Balettia Turussa (15.8.2015)

Tapanani on ollut koettaa mäkistartata sosiaalista elämääni osallistumalla toisinaan erilaisiin joukkotapahtumiin, vaikka niillä onkin tapana lähinnä vahvistaa yksinäisyydentunnettani.

Viime kesänä satuin huomaamaan paikallisen kerhon järjestävän Show Timessa elokuun suurena rakkausviikonloppuna klubi-illan, johon kaikilla olisi vapaa pääsy ja jota ennen olisi vielä pieni perehdyttävä orientaatiotuokiokin. Miksikäs ei, tuollahan voisi olla hauskaa.

Ja kyllähän se ihan mielenkiintoinen ja hauska ilta olikin, joskin tunsin oloni väkisinkin ulkopuoliseksi, koska olin pukeutunut aika tavanomaisesti. Bettie Page -pin up -paitani sai tosin kehuja. Sain yhden lonkeron riittämään koko illaksi. Päätin, että tammikuussa osallistuisin täydellä tohinalla Uniformaliin ja aloin jo mielessäni koota tilaisuuteen sopivaa asukokonaisuutta. #fullyolo

Silmäprojekti kuitenkin kuristi - huonolla tavalla - budjettini ja rahankäyttöni nolliin, eikä oloni muutenkaan ollut pitkäaikaisesti työttömänä sydäntalvella kovin aktiivinen tai seikkailunhaluinen. Asu jäi käyttämättä. Viikonloppuna olisi ollut taas samanlainen tapahtuma, mutta tällä kertaa Klubilla. Harkitsin aivan viime hetkeen asti osallistumista, mutta minua kuitenkin tarvittiin muualla, eikä Klubi tapahtumapaikkana ehkä kuitenkaan houkutellut yhtä paljon kuin legendaarisen syntinen Show Timen kellari. Åburlesquen bileissä oli tarpeeksi hauskuutta ja toimintaa tälle viikolle.

Tässä kuitenkin himokkaille #kulttuuriblogin seuraajille pieni raportti vuoden takaisesta Turun Baletin Fetish Clubista. Kirjoitus on julkaistu aiemmin keskustelufoorumilla ja siitä on poistettu tunnistettavia käyttäjätunnuksia, vaikka se löytyykin alkuperäisessä muodossaan verkosta.

***

Joskus 1900-luvun lopulla kävin nykyisen Alvarin tiloissa järjestetyssä Erotique d'Åbo -tapahtumassa, jossa esitysten joukkoon oli eksynyt kinky-elementtejä. Nyt kuitenkin sain henkilökohtaisen ensikosketuksen tähän maailmaan Fetish Clubilla.

Tunnelma oli kuin ensimmäisissä tansseissa: jo pelkkä tapahtumien seuraaminen oli jännittävää, vaikka tanssilattialle ei vielä uskaltautunutkaan astua. Paitsi, että tansseissa oli tuttua väkeä tanssikurssilta ja pääsi pyörähtelemään parin tahdin verran. [Aasinsilta suomalaiskansalliseen sinkkumiehen maailmantuskaiseen martyrointiin on poistettu kirjoittajan ja lukijoiden säästämiseksi]

Uusien alkuinfo oli hyvä ja rentoutti mukavasti. Tosin, koska varsinainen tapahtuma alkoi reilun tunnin viiveellä infon lopusta, ehdin rentoutua ja juurtua istumaan liikaakin. Tavallisilla klubeilla voin yleensä näppäillä tunnelmakuvia keikan alkua odotellessa, mutta ilmiselvästi se ei nyt käynyt päinsä. Ehkäpä pääsinkin pyytämättä ja yllättäen osallistumaan pieneen henkilökohtaiseen tease and denial -leikkiin...

Lasitaide-esittely oli mukava ja kiehtova - aivan eri tasoa kuin Citymarketin tuote-esittelyt. Samoin aamuyön pieni " sidonta-workshop", jota pääsin sattumalta seuraamaan ihan aitiopaikalta.

Kuminen kettupuku oli upea näky - huppu oli illan paras, sanoisin!

Tarjoilun ansiosta pystyin myös kiertämään sipsilakkoani

Pikadeitti kuulosti kiehtovalta, mutta luulenpa epäröineeni vaatetukseni keveyden vuoksi - outoa ja eriskummallista, yhtäkkiä välitinkin siitä, miltä näytän Uniformaliin minulta löytyy kyllä muutakin puettavaa kuin vain viime hetkessä mukaan tarttunut fiftarirocknrollpinup-paita. Kiitos kehuista, tuntematon tyylikäs mies WC:ssä

Ilta oli mukava.

Tanssi- ja muutakin seuraa vähitellen etsien.

Majland (12.8.2015)

​"Mitä sä haluaisit juoda?" kysyy Majlandin pehmeä-ääninen kippari tilatessani päivän pizzan. "Ihan vaan vettä." "Jäätkö sä tähän vai menetkö tonne ylös?". Aavistuksen rujosta miehestä huokuu outoa lämpöä, jotakin perusasiakaspalvelun ylittävää huomaavaisuutta. Vai enkö vain ole tottunut sympaattiseen, ihmisarvoiseen kohteluun? Jään alas sisäkannelle.

Olen Majlandilla, Martinsillan Grillin viereen ankkuroidulla ravintolalaivalla. Tullessani kuvaamasta Jazz-teltan tapahtumia Forum Marinumista, ohitin Grillin ja laivan matkallani Jannan keikalle ja panin merkille ilmoituksen seitsemän euron päivän pizzasta. Päätin muutaman sadan askeleen sisällä aterioida tänään vetten päällä.

Janna veti hyvin - no, niin hyvin kuin sillä äänellä ja tyylillä voi vetää. Kuvasin koko keikan lähes eturivistä, fanien joukosta ja kiersin näin ovelasti kuvauspitin kahden ensimmäisen kappaleen kuvausoikeusrajoituksen. Välillä kyllä aloin epäillä Jannan huomaavan minut - varsinkin, kun yhden pitkän instrumentaaliosion aikana hän häipyi backstagelle ja haki jonkun tyypin lavan laidalle. Kukaan ei kuitenkaan taaskaan tullut poistamaan minua tai kieltämään kuvaamista. Achievement unlocked! Solistin lavaliikehdintä oli välillä hieman tuskaisen oloista - ihan kuin se ääni pitäisi puristaa ulos väkisin. Keikan jälkeen pysyin päätöksessäni ja ohjasin jo kipeät jalkani askeltamaan kohti Majlandia. DbtL oli miltei ohi, riittäisi, että hankkiutuisin keskiyöksi Forum Marinumille kuvaamaan ilotulitukset.

Laiva on ulkoisesti hyväkuntoisen, joskin ehkä parhaat päivänsä nähneen näköinen. Ikkunoihin on maalattu mukavan värikkäästi aluksen nimi kirjain per ikkuna -tyylillä. Sisäkansi paljastaa laivan "kelluva pubi" -luonteen. Heti sisäänkäynnin kohdalla on karaokenurkkaus. Ikkunoista tulviva elokuun ensimmäisen päivän valo ei imartele vaaleaksi lakattua, virttynyttä lautalattiaa, mutta ruokailutila on siisti ja kohdalleni osuva henkilökunta miellyttävää ja kohteliasta.

Päivän pizza on mallia sipuli-jauheliha-ananas. Oh, pizza on karu, mutta valtava! Se on ylitsevuotava ja selkeästi suurempi kuin lautanen, jolla kippari sen pöytääni tuo. En ole ihan varma, jaksanko syödä koko annoksen kerralla, ehkä saan mukaani yöpalaa. Pohja on pehmeä, veitsi tylsä. Maku on kuitenkin hyvä, vaikka juusto ei ole yhtä herkullista kuin Paninissa. Syön rauhalliseen tahtiin, nauttien mausta ja täyttyvän vatsan tunteesta. Tätä pizzaa voi syödä niin maistellen kuin myös ruokailutilanteesta riippuen mättönä. Päivän syömättömyys auttaa minua tyhjentämään lautasen, eikä mitään jää tuonnemmaksi.

Ruoka, palvelu ja tunnelma suovat Majlandille arvosanaksi 3/5 - mutta se ei ole aivan sama arvosana kuin Paninin 3/5. Mikäli arvostat ruokapaikassa tyylikästä ja siistiä miljöötä, saatat valita Paninin, mutta hyvän mättöpizzan ystävä voi huoleti suunnata askeleensa kohti Majlandia, tuota kelluvaa keidasta.

Juuri, kun syön viimeisiä viipaleita, karaoke alkaa selkäni takana. Mun aika mennä on.

Ehdin yöllä juuri sopivasti ilotulitukseen. Turun kaupungin fb-profiilissa julkaistiin useita kuvia - vähän liiankin monta, sillä joukkoon oli eksynyt hieman heikompiakin otoksia, jotka minun olisi tietysti pitänyt itse karsia pois.

25th Hour - Viimeinen ilta (6.8.2015)

Stefano huomasi, että pidän kirjaa tähtiarvosteluistani IMDb:ssä ja halusi nähdä top 10 -listani. Kun huipulta perataan pois tv-sarjat ja lyhytelokuvat, huipulle jää kolme elokuvaa, jotka olen arvostellut 10/10 (5/5) -arvoisiksi.

Näistä yhdelle on kertynyt huomattavasti vähemmän uusintakatseluita kuin muille - Spike Leen vuoden 2002 25th Hour on niin teknisesti kuin näyttelijäsuorituksiltaan lähes virheetön teos. Se tuli Suomeen valtavalla neljän kopion voimalla ja se on esitetty kerran Nelosella vuonna 2008. Oli siis jo korkea aika katsoa teos uudestaan. Itkin. Useasti. Varsinkin Brian Cox onnistui löytämään isähahmostaan jotakin käsittämättömän koskettavaa. Pienimmät sivuhahmotkin on joko kirjoitettu tai roolitettu täysin kohdalleen. Oli kiva nähdä Anna Paquin aika pienessä, mutta silti tärkeässä roolissa. Olen nytkin näppäimistön äärellä kuin Kaj Kunnas, joten liitän tähän perään ensitunnelmani elokuvasta. Teksti on julkaistu alunperin internet-päiväkirjassani. 5/5


25th Hour 15.11.2003 la

SPIKE LEEN uusin elokuva, miesten välisestä ystävyydestä kertova, loistava "25 th Hour" liikutti minut kyyneliin. Tarina kertoi newyorkilaisen huumekauppiaan(EDWARD NORTON) viimeisestä vuorokaudesta vapaudessa ennen seitsemän vuoden vankilatuomion alkua. Monty Brogan viettää viimeisen päivänsä kahden parhaan ystävänsä(PHILIP SEYMOUR HOFFMANIN ja PEPPERIN) ja tyttöystävänsä(ROSARIO DAWSONIN) kanssa ja aikoo samalla hoitaa asiansa kuntoon isänsä(BRIAN COX) ja alamaailman kontaktiensa kanssa.

Elokuva on puhtaasti tarinavetoinen ja ehdottomasti ns. näyttelijöiden elokuva. ED NORTON ja P.S.HOFFMAN ovat aina hyviä, mutta todella hyvästä henkilöohjauksesta ja rooliin paneutumisesta kertoo se, että BARRY PEPPERIN kaltainen nobody onnistui varastamaan kummaltakin tähdeltä kohtauksen. Sivuosanäyttelijät onnistuivat myös hyvin - erityismaininnan ansaitsee BRIAN COX, jonka molemmat kohtaukset Montyn isänä olivat huippuluokkaa.

Käsikirjoituksen on tehnyt DAVID BENIOFF oman kirjansa pohjalta. wtc-viittaukset pysyivät käsissä, eivätkä pomppineet silmille eurooppalaista makua ärsyttävästi, vaan pysyivät rauhassa taustalla luoden hienoista lopullisuuden tuntua, jota Montyn tilanne vahvisti. RODRIGO PRIETON taitava kuvaus vahvisti hyvää tunnelmaa erottumatta häiritsevästi muuten kuin positiivisesti. Lyhyesti sanottuna vahvoja näyttelijäsuorituksia ja hyvä tarina. *****, 135 min

Saisinpa muistinmenetyksen, niin voisin nähdä tämän elokuvan uudelleen ensimmäistä kertaa.