"Kyberavaruus. Konsensuaalinen hallusinaatio, jonka miljoonat lailliset operaattorit ja matemaattisia käsitteitä opiskelevat lapset kokevat päivittäin kaikissa maissa... Ihmiskunnan järjestelmän kaikista tietopankeista abstrahoidun datan graafinen esitys."
"Jos yhtään useampi ennustukseni olisi osunut kohdalleen, minut olisi poltettu noitana!" totesi William Gibson käänteentekevästä romaanistaan Neurovelho, joka ei tunnu vanhentuneen tiimaakaan sitten vuoden 1984. Olisi ollut todella tajunnanräjäyttävää lukea tätä silloin tai edes ensimmäistä suomenkielistä painosta vuonna 1991.
Siitä lähtien, kun Vincenzo Natali kertoi muutama vuosi sitten /filmcastissa työstäneensä tarinasta käsikirjoituksen, olen ollut tulisillä hiilillä tämän lukuprojektin kanssa. Kirja olisi saatava luettua ennen elokuvaa! Yritin ja pääsinkin ensimmäisen osan loppuun asti osuvasti digitaalisessa muodossa .pdf-tiedostoa Nexus 7:n ruudulta skannaten. Kuuntelin jonkin matkaa myös kirjailijan lukemaa äänikirjaa, joka oli ripattu analogisilta C-kaseteilta. Lopulta totesin, että kirjoitettu totuus on helpointa nauttia sellupohjaiselta kuitupuristeelta.
Elokuvaversio on joutunut toistaiseksi hyllylle, mutta hetki on koittanut - stimuloidulla säteilyllä vahvistettu näköni on valmis ottamaan vastaan sen, mikä on innoittanut ja vaikuttanut valtaosaan näkemästämme ja kokemastamme teknovallankumouksesta niin kulttuurin kuin muunkin elämän osa-alueilla.
Tarinasta löytyy kaikki mustan rikoselokuvan tai kovaksikeitetyn pehmeäkantisen dekkarin peruselementit: räikeiden värivalojen valaisemassa katuojassa pyörivä päähenkilö, entinen konsolicowboy Case, hämäräperäinen toimeksiantaja Armitage, sekä kovin kohtalokas nainen, Molly Millions, ympätty katusamurai, tanssijan sulokkuudella liikkuva askeltava partaterä. Mutta mustaa on vain neonkylttien väleissä, sammutetuissa Sonyn ruuduissa ja siinä, että halvalla myydyn sieluni silmin Chiba City muistuttaa Ridley Scottin kulttuurien kohtaamisesta kertovan Mustan sateen Osakaa.
Mustaa on myös jää Tessier-Ashpoolin ydindatan ympärillä.
"Kun näkee tuollaisen kaverin, luulisi hänen tekevän jotain ollessaan yksin. Mutta ei. Istuu kuule ja tuijottaa seinää."
Gibsonin käyttämä sopivasti huuruinen kuvailu kääntyy yllättävän sujuvasti, joskin pieniä kömmähdyksiä tulee vastaan: nestemäinen neoninen origami olisi kaivannut pientä viilausta. Lukijan sisäinen virheenkorjausalgoritmi sopeutuu kuitenkin tällaisiin poikkeamiin nopeasti, eivätkä ne blokkaa pääsyä sanavirran flow'hun.
"Hei, jessus sentään", Suomalainen sanoi ja tarttui Casea käsivarteen, "katsos tuonne." Hän viittasi. "Se on kuule hevonen. Oletkos ennen hevosta nähnyt?"
Eri tajunnan- ja aikatasoilla sujahdellaan sujuvasti, mutta välillä vähän arsyttävästi, sillä silloin poiketaan aika kauas pääjuonesta, jonka ratkaisua odottelee innokkaasti. Toisaalta, sivujuonteet kyllä kehittävät päähahmoa. Olisin kaivannut myös hieman enemmän todellisen maailman toimintaa, kyberavaruusseikkailua oli kuitenkin juuri sopivasti, ei liikaa.
"Huume iski Caseen kuin pikajuna, valkohehkuinen valopylväs rävähti eturauhasen tienoilta, kohosi selkärankaa pitkin ja valaisi kallon saumat lyhytsulkuisen energian röntgensäteillä."
Neurovelho on huikea sukellus matriisiin, vauhdikas syöksy ohi kromihaiden ja läpi TV-taivaan kohti yhtä mahdollista tulevaisuuden aikajanaa. Suosittelen! 5/5, mikäli pitää lajityypistä. Teos sopii myös jännityksen, postmodernien dekkarien ja yhteiskunnallisten tutkielmien ystäville. Neurovelho iskee kuin dermi beetafenyyliamiinia.
"Hänen silmänsä olivat hauraita, väriseviä kristallimunia, joiden taajuuden nimi oli sade ja junien ääni, ja joista kesken kaiken versoi hiuksenhienojen lasipiikkien humiseva metsä."
Tämä neonsade silmää kirvelee / Diesel lemahtaa, yö kun yskäisee.
"Jos yhtään useampi ennustukseni olisi osunut kohdalleen, minut olisi poltettu noitana!" totesi William Gibson käänteentekevästä romaanistaan Neurovelho, joka ei tunnu vanhentuneen tiimaakaan sitten vuoden 1984. Olisi ollut todella tajunnanräjäyttävää lukea tätä silloin tai edes ensimmäistä suomenkielistä painosta vuonna 1991.
Siitä lähtien, kun Vincenzo Natali kertoi muutama vuosi sitten /filmcastissa työstäneensä tarinasta käsikirjoituksen, olen ollut tulisillä hiilillä tämän lukuprojektin kanssa. Kirja olisi saatava luettua ennen elokuvaa! Yritin ja pääsinkin ensimmäisen osan loppuun asti osuvasti digitaalisessa muodossa .pdf-tiedostoa Nexus 7:n ruudulta skannaten. Kuuntelin jonkin matkaa myös kirjailijan lukemaa äänikirjaa, joka oli ripattu analogisilta C-kaseteilta. Lopulta totesin, että kirjoitettu totuus on helpointa nauttia sellupohjaiselta kuitupuristeelta.
Elokuvaversio on joutunut toistaiseksi hyllylle, mutta hetki on koittanut - stimuloidulla säteilyllä vahvistettu näköni on valmis ottamaan vastaan sen, mikä on innoittanut ja vaikuttanut valtaosaan näkemästämme ja kokemastamme teknovallankumouksesta niin kulttuurin kuin muunkin elämän osa-alueilla.
Tarinasta löytyy kaikki mustan rikoselokuvan tai kovaksikeitetyn pehmeäkantisen dekkarin peruselementit: räikeiden värivalojen valaisemassa katuojassa pyörivä päähenkilö, entinen konsolicowboy Case, hämäräperäinen toimeksiantaja Armitage, sekä kovin kohtalokas nainen, Molly Millions, ympätty katusamurai, tanssijan sulokkuudella liikkuva askeltava partaterä. Mutta mustaa on vain neonkylttien väleissä, sammutetuissa Sonyn ruuduissa ja siinä, että halvalla myydyn sieluni silmin Chiba City muistuttaa Ridley Scottin kulttuurien kohtaamisesta kertovan Mustan sateen Osakaa.
Mustaa on myös jää Tessier-Ashpoolin ydindatan ympärillä.
"Kun näkee tuollaisen kaverin, luulisi hänen tekevän jotain ollessaan yksin. Mutta ei. Istuu kuule ja tuijottaa seinää."
Gibsonin käyttämä sopivasti huuruinen kuvailu kääntyy yllättävän sujuvasti, joskin pieniä kömmähdyksiä tulee vastaan: nestemäinen neoninen origami olisi kaivannut pientä viilausta. Lukijan sisäinen virheenkorjausalgoritmi sopeutuu kuitenkin tällaisiin poikkeamiin nopeasti, eivätkä ne blokkaa pääsyä sanavirran flow'hun.
"Hei, jessus sentään", Suomalainen sanoi ja tarttui Casea käsivarteen, "katsos tuonne." Hän viittasi. "Se on kuule hevonen. Oletkos ennen hevosta nähnyt?"
Eri tajunnan- ja aikatasoilla sujahdellaan sujuvasti, mutta välillä vähän arsyttävästi, sillä silloin poiketaan aika kauas pääjuonesta, jonka ratkaisua odottelee innokkaasti. Toisaalta, sivujuonteet kyllä kehittävät päähahmoa. Olisin kaivannut myös hieman enemmän todellisen maailman toimintaa, kyberavaruusseikkailua oli kuitenkin juuri sopivasti, ei liikaa.
"Huume iski Caseen kuin pikajuna, valkohehkuinen valopylväs rävähti eturauhasen tienoilta, kohosi selkärankaa pitkin ja valaisi kallon saumat lyhytsulkuisen energian röntgensäteillä."
Neurovelho on huikea sukellus matriisiin, vauhdikas syöksy ohi kromihaiden ja läpi TV-taivaan kohti yhtä mahdollista tulevaisuuden aikajanaa. Suosittelen! 5/5, mikäli pitää lajityypistä. Teos sopii myös jännityksen, postmodernien dekkarien ja yhteiskunnallisten tutkielmien ystäville. Neurovelho iskee kuin dermi beetafenyyliamiinia.
"Hänen silmänsä olivat hauraita, väriseviä kristallimunia, joiden taajuuden nimi oli sade ja junien ääni, ja joista kesken kaiken versoi hiuksenhienojen lasipiikkien humiseva metsä."
Tämä neonsade silmää kirvelee / Diesel lemahtaa, yö kun yskäisee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti