paremmin. Pääsivuhahmon tarinaa tuntevillekaan sivujuonen lopputulos ei voi olla täysin varma. Hienosti vanhaa ja uutta yhdistelevän musiikin siivittämä harjoittelukooste voi olla myös yhdistetty paranemiskooste! Suoraan, suuremmin mukailematta käytetään Gonna Fly Now- ja Going the Distance -raitoja, muuten musiikki on sopiva sekoitus uutta ja uusilla mausteilla jatkettua vanhaa.

Pitkän pääottelun premissi on nykyaikainen, tarpeeksi toimiva ja mikä tärkeintä: aivan eri tasoa kuin edellisen osan pornolaatuinen lähtökohta. Tällä kertaa otellaan Liverpoolissa, Brexitissä. Paikallinen nyrkkeilyn Harri Olli, joka tuntee tulta sylkevän kääpiön, on menossa vankilaan ja haluaa ison potin viimeisestä ottelustaan.

Ei tehdä virheitä nyrkkeilyssä, eikä myöskään elämässä.


Tekninen toteutus on moitteeton ja levyn kuvanlaatu on verratravissa siihen, mitä näin teatterissa. Creed-sarjan aloitus eroaa Rocky-sarjasta siinä, että se on kuvattu täysin digitaalisesti ja scope-kuvasuhteessa. Edellisten elokuvien luomat ja vakiinnuttamat tekniset ratkaisut ovat käytössä, mutta rohkeita uusia ratkaisuja tehdään myös - selkeimpänä ensimmäinen Rockyn valmentamana käytävä, ihon alle menevä ottelu, joka on kuvattu yhdellä pitkällä, ihanalla otolla.

Joojoo.

Eipä.

Näyttelijäkaarti on virkistävän monikulttuurinen ja osaava. Pitkästä aikaa nähdään kokonainen ja uskottava naisrooli, vaikkei elokuva testiä läpäisekään. Sivuosissa ja vastustajina on oikeita nyrkkeilijöitä ja alan henkilökuntaa ja Michael Buffer. Minulla ei ole selkeää mustikuvaa Fruitvale Stationista, mutta Michael B. Jordan ei varmasti tehnyt siinä yhtä fyysistä roolia. Hyvin harjoiteltu, todennäköisesti paras roolisuoritus koko sarjassa yhdistää ruumiillisen ja draamapuolen loistavasti. Sylvester Stallone tuo mukanaan koko uransa ajan hiomansa hahmon, josta löytyy riittävästi laajuutta - kuitenkin enemmän koomiseen kuin traagiseen suuntaan.



Levyn kuva ja ääni ovat moitteettomat ja mukana on lisämateriaalina dokum. Rocky-ilmiön historiasta, lyhyt pätkä Michael B. Jordanin valmennuksesta ja poistettuja kohtauksia. Levyvalikko on animoimaton, lähes DVD-tyyppinen.



Isä-poikasuhdetta vakuuttavasti tutkiskeleva Creed pääsee samalle tasolle Rockyn ja Rocky Balboan kanssa ja saa odottamaan innolla tulevaa jatko-osaa, johon on kaavailtu sekä Dolph Lundgrenia että sitä pitkää, siinä avaruuselokuvassa ollutta suomalaista.

4/5

*damn*