29.8.2009

Nukuin reilusti ohi aamiaisen. Emmin, jahkailin ja pelasin Cookie Bonus Solitairea noin kahteen asti. Harkitsin kuitenkin koko ajan aktiivisesti lähtemistä keskustan ytimeen ostamaan warszawska karta miejskaa, jolla saa ajaa bussilla, raitiovaunulla ja metrolla niin paljon kuin haluaa, mihin tahansa haluaa ja milloin haluaa, kuukauden ajan. Bussilla ja raitiovaunuilla voi ajaa tämän jälkeenkin, sillä niissä ei ole kortinlukijaa, joka estää sisäänpääsyn vanhentuneella kortilla. Tällöin ottaa tietenkin riskin suuresta sakosta ja välittömästä maastakarkoituksesta, mikäli paikalle sattuu tarkastaja.

Ostin kortin noin neljältä Kulttuuripalatsin puistosta 39 zlotyn opiskelijahintaan - ensimmäistä kertaa kortista oli hyötyä! Hyppäsin Mlodny-suuntaan menevään metroon aikomuksenani ajaa Stare Bielany -asemalle, seitsemän pysäkin päähän keskustasta. Matka meni hyvin ja kesti noin 12 minuuttia. Näin suuressa kaupungissa toimivaa joukkoliikennettä osaa arvostaa. Stare Bielanylta kävelin noin kilometrin Aleja Zjednoczeniaa Marymoncka 34:ssä sijaitsevaan tulevaan asuinpaikkaani, jonkinlaiseen suureen urheiluopistokeskukseen, joka muodostuu ainakin urheilukentästä, uima-altaasta tai -hallista ja yli kymmenestä valkoisesta, ulkoisesti osittain rapistuneesta rakennuksesta, jotka henkivät Paimion Parantolan tai Turun Samppalinnan maauimalan funkkistunnelmaa puhtaine linjoineen ja pyöreine ikkunoineen. Ennakkotietojen mukaan kaksi EILC-erasmusta saapuu asuntolaan jo tänään ja saatoin nähdä heidät palloilemassa sen rakennuksen ovella, joka tuntui kutsuvan myös minua asukkaakseen. Sadekelin vuoksi en viitsinyt jäädä paikalle pitemmäksi aikaa, vaan palasin metrolla keskustaan. Mikäli muokkaan repun ja matkalaukun painotuksia, pitäisi huomisen vaelluksen sujua varsin kivuttomammin kuin saapuessani Wawaan.

Kävellessäni Marszalkowskaa kohti McDonaldsia, huomasin Empikin ikkunassa listan tulevista artistien keikoista, joille voi ostaa lippuja. Listalla oli jo etukäteen harkitsemani Rammstein Katowicessä 27.11., mutta yllätyin hyvin iloisesti tajutessani, että paria viikkoa aikaisemmin, 6.11., Diana Krall esiintyy Varsovan Sala Kongresovassa! Nice! Tosin olen silloin jo Gdanskissa, mutta jos kerran menisin vielä pidemmälle, voisin saman tien käydä myös puolivälissä. Tämä olisi ainutlaatuinen tilaisuus, sillä Suomessa ei todennäköisesti ole riittävää yleisöä konsertin järjestämiseksi edes maakunnassa.

Luulenpa löytäneeni hyvän työkalun Bloggerin käsittelyyn. Se on aivan uusi ohjelma nimeltään Microsoft Word 2007. Siinä on Word-napin (yo!) takana "julkaise"-toiminto, jolla kirjoitetun tekstin voi lähettää suoraan useisiin eri blogeihin, mukaan lukien Bloggeriin. Lähetin tällä kertaa vain tekstiä, mutta seuraavaksi koetan laittaa kuvatkin paikalleen jo Wordissa.

Gadsdämn! Aivan loppusuoralla, viimeisenä iltana huoneeseeni on majoitettu muitakin: kaikesta päätellen ainakin kaksi näistä on naispuolisia asukkaita.

Päivän päätteeksi katsoin pari viikkoa sitten imuroimani G.I. Joe - Rise of the Cobran, joka kiinnosti pitkän Action Force -menneisyyteni takia. Ei minulla varsinaisesti mitään odotuksia tämän suhteen ollut, mutta en voi olla tuntematta pientä pettymystä tämän kokemuksen jälkeen. Joku Turun Sanomien arvostelija totesi Terminator 3:n äänisuunnittelusta, että tehosteista häviää teho, kun niiden välissä ei ole yhtään hiljaisempaa kohtaa. G.I. Joessa tämä pitää paikkansa kaiken toiminnan suhteen - juoni on selitetty hyvin nopeasti pois alta ja reilun viiden minuutin jälkeen toiminnassa ei juuri turhia taukoja ole. Silloin, kun joku hahmoista esimerkiksi istuu yksinään alas miettimään jotakin, leikataan takaumaan, joka on jälleen täynnä toimintaa. En pidä itseäni mitenkään erityisenä juonten ennalta arvaajana, mutta edes se, että keskityin liian tarkasti Cookie Bonus Solitairen pelaamiseen elokuvan aikana, ei pystynyt pysäyttämään tätä varsinaista etiäisten Tonavaa, joka saisi jonkun marcuspenttisenkin tajuamaan, mitä tässä nyt seuraavaksi tapahtuu. Naisasialiikkeen aktiiviset puuhanaiset (Ah, miten ihastuttavan 1920-lukulaista!) saattavat löytää jotakin positiivista siitä, että elokuvan ainoa varsinaisesti tunnistettava hahmo/näyttelijä on naispuolinen: Sienna Miller, joka huokuu upeahkoa tummaverikköisyyttä, joka ei tosin ole aitoa, mutta menettelee Michelle Forbesin puutteessa. Oikeastaan ainoa asia, mikä sai minut keskittymään intensiivisesti ruudun tapahtumiin, oli se että molemmat naisnäyttelijät olivat pukeutuneet hyvin sarjakuvamaisiin asuihin.

Tätä ei usein tapahdu, mutta annan G.I. Joe – Rise of the Cobralle yhden tähden viidestä.

Kiitän:

• kaksi ninjaa
  
• naisia tuli katsottua
  
• toisiksi uusin Dr. Who pahiksena
  
• Bond-luokan tapahtumapaikkoja ja CG-lavasteita
  

Moitin:

• ninjat eivät olleet pääosissa
  
• 1990-luvulla lukemieni Suomessa ilmestyneiden AF-sarjakuvien kaanonia rikottiin räikeästi
  
• Dr. Whon skottimurre oli vedetty aivan överiksi
  
• CG-lavasteet olivat liian selkeästi CG:tä
  

Uskolliset, jo viime matkalla mukana olleet Philipsin SBC HP800 -kuulokkeet, jotka löysin Musta Pörssi Maailman alehyllystä yhdeksällätoista eurolla ovat hajoamispisteessä. Täytyy etsiä Saturnista uudet samanhintaiset niiden tilalle. Toivottavasti ne kestävät vielä kuukauden, sillä mieluummin hankin uudet vasta Gdanskista - Philipsit ovat niin vanhat, että ne ovat pääasiassa kovamuoviset, eivätkä taivu hyvin täyteen ahdettuun reppuun.

Päivän askeleet: 6576, 5260 metriä, 271,3 kcal. Nyt alkaa jo näyttää hyvältä, vielä kun pääsen käyttämään urheiluopiston uima-allasta päivittäin tai löydän Capoeira Regional-ryhmän Varsovasta, loppuu Pettymysten Kesän 2009 velttoilu.

28.8.2009

Kuten muistelinkin, Nathan's Villan aamupala oli huonompi kuin Baltic Hostelissa. Pyykin pesettäminen on nykyään maksullista, mutta pyykki valmistuu parissa tunnissa entisen yön yli menevän pesun sijasta. Minulla ei ole vielä tarpeeksi pyykkiä, joten asia ei haittaa. Kun siirryn asumaan urheiluopistoon sunnuntaina, voin käyttää siellä pyykkikonetta 4 zl hintaan.

Katsoin Tekzillaa ja lepäilin puoli viiteen asti. Lähdin ulos tarkoituksenani hakea Kurczak po tajlandskua Villan ruokasalissa syötäväksi. Hain ensin juotavaa kaupasta ja vein sen jäähtymään yleiseen jääkaappiin. Tilasin jotenkin tavallistakin epävarmemmin ja sanoin take-away, joka on receptionistin mukaan virallinen puolankielinen termi tälle asialle. Ei onnistunut, jouduin syömään herkullisen tajlandskun ilman juotavaa. Ilmeisesti Orientalista saa ruokaa mukaan vain, jos sinne soittaa etukäteen.

Loppuillan keskityin sähköposteihin ja blogiin. MP3-soitto-ohjelmani valitsee tänään randomilla aivan liikaa kotimaista musiikkia, vaikka kappaleiden määrällä mitattuna kokoelmassa pitäisi olla enemmän Vangelista kuin Finnhitsejä. Myös koneella muun muassa oleva Diana Krallin koko katalogi on niin laaja, että todennäköisyys kuulla kotimainen kappale on abstraktimitaten noin yksi kolmesta. Ei tänä iltana.

Blogger ei tunnu pystyvän pitämään kokonaisen blogimerkinnän kirjasinta samana koko tekstin ajan. Omituista, taistelin asian kanssa liian kauan. Lisäksi aivan ensimmäisessä postauksessa on jonkinlainen HTML-virhe, mikä ei kuitenkaan näy itse sivun toiminnassa mitenkään. Täytyy kokeilla Wordin julkaisutyökalua.

Päivän askeleet: 3922, 3137 m, 161,8 kcal. Vähemmän kuin keskimäärin Kala-autossa, mutta energiaa näyttää kuluvan enemmän.

27.8.2009 Gdanskista Varsovaan

Nukuin pätkissä noin 8.40 asti, Umberto tuli kaupungilta joskus viiden aikaan. Kameralaukussa viime syksyn AiH- ja Hateform-konserteista asti mukana kulkeneet, useaan kertaan käytetyt keltaiset EAR-korvatulpat vuodelta 2004 torjuivat liikenteen melun ihan hyvin. Aamiainen oli ihan ok, mutta junassa täytyisi syödä kunnolla. Tarjolla oli teetä, vaaleaa leipää ja sille sekä marmeladia että sieni-maksapasteijaa, mikä oli mukavaa, sillä esimerkiksi hotellitasoa lähestyvän Nathan’s Villa Hostelin aamiaisella leivän päälle on tarjolla vain makeaa marmeladia. On outoa, että marmeladi tuntuu aamiaisella jopa hieman vastenmieliseltä, kun olen usein korvannut aamiaisen esimerkiksi suklaalla. En ole tosin enää vuosikymmeneen ollut mikään aamiaisihminen.

Aamiaisella on kaksi suomalaista tyttöä. Hetken kuumeisen pohdinnan jälkeen päätän pysyä incognitona. Kun pakkaan tavaroitani, käy ilmi että huoneessanikin oli yksi suomalainen, joka vaihtoi puhelinnumeroa Umberton kanssa. Mikäli se ei vielä käynyt ilmi, Suomen suuri ystävä Umberto oli italialainen.

Annan Baltic Hostelille kaksi tähteä viidestä. WC- ja suihkutilat olivat karut, ehkä jopa kamalat, vanhan rakennuksen kunto oli yleensäkin rapistunut. Sijainti valtatien ja rautatien varressa on epämiellyttävä, sillä liikenne oli ainakin keskiviikon ja torstain välisenä yönä jatkuvaa. Se, että sisälle pääsee vain jyrkkiä portaita pitkin, on hyvin hankalaa, jos mukana on muutakin kuin vain rinkka. Internet-sivuilla mainostettiin kymmenen prosentin alennusta opiskelijoille. Ei annettu.

Ostin yllättävän sujuvasti lipun 11.00 lähtevään junaan hieman viime tingassa. Kävin ensin paikallisliikenteen luukulla, josta minut ohjattiin toiselle puolelle seinää. Lippu maksoi 56 zl, eli aika hämmästyttävän vähän kuuden tunnin matkasta Intercity-junalla verrattuna esimerkiksi matkaan Turusta Loimaalle. Lipun antamissa tiedoissa olisi kyllä parantamisen varaa, sillä siitä en onnistunut löytämään tietoa siitä, miltä raiteelta juna lähtee. Taistelin itseni kuitenkin oikealle raideparille. En ehtinyt ostaa juotavaa tai evästä, mutta junassa on ravintolavaunu tai baari. Matkalaukun kuljettaminen on hyvin vaivalloista, vaikka siinä on pyörät ja vetokahva. Noin yhdeltätoista juna saapuu asemalle. Ennen kuin nousen siihen, kysyn edelläni olevilta miehiltä: ”Warszawa?”. Onneksi, sillä vanhempi puolalainen puistaa päätään ja nyökkää toisen raiteen suuntaan. Toinen, nuorempi mies, jolla on mielestäni Irlannin pelipaita, toteaa: ”[Nou], [Pouznan]!”.

Eliminoinnin kautta tulen siihen tulokseen, että nousen seuraavaan junaan. Keli on tuskallisen kuuma - vaikka tällaisia 23 ˚C kelejä oli Turussakin, tämä tuntuu kuumemmalta. Näen yhtä eksyneen näköisen tyypin, jonka näin myös lipunmyynnissä. Lorenz Backmanin näköinen tyyppi on menossa Krakovaan. Koen pienen flashbackin ja tunnen, että minun junani on tämä, joka saapunee paikalle 11.15.

Nousin siis johonkin 11.15 lähtevään junaan yhteen vaunuun. Toisin kuin Suomessa, junavaunut on ainakin täällä rakennettu niin, että suurimman osan leveydestä vievät kuudelle hengelle mitoitetut looshit ja loput 700 – 1000 mm on varattu käytävälle, jota pitkin kuljetaan pitkin vaunua. Vaunu, johon Raimokkaasti heitin matkalaukun ja kiipesin perään, on tupaten täynnä. Myös käytävä on täynnä matkustajia, joilla ei ilmeisesti ole istumapaikkalippuja. Minun lipustani ei löydy selkeää varmistusta siitä, että minulla olisi istumapaikka, joten jään toistaiseksi kiehumaan käytävälle. Olin varannut Eee:hen monen kuukauden edestä Tekzillan rästijaksoja, mutta en uskalla ottaa konetta esiin ennen kuin olen istumassa jollakin muulla kuin matkalaukulla helvetistä. Kuuntelen Elävän arkiston tallenteita muun muassa viikinkien suuresta roolista Euroopan ja erityisesti Englannin historiassa ja suunnittelen seuraavaa siirtoani. Kun juna on pysähtynyt jollekin lähiasemalle, teen siirtoni. Tunkeudun käytävää pitkin eteenpäin, kohti seuraavaa vaunua. Aloitan rauhallisesti, mutta lopulta en enää edes yritä väistää, vaan saan tahdonvoimallani matkatavaroita mukanaan kantamattomat puolalaiset väistämään minua. Loppumatkan kuljen peruuttaen, mikä toimii yhtä hyvin kuin ahtaassa laivassakin. Kun pääsen seuraavaan vaunuun, huomaan sen olevan myös aivan saatanan tiukassa. Jään vaunun eteiseen, WC:n viereen seuraamaan tiliannetta parin nuoren puolalaisen kanssa.

Käsivarteeni on ilmestynyt omituinen mustelma, joka voisi lisätä uskottavuuttani 1990-luvun alun harmaassa Seattlessa. Ehkä matkanteko olisi vähemmän tuskallista.


12.43 kävi ilmi, että olen ilmeisestikin oikeassa junassa. Konduktööri leimasi lippuni ja totesi jotakin. ”What? English?”, mihin tyyppi vastasi: ”Ok!”. Ok. Tyyppi ei varsinaisesti ihmetellyt, miksi olin välitilassa matkatavaroideni kanssa, enkä minä äskeisen jälkeen varsinaisesti tehnyt elettäkään saadakseni tietoa mahdollisesta istumapaikasta. Tästä eteenpäin strategiani oli kytätä vaunun oven ikkunasta, josko loosheista jäisi väkeä pois seuraavilla asemilla. Näin ei missään vaiheessa tapahtunut. Autuaita ovat tietämättömät, tulpat korviin ja torkkumaan. Ei huono, tuli torkuttua hiukan. Testasin myös erilaisia tapoja ja laitteita, joilla saisin huminassa selvää kuuntelemistani arkistoista – korvaan sisälle menevät napit nousivat testivoittajiksi, sillä ne eristävät ulkopuolista melua niin hyvin, ettei soitinta tarvitse huudattaa edes puolikkaalla teholla, mikä säästää akkua ja lykkää implanttien hankkimista.

14.07 otin tietoisen riskin ja täytin Turun lentokentän kakkosterminaalista ostamani - jo tyhjän - 0,33 l Jaffa-pullon WC:n hanasta. Olisin tehnyt niin jo aiemmin, mikäli olisin hellehoureissani tajunnut, että hanan poljinta täytyy pitää pohjassa jonkin aikaa ennen veden tuloa. Itse asiassa otin riskin paria minuuttia myöhemmin, kun join pullosta.

14.37 otin toisen riskin ja söin takin taskusta löytämäni Sun-Maid –rusinat, jotka ovat olleet siellä ehkä vuosia istuttuaan ensin kuukausia pikkujoulupussissa. No, 35 g rusinoita tuskin tuntuu missään tässä konkurssissa. Ehkä saan rajun ripulikohtauksen ja pääsen tästä kärsimyksestä.

Mitään ei kuitenkaan tapahtunut. Tilanne ottaa päähän jatkuvasti, mutta kuumuus, väsymys, kipeät kämmenet ja junan ajoittainen keinunta saavat minut tuntemaan itseni kuin syksyn lehdeksi, joka putoaa tuulten viemänä kohti päämääräänsä.

Kello 15.30 juna saapuu Mazowieckin lääniin. Olen 73 % varma siitä, että pääsen tällä junalla ainakin lähelle Varsovaa. Mahassa tuntuu jokin, onko kyseessä vessan vesi vai odotus?

16.04: Warszawa Pludy!

16.12: Warszawa Torúnska!

16.23: itäinen Wawa (Wschodnia), seuraavalla asemalla pois!

16.43: Warszawa Centralna! Kuningas on palannut Varsovaan! Jälkikäteen ajatellen, olisi pitänyt heti kuunnella Ennio Morriconen ”Ecstasy of Gold”, mutta kuuntelenpa sen nyt, ohjelman random on soittanut koko illan liian suomipainotteista musiikkia.

17.33: olen Nathan’s Villan portilla. 10 - 15 minuutin kävelymatkaan meni kolme varttia, sillä jouduin pysähtelemään ja vaihtamaan kättä matkalaukun kanssa jatkuvasti. Selkäni, käteni ja reiteni tulevat särkemään vielä pitkään. Oikean käden peukalon ja etusormen välinen poimu on veressä. Villassa on tilaa, otan sängyn tyhjästä kuuden hengen huoneesta numero 13, joka sijaitsee kakkosrapun kolmannessa kerroksessa, jyrkkien kierreportaiden huipulla. Miltei kuolen - jälleen - vaikka receptionisti tarjoutuukin kantamaan jossakin Marszalkowskan varrella ostamani litran Coca-Colapullon. Neidin lähdettyä kaadun selälleni sänkyyn ja jumitan virransäästötilassa vajaan puolituntisen ennen kuin palaan alakertaan hakemaan pyyhkeen, jonka sain, koska respassa ei ollut vaihtorahaa 50 zl setelistä tarjotessani sitä avaimen pantiksi. Puolassa kenelläkään ei ole koskaan, ei ole koskaan ollut, eikä tule koskaan olemaankaan vaihtorahaa. Kaikki tämä on tapahtunut ennen ja tulee tapahtumaan uudelleen jatkossakin.


Lukitsen tavarani kaappiin, käyn suihkussa ja otan sekalaisen ennaltaehkäisevän lääkityksen - kello on noin 20.12 ja olen valmis lähtemään Bar Orientaliin! Kävelen Varsova hämärtyvässä illassa, kuuntelen Katie Meluaa ja tunnen oloni kovin kovin kotoisaksi.

Bar Oriental on paikallaan ja vielä kolme varttia auki. Tilaan Kurczak Orientalnyn vielä kömpelömmin kuin Deckard Blade Runnerissa ja jään odottamaan, sanoinko kyllä take-awaylle. Kaczka valmistuu ja meinaan ottaa annoksen, joka on tarkoitettu ”Midnight” Shyamalanin näköiselle tyypille, joka tunki eteeni tiskille. Kurczak Orientalny on täynnä myrkyllisiä ja salakavalia aineita, joita jotkut kutsuvat tulisiksi mausteiksi - olisi pitänyt tilata Kurczak po Tajlandsky. Palaan kylläisenä hosteliin ja vietän loppuillan blogin parissa. Blogger on sinänsä ok, mutta kuvien lisääminen tekstin joukkoon on työlästä, fonttien hallinta hieman epämääräistä ja jostakin syystä loistava, täysin määritysten mukainen ja oikean kokoinen ylätunnistekuvani menee ”yli viivojen”.


Päivän askeleet: 4895, 3916 metriä, 202 kcal. Tosin kuljin yli 300 kilometriä junalla ja menetin huomattavasti nestettä eteläisen elokuun helteessä ja kulutin huomattavasti enemmän energiaa kuin mitä askelmittari kertoo.

26.8.2009, lähtö Puolaan

Kun viime hetken hienosäädöt pakkauksessa oli tehty, kotivaaka näytti matkalaukun painoksi tasan 20 kg, repun painoksi 12,3 kg ja kameralaukun painoksi noin 4,3 kg. Lentokentällä punnittiin vain matkalaukku, jonka virallinen paino oli 19,9 kg. Onneksi puolalaisilla työmatkailijoilla ja suomalaisilla turisteilla oli järjestään varsin keveitä käsimatkatavaroita. Pakkaamisen lomassa katkaisin puhelinliittymän datapaketin hieman ennen kello neljää. 3G-merkki hävisi puhelimen näytöstä heti. Nopeaa toimintaa, puhelin ei enää toimi modeemina minkäänlaisella nopeudella.

Pääsin turvatarkastuksesta läpi ja pakattuani repun uudestaan kello oli 16.50, tullimies pakkasi kameralaukkuni uudestaan ja onnistui siinä alkuperäistä tiiviimmin. Kone lähtisi 18.45, joten ehdin ottaa joitakin kuvia, kuunnella ’casteja ja lukea Lännen miestä. Molempia ei voi tehdä samaan aikaan. Turun lentokentän terminaali 2 on karu, muttei nyt niin kauhea, kuin olin kuullut. Kyseessä on ilmeisesti entinen ykkösterminaali.

17.04: kiitoradalta nousi ilmaan hävittäjä, kenties Hawk.

17.21: Marko soitti, hän oli Naantalissa ajamassa sateessa. Kentälläkin alkoi sataa. Vaihdoimme kuulumisia ja kevensimme tunnelmaa.

18.05: ihmiset järjestäytyivät jonoon oven tuntumaan. Jäin istumaan.

18.17: Wizz Airin kone laskeutui.

18.45: olen koneessa, istun siiven kohdalla vasemmalla ikkunapaikalla. Saatan nähdä kesämökin, mikäli pilvet hajaantuvat.

Pettymysten Kesä 2009 loppui kello 18.57, kun Wizz Airin suihkukone nousi ilmaan ja Seikkailujen Syksy alkoi.

En nähnyt mitään ennen kuin kone oli kaukana Itämeren yllä. Otin kuitenkin aika paljon kuvia pilvistä, siivestä, ikkunoista ja matkustamosta. 19.19 tilasin kahden euron teen. Haudutin todella kuumaa teetä liian pitkään ja siitä tuli sokerin kanssa nautittuna makeaa kitkerällä jälkimaulla.

Lähestyminen Gdanskiin alkaa 19.48, kone taittaa laskuun ja vatsaa kouraisee. Suolistossani on muutenkin ollut vipinää lähiaikoina paitsi jännityksen, myös ottamieni maitohappobakteerikapselien takia. Kone laskeutui ajallaan, 19.05. Löysin laukun nopeasti ja jäin hämmentyneenä odottelemaan bussia.

Missasin yhden, mutta pääsin seuraavaan - haitaribussiin. Olin ollut Puolassa alle tunnin, kun jo syyllistyin rikokseen. Pummilla ajaminen on pieni rike, mutta voi pahimmillaan häiritä tärkeämpää tehtävääni. Olin koko matkan valmiudessa, mikäli kuljettaja sittenkin haluaisi ottaa maksun kyydistä. Jouduin seisomaan, tulin huonovointiseksi - miksi vain ja aina ulkomailla? Matka tuntui kestävän kauemmin kuin lento, mutta pääsin keskustaan. Harhailin hetken OffMapsin parissa ja selvisin Baltic Hostelin 40 zlotyn sänkyyn. Samalla ovenavauksella kanssani tuli pari australialaista - ylläri, niitä on kaikissa maailman hosteleissa. Keli on lämmin ja minulla on liikaa vaatetta ylläni sekä liian paljon tavaraa mukanani. Puhelin toimii ja tarttuu ERA-verkkoon.

Samassa huoneessa kanssani on myös Umberto, joka tuhlasi rahansa Johanna Suomelaisen perässä matkustamiseen. Umberto lähti aussien kanssa radalle, minä totesin olevani poikki.

Kävin äkäisesti suihkussa, joka oli kylmä ja huono. Vessa on pykälän verran lattiareikää parempi. Hostelli sijaitsee suomalaisittain maantienkaltaisen vilkkaan tien sekä rautatien varressa. Siirsin kuvat levylle ja katsoin Twilight - Houkutuksen 720P:nä. Ehdin ottaa G6:lla 33 ja EOS:llä 20 kuvaa.

Twilight - Houkutus on muodostunut jonkinlaiseksi hitiksi ja ihan hyvä niin, vampyyreistä ei nykyään tehdä yhtään liikaa suuren budjetin elokuvia. Juonihan perustuu siihen, että sateiselle länsirannikolle muuttava teinityttö sekaantuu vampyyriin. Alku ei lupaa hyvää, sillä päähenkilön selostus antaa hahmosta huonon kuvan. Alkuminuuttien jälkeen elokuvasta kehkeytyy kuitenkin ihan mukavaa katseltavaa jonka pahin miinuspuoli on se, että vampyyrien ominaisuuksien perussääntöihin suhtaudutaan hieman liian vapaamielisesti. Sääntöjä voi kyllä muuttaa ja uudistaa, kuten esimerkiksi Moonlightissa, siinä ennen True Bloodia tehdyssä vampyyrisarjassa, mutta rajansa kaikella - varsinkin kun päivänvalon aiheuttamat haitat ovat varsin kummallisia. Lisäksi elokuvasta puuttui veri lähes tyystin. Vaikka painotus oli aiheellisesti ihmissuhteissa, lajityyppiin kuuluu kuitenkin varsin olennaisesti veri. Twilightissa oli varsin sopivasti huumoria, vaikkakin se oli useiden sivuhahmojen ainoa tarkoitus. Pääosan Kristen Stewart suoriutui osastaan tyydyttävästi, vaikka hahmon kaari oli hieman oiottu ja käytös uuden koulun oppilaana hieman outoa ja epärealistista näin eurooppalaisittain mietittynä. Robert Pattinson oli puiseva, mutta se oli enemmän kirjoittajan ja jatko-osan kuin näyttelijän syytä. Parhaan suorituksen teki José Zuniga Monkin näköisenä biologianopettajana - myös pahisvampyyrin esittäjä onnistui, mutta pääasiassa sopivan naaman takia. Parasta elokuvassa oli ulkonäkö, tyylikkyydessä tämä ohittaa Varjojen valtakunnan ykkösosan - pystyin kuvittelemaan itseni elokuvateatteriin, vaikka katsoin vain 15,4-tuumaista 1280*800-näyttöä.

Kiitän:

- tyylikkään kuvauksen juhlaa

- muhevia ääniä, jottka eivät kuitenkaan menneet överiksi

- osa yhden vitsin sivuhenkilöillä luodusta huumorista osui kohdalleen

- aidonnäköinen Google

Moitin:

- iho-ongelmaa

- hyvien vampyyrien laimeutta

- reppuselkää

- baseballia - joskin kohtaus hiveli perverssillä 300-tavalla musiikkivideohermoa

Jos ja kun saan päättää milloin, käyn läpi puolen vuoden tiukan capo-, stero-, kunto- ja dieettikuurin ennen kuin Luna Hurme käännyttää minutkin vampyyriksi.

Näin yön yli muhineena arvosana on ***. Suosittelen katsomaan teatterissa tai tykillä. Saattaa kestää uusintakatseluja neljän(!) jatko-osan valmistuttua.

Hieman puolen yön jälkeen huoneeseen tuli kaksi saksalaista tai itävaltalaista tyyppiä, joista toinen kertoi sänkyni kuuluneen viime yönä juopolle natsille, jolla oli hakaristi tatuoituna kämmenselkään.

Päivän askeleet: 2774, 2219 metriä, 114,4 kcal. Tosin kuljin yli 700 kilometriä lentäen ja menetin huomattavasti nestettä eteläisen elokuun helteessä.