Kulttuuriblogi työmatkalla Ruissalossa - perjantai (9.7.2015)

Ruissalo on mukavasti vehreä, osin luonnontilassa oleva, Turkuun kuuluva saari, jonne kuljen yleensä ylellisesti vesibussilla.

Ruissalossa järjestettiin 3.-5.7.2015 46. Ruisrock-niminen koko perheen musiikkitapahtuma. Kulttuuribloggaaja oli paikalla osana järjestävän organisaation virallista kuvausryhmää.

Ensimmäinen tehtävä on kuvata ensimmäiset sisääntulijat. Asettaudumme porttien sisäpuolelle avoriviin kuin Gladiaattori-elokuvan alussa, valmiina torjumaan visigootteja ja muita barbaareja. Tunnelmaa luo jostakin taustalta kuuluva rummutus. On aika.

Kuvien jälkikäsittelyssä - kehittämisessä - ilmenee teknisiä ongelmia. Koneissa, jotka lämmittävät jo valmiiksi paahtavaa kuvaajakonttiamme, ei ole ohjelmistoa, joka lukisi kamerani raakakuvia. Johtajamme, Herra Mari ehdottaa, että ottaisin kuvani toistaiseksi .jpg-muodossa. Aargh! Maailma näyttää paremmalta raakakuvien kautta katseltuna!

JVG hyppi ja pomppi energisesti. Niin energisesti, että valtaosa kuvista on tärähtäneitä. Löysin kuitenkin tarpeeksi monta terävää ja hyvää valintaa. Kuvaustiimiin kuuluu myös some-kuvaaja, jolla ei juuri ole käyttöä koneelleen, josta löytyy Lightroom, joka ymmärtää kuviani! Jess!

Tauolla käyn backstagella syömässä. Ruoka on hyvää, porsasta, perunoita ja sekalaisia salaatteja - onnistuin muuttamaan sen kuitenkin mätöksi eli vielä paremmaksi makuelämykseksi.

Teltan perjantain pääesiintyjä on Amorphis, jolla on niin hyvät valot, että kuvista tulee väkisinkin hienoja ja ammattimaisen oloisia. Laulajalla on mielenkiintoinen kolmekahvainen mikrofoni, jolla hän tekee kitarasoolojen aikana irstaita paritteluliikkeitä.

Tukikohtamme on siis pieni, kuuma, kostea ja hikinen kontti nykyaikaisen ja ilmastoidun mediakuution vieressä. Alkuahdistuksen jälkeen saunaolosuhteet alkavat rentouttaa tunnelmaa ja huumorikin kukkii. Hyvä John Lennon -vitsini sai Kokljushkinin repeämään kuin Loxan Nyan Catia kuunnellessa.

Käyn illan päätteeksi vielä ottamassa kuvia Public Enemystä omaksi ilokseni. Keikan alku on muuten hyvä, mutta Flava Flav luulee olevansa Helsingissä, maakunnassa. Kolmen ensimmäisen kappaleen jälkeen lähden vesibussille. Jonoa ei ole, vaan kävelen suoraan kattokannelle. Ilma on edelleen lämmin, kesäyö on valoisa ja se kuluu nopeaan.