Rakkaat lähimmäiseni eivät suositelleet minulle tätä kirjaa: Hexa totesi, ettei Julkeat ole kovin hyvä ja Stefano tivaa minulta lähes päivittäin: "Miks sä luet tota?"
Sattumalla on osansa asiaan, kuten myös sillä, että kirjan miellyttävän sinisessä kannessa näyttäisi olevan ihminen intohimon hekumassa. Minulta tilattiin kirjastoon liittyvä kuva, jonka rekvisiitaksi kulttuurihyllystä löytyi Nousiaisten kunnankirjastosta poistettu Elina Loisan esikoisromaani.
Lukio ja AMK pilasivat lukutaitoni. Kykyni nauttia lukemisesta oli tiessään. Samalla elämääni tuli myös internet, jonka käyttö on minulle edelleen pääasiassa lukemista. Toisella ammattikorkeakoulukierroksella pääsin enää satunnaisesti - jos koskaan - edes koealueita loppuun asti. Yllättäen luin armeijassa Veksistä löytyneen J. M. Coetzeen Häpeäpaalun. Joyce Carol Oatesin Blondi jäi loistostaan huolimatta kesken massiivisuutensa vuoksi, Kari Hotakaisen Huolimattomat siksi, että sen hetkisessä synkkyydessä, joskus talvella 2002-2003, en enää kestänyt lukea niin kaunista tekstiä lause toisensa perään.
Julkeat vaikutti ulkoisesti hyvältä, kevyeltä tilaisuudelta palata tekstin tuottamisesta sen kuluttamiseen, jopa nauttimiseen. Kulttuurihyllyllä kirjaa selannut ohikulkija löysi välittömästi kirjan avatessaan jonkinlaisen naisten välisen kovan halailukohtauksen, mutta pikainen tarkastelu paljasti, että kirja voisi olla ihan lukemisen arvoinen.
Jostakin syystä etunimi kuuluu mielessäni aina muodossa Elena - ehkä siksi, että Elena Loisa voisi olla espanjalaisen kirjailijan nimi. Jotenkin Julkeat viittaa myös kirjan nimenä jonnekin etelään, lämpimämpään ja melodramaattisempaan ilmapiiriin.
Aloitettuani urakan, johon olin varannut koko heinäkuun tyhjät, sisäisesti yksinäiset hetket, tajusin ilokseni, että kirjan luvut ovat todella lyhyitä! Jess! Jopa kaltaiseni, halveksuttavan menetetty lukija kokee jatkuvia edistymisen elämyksiä - aivan kuin lukisi sarjakuvaa, esimerkiksi Sandmania, joka vaikuttaa huomattavasti raskaamman sarjan kirjalliselta teokselta, vaikka onkin näennäisesti graafisen taiteenlajin edustaja.
Kirja myös mahtuu sopivasti joko Riikka-malliseen olkalaukkuuni tai kameralaukun lonkanpuoleiseen taskuun, jossa yleensä sitä pidän käydessäni kuvaamassa Turun kaupunginkirjaston toimipisteitä. Paluumatkalla Ilpoisista ehti lukea monta lukua. Kirjaan on myös mahdollista uppoutua pitemmäksikin aikaa.
Samaistun vahvasti päähenkilöiden työttömyyden aiheuttamaan turhautumiseen. Siihen, kun tuntuu hakkaavan päätään lasiseen kattoon tai akvaarion seinään, joka ei murru, koska ei ole suhteita oheisvasaroiden omistajiin.
Heidän joutilas, ajelehtiva elämäntapansa kiehtoo minua myös. Pystyisinpä koettamaan samaa tammikuun alusta lähtien - ollapa nainen tai vielä avomielisempi tai mieluiten vielä enemmän Ryan Goslingin näköinen ja vähemmän asse.
Kirja on pullollaan enemmän ja vähemmän kutkuttavia hävyttömyyksiä, mutta ne ovat NSFW vain lukiessani niitä ääneen Stefanolle. En ehkä kuitenkaan suosittelisi Julkeita alle 13-vuotiaille tytöille tai 15-vuotiaille pojille.
Henkilöt pitävät itseään yhteiskunnan hukkapaloina, mutta sanoisin sen menevän Suomalaisen Nöyristelyn (TM) piikkiin - maailma tarvitsee myös tällaisia esikuvia! Vai peilaavatko he vain muiden ihmisten, noiden saatanallisten sivustakatsojien, ylimielisiä asenteita, jotka pilaavat hyvänkin päivän...
Hahmot siis vetoavat mutta kieli ei. Välillä kiemurat sisältävät nasevia ja hauskoja kielikuvia, välillä taas tuntuu, että lukisi jotakin tusinablogia. Juoni kulkee ehkä hieman tajunnanvirtaa mukanaan, mutta kuitenkin vakaasti eteenpäin, samalla rakennellen päähenkilöille myös menneisyyttä - lihaa luiden ympärille.
Kertojahahmo on kirjan nimen mukaisesti julkea - varsin mehevällä tavalla. Hän käyttäytyy ja puhuu juuri sillä tavalla, kuin varmasti itse kukin meistä on tietynlaisten tilanteiden jälkeen toivonut tehneensä.
Mitä pitempään kirjaa lukee, sitä enemmän valittuun kieleen tottuu ja vähitellen siitä pitää enemmän ja enemmän. Välillä on hyvä puhdistaa makunystyröitä menemällä epämukavuusalueelleen.
Jos ryhtyisin kirjoittamaan kirjaa, siitä voisi tulla kieleltään hieman tämänkaltainen. Ehkä myös rakenteeltaan: lyhyt, yksinkertainen, sisältää joitakin hauskoja kohtia.
Lopulta, kuten useimmissa tarinoissa kyse on ihmissuhteista.
Elokuva-asteikolla annan Julkeille 3/5, suosittelen varauksin kevyeksi taukolukemiseksi. Julkeat löytyy Yliopistonkadun kulttuurihyllystä ja kirjastoista.
P.S. HUOM! Nyt, nukutun yön jälkeen, en ehkä annakaan kirjalle enää kuin 2/5. Kuulin myös, ettei Hexa ollutkaan lukenut kirjaa loppuun asti! Suosittelen Julkeita silti kevyeksi taukolukemiseksi - kirja on palautunut Kulttuurihyllyyn!
P.P.S. HUOM! Nyt, luettuani Neurovelhon ja puhdistettuani makunystyräni, on pakko pudottaa Julkeiden arvosanaa vielä yhdellä. Suosittelen edelleen kirjaa taukolukemiseksi, jos Neurovelhoa ei ole käsillä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti