12.9.2009 – pettymysten lauantai

Joskus mustasukkaisuus on kauhea asia.

Robert tuli jostakin kaupungilta, ehkäpä Maciekin luota, aamuyöllä noin kahdelta. Ehkäpä olin vain väsynyt, mutta hänen iltatoimensa tuntuivat kestävän ikuisuuden. Emme onneksi keskustelleet yhtä lennokkaasti ja pitkään kuin Danielin kanssa, mutta jonkin aikaa joka tapauksessa. En nukkunut kovinkaan hyvin ja tunsin olleeni hereillä jo ennen herätystä kymmeneltä - tai ehkä minulta jäi jokin uni kesken.

Pääsin ylös ja suihkuun noin 10:12. Suihku toimi hyvin ja lämmintä vettä tuli, kunhan jaksoi painaa hanaa jatkuvasti.

Keli on pilvinen ja olin kuulevani yöllä sadetta, joten puin farkut ensi kertaa moneen kuukauteen.

Turkkilaiset vetelehtivät vessassa ja suihkussa niin kauan, että minulta meni hermot ja maku odottamiseen ja aloin keskittyä Kinosilmän jaksoon 28. Patrycja ei ole vielä saanut viestiäni. Ja minun silmiini näyttää siltä, että joka ikinen kynnelle kykenevä turkkilainen tyyppi on hänen kimpussaan. Vähintään aamupäivä on pilalla.

Matkalla vanhaan kaupunkiin löysin sattumalta optikon, joka myy Ray-Baneja. Jess! Sinne reseptin kanssa. Ikkunassa oli aika hienot pinkit Wayfarerit, mutta taidan silti päätyä mustiin Orbisoneihin.

Pysähdyimme pitkän arpomisen jälkeen Al's Pancake World -tyyppiseen paikkaan. Yritin ensin tilata suolaista, kinkku- ja munaräiskäleen, mutta ne olivat loppu. Miltei kaikki oli loppu. Sain jotakin makeaa ja juustolla täytettyä. Tilasin myös teetä, mutta se saattoi mennä oppaallemme.

Koin Varsovan yliopiston katolla 5.42 pituisen täydellisen hetken Spandau Balletin siivittämänä. Liquidia ei löytynyt tähän hätään.

Maisemat katolta olivat huimat, otin paljon ryhmä-, potretti- ja maisemakuvia. Katolle saapui myös ainakin kolme hääparia, kyseessä on ilmeisesti suosittu hääkuvauspaikka. Otin ensimmäisestä, aika hyvännäköisestä morsiamesta ihan ok profiilikuvia ja toisesta, mielestäni aika rumasta blondista aivan loistavan kurkistuskuvan, jossa oli ratkaiseva hetki kohdallaan.

Kattopuutarhan jälkeen tarkoitus oli mennä sisään kirjastoon, mutta saatuani eteeni lapun, jossa kysyttiin mielestäni aivan liikaa aivan liian tarkkoja tietoja vain sisällä käymistä varten, päätin häipyä. Asiaan vaikutti myös se, että nescafen juoma-automaatti kaatoi teeni kädelleni ja varasti minulta zlotyn. Nämä pienet asiat yhdessä päivän väsymys- ja vitutustilojen kanssa saivat minut pakenemaan jäähtymään viereiseen - täysin lasiseinäiseen - Coffeeheaveniin Dragon Eye Oolongille ja kana-omena -wrapille. Tämä ilmeisesti sai muun ryhmän paniikkiin, sillä jostakin syystä kukaan ei ollut huomannut minun poistuvan paikalta vaikka huusin: "Screw you, guys! I'm going home!". Ilmeisesti he odottivat minua aika kauan ennenkuin Basia (Barbara?) löysi minut ja pääsin kertomaan tulevani ehkä perässä. Myös Serdar ja Cemil tulivat paikalle ja käskivät kertomaan ennakkoon seuraavalla kerralla. Toki.

Ehdin kuunnella yhden Kirsi Virtasen ja jakson Open source sex -podcastia ennenkuin ryhmä palasi. Kävin pikaisesti karun teräksisessä WC:ssä ja sitten noustiin aivan täyteen bussiin matkalle kohti Marszalkowskaa. jouduin seisomaan, mutta en juuri tullut huonovointiseksi. Ilmeisesti kuitenkin näytin siltä, sillä noustuani seuraavaksi täyteen ahdettuun raitiovaunuun Christina ja Patrycja kysyivät, olenko kunnossa. Christina jopa tunnusteli ranteesta pulssiani. Aiemmin, saapuessamme kattopuistoon, Daniel totesi minun näyttävän "Really pissed off", totesin sen olevan hyvin tarkkanäköinen analyysi.

Jos olisin tiennyt, että menemme kirjastosta maitobaariin, olisin ottanut Coffeeheavenissa vain Dragon Eye Oolongia. Nyt aika meni Open source sexiä ja Radiaattoria kuunnellessa, kun yritin päästä sopivaan päänsisäiseen maailmaan ja eroon vitutuksesta, joka ei kuitenkaan hellittänyt. Saatanan sähköposti! Daniel häipyi retkeltä pian maitobaarireissun jälkeen. Hän muuttaa tänään lopullisesti kaupunkiasuntoonsa pakoon Gulagista. Pelkuri. Neiti!

Jotkut ryhmäläiset ovat jopa muuttaneet karkotuksen ajaksi Hannan luo. Miksi minulle ei kerrottu tällaisesta mahdollisuudesta? Tarvitsen varasuunnitelman.

Kysyin viimein, milloin oikein menemme luvatusti joelle. Sain kuulla, että olimme jo olleet siellä. Ja vitut, minulle ei riittäisi pelkkä kaukainen maisema joltakin katolta, minä haluan jokirantaan kävelemään! Jälleen liian pitkän miettimistauon jälkeen noin seitsemän henkeen kuihtunut ryhmämme suunnisti kuitenkin ensin Warszawa Centralnaan ostamaan Christinalle junalippua Lodziin. Menin sivummalle istumaan siksi aikaa, kun kaikki muut jonottivat.

Varsovan keskusasemalla on mielenkiintoinen pehmeän vaiennettu akustiikka, voisin ja ehkä tulenkin istuskelemaan täällä tuntikausia.

Jaaha, fiilistellessäni saundeja posse lähti haneen ja jätti meikän tänne tsittaa.

Metroaseman portti ei muuten ehdi lukea kuukausikorttia, jos hyppää lompakkotasku edellä päin lukijaa.

Junassa tajuan, että Steen Christensenin Hyvästä Perheestä -kappaleen introssa taitaa puhua John Lennon. Huomaan myös, että joku yritti ilmeisesti tavoittaa minua puhelimitse ollessani vielä asemalla. Näin on käynyt ennenkin, Nokia 7070:n värinä ei ole tarpeeksi vahva tuntuakseen vasemmassa takataskussani, ellen satu juuri istumaan sen päällä. Etutaskuun sitä ei voi laittaa naarmuuntumaan. Yrittäessäni lähettää ennalta tuntemattomaan numeroon viestiin, huomaan ettei orangella voi lähettää viestejä edes puolalaisiin numeroihin! Voi perkele! Kun lähetän vakavansarkastisen viestini numeroon Suomen puhelimestani, mitään ongelmaa ei ole. Prepaid-kortti ei voinut tyhjentyä käyttäessäni sitä viime viikolla alle päivän hyvin pieniin puhelimen datasiirtoihin. Eihän?

18.47 olen taas Gulagissa. Tänne myös jään. Vellomaan vitutuksessa ja itsesäälissä. Ehkä menen kuuman suihkun alle istumaan ja itkemään kuin televisiosarjoissa.

Paitsi ettei suihku pysy itsestään päällä. Koetin ottaa katkeran suihkun jälkeen kunnon tirsat. En oikeastaan nukahtanut kunnolla, sillä käytävän päähän on muuttamassa joku, joka maalaa huoneensa seiniä ja huudattaa radiota täysillä. Robert sen sijaan oli nukahtanut lyhyiden torkkujeni aikana. Kävin kokeilemassa internet-huonetta, mutta yhteyttä ei ollut liitetty tai se oli vajaa. Kun tulin takaisin, Robert alkoi vähitellen herätä. Minä en enää oikeastaan kuullut musiikkia omaan sänkyyni, mutta hyvin hermostuneen Robertin sänky on aivan oven vieressä ja katsellessani Prison Break: Final Breakia hän huomautteli musiikista useaan otteeseen ja alkoi lopulta liikuskella hermostuneesti edestakaisin oven edessä. Teki mieli sanoa hänelle jotakin, mutta päätin olla hiljaa ja jatkaa katselua.

Prison Break: Final Break on puolitoistatuntinen lopetus Pako-sarjalle. Pakohan päättyi siihen, että pakojengiläiset kerääntyivät muistelemaan Michaelia tämän haudalle jonkin aikaa Yhtiön nujertamisen jälkeen. Final Break kertoo, mitä tässä välissä tapahtui ja miten sankari-insinööri kuoli. Kyseessä on aivan tavallinen Paon tuplajakso, jossa ovat mukana kaikki tutut ja turvalliset hahmot, jotka jäivät henkiin viimeisen kauden lopussa. Final Break on ihan hyvä armonisku monta vuotta kituneelle sarjalle, jonka ensimmäinen kausi oli nykyaikaisten jännityssarjojen aatelia.

Annan Prison Break: Final Breakille kaksi tähteä viidestä

Kiitän:

- jännitystä riitti vielä jonkin verran

Moitin:

- ovi jäi auki jatkoa varten

Kun lopettelin elokuvaa, Robert kysyi, pitäisikö hänen mennä sanomaan musiikista metelöitsijöille. Totesin, että mene vaan ja lyö pari kertaa, jotta viesti menee perille. Tämän jälkeen totesin, että hän voi käydä kysymässä Cemilin tai Daniel 2:n mukaansa. Robert lähti huoneesta. Kun sain arvostelun kirjoitettua, musiikki oli jo aikaa sitten hiljentynyt, joten jotakin Robert teki. Nice, katsoin vielä pari jaksoa Tekzillaa.

Huomenna ei ole kelloa soimassa, koska lähdemme Wilanowin linnaan vasta yhdeltä.

14488 ask, 11590 m, 597,9 kcal

English summary:

Sometimes jealousy can just kill you.

I didn't sleep too well and got up way before ten. I took a shower and thought I was ready for an interesting trip to the river. The Turkish were so Frakking late I lost my morning thunder and just tried to concentrate on podcasts. Patrycja didn't get my email yet and to me it looks like every single fucking Turkish guy is constantly gunning for her.

The university rooftop garden was nice and I experienced a perfect moment there while walking around alone listening to Spandau Ballet. There were some couples taking their wedding photos and I got some nice portraits out of it. I had a mini-breakdown at the entrance to the library and decided to sit the visit out in the cafeteria.

Next stop was a milkbar so I ate a chicken wrap in vain only a moment ago. I apparently looked sick on the tram and Christina took my pulse. Strange. After milkbar most of the group went home and the rest of us went to Warszawa Centralna. The station has a great soundscape - very soft, subdued and somehow calm. While I was listening, the rest of the group left and ditched me - very nice.