12.9.2009 – pettymysten lauantai

Joskus mustasukkaisuus on kauhea asia.

Robert tuli jostakin kaupungilta, ehkäpä Maciekin luota, aamuyöllä noin kahdelta. Ehkäpä olin vain väsynyt, mutta hänen iltatoimensa tuntuivat kestävän ikuisuuden. Emme onneksi keskustelleet yhtä lennokkaasti ja pitkään kuin Danielin kanssa, mutta jonkin aikaa joka tapauksessa. En nukkunut kovinkaan hyvin ja tunsin olleeni hereillä jo ennen herätystä kymmeneltä - tai ehkä minulta jäi jokin uni kesken.

Pääsin ylös ja suihkuun noin 10:12. Suihku toimi hyvin ja lämmintä vettä tuli, kunhan jaksoi painaa hanaa jatkuvasti.

Keli on pilvinen ja olin kuulevani yöllä sadetta, joten puin farkut ensi kertaa moneen kuukauteen.

Turkkilaiset vetelehtivät vessassa ja suihkussa niin kauan, että minulta meni hermot ja maku odottamiseen ja aloin keskittyä Kinosilmän jaksoon 28. Patrycja ei ole vielä saanut viestiäni. Ja minun silmiini näyttää siltä, että joka ikinen kynnelle kykenevä turkkilainen tyyppi on hänen kimpussaan. Vähintään aamupäivä on pilalla.

Matkalla vanhaan kaupunkiin löysin sattumalta optikon, joka myy Ray-Baneja. Jess! Sinne reseptin kanssa. Ikkunassa oli aika hienot pinkit Wayfarerit, mutta taidan silti päätyä mustiin Orbisoneihin.

Pysähdyimme pitkän arpomisen jälkeen Al's Pancake World -tyyppiseen paikkaan. Yritin ensin tilata suolaista, kinkku- ja munaräiskäleen, mutta ne olivat loppu. Miltei kaikki oli loppu. Sain jotakin makeaa ja juustolla täytettyä. Tilasin myös teetä, mutta se saattoi mennä oppaallemme.

Koin Varsovan yliopiston katolla 5.42 pituisen täydellisen hetken Spandau Balletin siivittämänä. Liquidia ei löytynyt tähän hätään.

Maisemat katolta olivat huimat, otin paljon ryhmä-, potretti- ja maisemakuvia. Katolle saapui myös ainakin kolme hääparia, kyseessä on ilmeisesti suosittu hääkuvauspaikka. Otin ensimmäisestä, aika hyvännäköisestä morsiamesta ihan ok profiilikuvia ja toisesta, mielestäni aika rumasta blondista aivan loistavan kurkistuskuvan, jossa oli ratkaiseva hetki kohdallaan.

Kattopuutarhan jälkeen tarkoitus oli mennä sisään kirjastoon, mutta saatuani eteeni lapun, jossa kysyttiin mielestäni aivan liikaa aivan liian tarkkoja tietoja vain sisällä käymistä varten, päätin häipyä. Asiaan vaikutti myös se, että nescafen juoma-automaatti kaatoi teeni kädelleni ja varasti minulta zlotyn. Nämä pienet asiat yhdessä päivän väsymys- ja vitutustilojen kanssa saivat minut pakenemaan jäähtymään viereiseen - täysin lasiseinäiseen - Coffeeheaveniin Dragon Eye Oolongille ja kana-omena -wrapille. Tämä ilmeisesti sai muun ryhmän paniikkiin, sillä jostakin syystä kukaan ei ollut huomannut minun poistuvan paikalta vaikka huusin: "Screw you, guys! I'm going home!". Ilmeisesti he odottivat minua aika kauan ennenkuin Basia (Barbara?) löysi minut ja pääsin kertomaan tulevani ehkä perässä. Myös Serdar ja Cemil tulivat paikalle ja käskivät kertomaan ennakkoon seuraavalla kerralla. Toki.

Ehdin kuunnella yhden Kirsi Virtasen ja jakson Open source sex -podcastia ennenkuin ryhmä palasi. Kävin pikaisesti karun teräksisessä WC:ssä ja sitten noustiin aivan täyteen bussiin matkalle kohti Marszalkowskaa. jouduin seisomaan, mutta en juuri tullut huonovointiseksi. Ilmeisesti kuitenkin näytin siltä, sillä noustuani seuraavaksi täyteen ahdettuun raitiovaunuun Christina ja Patrycja kysyivät, olenko kunnossa. Christina jopa tunnusteli ranteesta pulssiani. Aiemmin, saapuessamme kattopuistoon, Daniel totesi minun näyttävän "Really pissed off", totesin sen olevan hyvin tarkkanäköinen analyysi.

Jos olisin tiennyt, että menemme kirjastosta maitobaariin, olisin ottanut Coffeeheavenissa vain Dragon Eye Oolongia. Nyt aika meni Open source sexiä ja Radiaattoria kuunnellessa, kun yritin päästä sopivaan päänsisäiseen maailmaan ja eroon vitutuksesta, joka ei kuitenkaan hellittänyt. Saatanan sähköposti! Daniel häipyi retkeltä pian maitobaarireissun jälkeen. Hän muuttaa tänään lopullisesti kaupunkiasuntoonsa pakoon Gulagista. Pelkuri. Neiti!

Jotkut ryhmäläiset ovat jopa muuttaneet karkotuksen ajaksi Hannan luo. Miksi minulle ei kerrottu tällaisesta mahdollisuudesta? Tarvitsen varasuunnitelman.

Kysyin viimein, milloin oikein menemme luvatusti joelle. Sain kuulla, että olimme jo olleet siellä. Ja vitut, minulle ei riittäisi pelkkä kaukainen maisema joltakin katolta, minä haluan jokirantaan kävelemään! Jälleen liian pitkän miettimistauon jälkeen noin seitsemän henkeen kuihtunut ryhmämme suunnisti kuitenkin ensin Warszawa Centralnaan ostamaan Christinalle junalippua Lodziin. Menin sivummalle istumaan siksi aikaa, kun kaikki muut jonottivat.

Varsovan keskusasemalla on mielenkiintoinen pehmeän vaiennettu akustiikka, voisin ja ehkä tulenkin istuskelemaan täällä tuntikausia.

Jaaha, fiilistellessäni saundeja posse lähti haneen ja jätti meikän tänne tsittaa.

Metroaseman portti ei muuten ehdi lukea kuukausikorttia, jos hyppää lompakkotasku edellä päin lukijaa.

Junassa tajuan, että Steen Christensenin Hyvästä Perheestä -kappaleen introssa taitaa puhua John Lennon. Huomaan myös, että joku yritti ilmeisesti tavoittaa minua puhelimitse ollessani vielä asemalla. Näin on käynyt ennenkin, Nokia 7070:n värinä ei ole tarpeeksi vahva tuntuakseen vasemmassa takataskussani, ellen satu juuri istumaan sen päällä. Etutaskuun sitä ei voi laittaa naarmuuntumaan. Yrittäessäni lähettää ennalta tuntemattomaan numeroon viestiin, huomaan ettei orangella voi lähettää viestejä edes puolalaisiin numeroihin! Voi perkele! Kun lähetän vakavansarkastisen viestini numeroon Suomen puhelimestani, mitään ongelmaa ei ole. Prepaid-kortti ei voinut tyhjentyä käyttäessäni sitä viime viikolla alle päivän hyvin pieniin puhelimen datasiirtoihin. Eihän?

18.47 olen taas Gulagissa. Tänne myös jään. Vellomaan vitutuksessa ja itsesäälissä. Ehkä menen kuuman suihkun alle istumaan ja itkemään kuin televisiosarjoissa.

Paitsi ettei suihku pysy itsestään päällä. Koetin ottaa katkeran suihkun jälkeen kunnon tirsat. En oikeastaan nukahtanut kunnolla, sillä käytävän päähän on muuttamassa joku, joka maalaa huoneensa seiniä ja huudattaa radiota täysillä. Robert sen sijaan oli nukahtanut lyhyiden torkkujeni aikana. Kävin kokeilemassa internet-huonetta, mutta yhteyttä ei ollut liitetty tai se oli vajaa. Kun tulin takaisin, Robert alkoi vähitellen herätä. Minä en enää oikeastaan kuullut musiikkia omaan sänkyyni, mutta hyvin hermostuneen Robertin sänky on aivan oven vieressä ja katsellessani Prison Break: Final Breakia hän huomautteli musiikista useaan otteeseen ja alkoi lopulta liikuskella hermostuneesti edestakaisin oven edessä. Teki mieli sanoa hänelle jotakin, mutta päätin olla hiljaa ja jatkaa katselua.

Prison Break: Final Break on puolitoistatuntinen lopetus Pako-sarjalle. Pakohan päättyi siihen, että pakojengiläiset kerääntyivät muistelemaan Michaelia tämän haudalle jonkin aikaa Yhtiön nujertamisen jälkeen. Final Break kertoo, mitä tässä välissä tapahtui ja miten sankari-insinööri kuoli. Kyseessä on aivan tavallinen Paon tuplajakso, jossa ovat mukana kaikki tutut ja turvalliset hahmot, jotka jäivät henkiin viimeisen kauden lopussa. Final Break on ihan hyvä armonisku monta vuotta kituneelle sarjalle, jonka ensimmäinen kausi oli nykyaikaisten jännityssarjojen aatelia.

Annan Prison Break: Final Breakille kaksi tähteä viidestä

Kiitän:

- jännitystä riitti vielä jonkin verran

Moitin:

- ovi jäi auki jatkoa varten

Kun lopettelin elokuvaa, Robert kysyi, pitäisikö hänen mennä sanomaan musiikista metelöitsijöille. Totesin, että mene vaan ja lyö pari kertaa, jotta viesti menee perille. Tämän jälkeen totesin, että hän voi käydä kysymässä Cemilin tai Daniel 2:n mukaansa. Robert lähti huoneesta. Kun sain arvostelun kirjoitettua, musiikki oli jo aikaa sitten hiljentynyt, joten jotakin Robert teki. Nice, katsoin vielä pari jaksoa Tekzillaa.

Huomenna ei ole kelloa soimassa, koska lähdemme Wilanowin linnaan vasta yhdeltä.

14488 ask, 11590 m, 597,9 kcal

English summary:

Sometimes jealousy can just kill you.

I didn't sleep too well and got up way before ten. I took a shower and thought I was ready for an interesting trip to the river. The Turkish were so Frakking late I lost my morning thunder and just tried to concentrate on podcasts. Patrycja didn't get my email yet and to me it looks like every single fucking Turkish guy is constantly gunning for her.

The university rooftop garden was nice and I experienced a perfect moment there while walking around alone listening to Spandau Ballet. There were some couples taking their wedding photos and I got some nice portraits out of it. I had a mini-breakdown at the entrance to the library and decided to sit the visit out in the cafeteria.

Next stop was a milkbar so I ate a chicken wrap in vain only a moment ago. I apparently looked sick on the tram and Christina took my pulse. Strange. After milkbar most of the group went home and the rest of us went to Warszawa Centralna. The station has a great soundscape - very soft, subdued and somehow calm. While I was listening, the rest of the group left and ditched me - very nice.

10.9.2009

Tänään lukujärjestyksessä oli vain ja ainoastaan puolan kieltä, mutta tekemistä riitti muuten huomisen muuton takia. Saimme viimein tiedon siitä, saammeko käyttää liikuntaopiston laajoja ja ilmeisen laadukkaita liikuntamahdollisuuksia vapaa-ajallamme. Emme. Uimahalliin ei saa mennä, ja jos joku haluaa pelata jalkapallokentällä, se maksaa 300 zlotya tunnilta.

Nautin lounaalla ruokalassa erittäin hyvää spagettia, joka toimi yllättävän hyvin yhdellä saamallani kastikekauhallisella. Appelsiinimehu ei sopinut spagettiin, salaatti sopi. Söin lusikalla ja haarukalla kuunnellen Leaving Las Vegasin soundtrackia. Aivan puun takaa, kun raita 12, Stingin esittämä "My One and Only Love" alkoi soida, koin aivan käsittämättömän voimakkaan Patrycja-hetken. Näin sieluni silmin, kuinka hän käveli kohti minua pitkin aivan aavistuksen hämärä käytävää - hidastettuna. Hänen hiuksensa hulmusivat hänen perässään kuin jonkinlainen pilvi. Nyt kirjoittaessani tätä huomaan tämän suurenmoisen tunteen näyttävän kirjoitettuna hieman naurettavalta. Tämä on joka tapauksessa paha merkki, tässä on kyse jostakin vakavasta.

Daniel on sairastumassa ja kuulin muidenkin yskivän. Illalla pakkasin viimeiseen asti ja saatuani urakan valmiiksi, katsoin jossakin vaiheessa jostakin lataamani pilottijakson Defying Gravitystä.

Defying Gravity on sarja, josta en tiedä juuri mitään muuta kuin nimen ja sen, että siinä on mukana Ron Livingston ja että tapahtumat sijoittuvat Venukseen matkalla olevalle avaruusalukselle. Alku on lupaava, Ron on astronautti, joka joutui hylkäämään kaksi edellisen tiiminsä jäsentä Marsiin lähtöikkunan sulkeutuessa. Nyt Ron on Mars-kaverinsa kanssa varamiehenä Venus-lennon miehistössä. Varsinainen miehistö koostuu väestä, joka selvästi pääsisi läpi kiinalaisten avaruusohjelman ulkonäkötesteistä. Ronilla on myös suhde erään miehistön jäsenen kanssa. Yllättäen ennen Antares-aluksen irtautumista Maan kiertoradalta kaksi miehistön jäsentä joudutaan vaihtamaan ja Ron onkin mukana pelissä. Pilotista voi sanoa sen, että se on hyvä, mutta imuroinnin jälkeen joku sarjaa pidemmälle katsonut totesi sen muuttuneen parissa jaksossa Melrose Placeksi avaruudessa. Ei mikään ihme, sillä hälyttävän suuri osa miehistöstä vaikutti olevan jonkinlaisessa kiimassa. Tämä ei välttämättä ole huono asia, sillä jo tässä jaksossa nähtiin pehmeää parittelua painottomuudessa ja miehistön naisissa on parikin "upis tummis" -luokkaan yltävää jäsentä – erityisesti lennonjohdon lääkäri on varsin herkullista katseltavaa ja myös etäisesti tuttu jostakin. Näyttelijäkaarti on täynnä tutunoloisia tv-sarjakasvoja, esimerkiksi Maan lennonjohtaja on se James Cameronin näköinen mies, joka on ennenkin näytellyt mulkkua. (James Cameron on muuten myös mulkku, vaikka hän tekeekin ok elokuvia.) Hahmoista on vielä mainittava erityisesti valtavan pornokokoelman omistava tietokone-ekspertti, joka ei toivottavasti jää yhden hitin ihmeeksi.

En anna TV-sarjoille tähtiä, mutta saattaisin hyvinkin katsoa tätä vielä muutaman jakson verran, ellei minulla olisi jo katsottavaa varattuna kuukausiksi eteenpäin.

Kiitän:

- lääkäristä

- parin päähahmon mielenkiintoisista taustatarinoista

- pilottijakson ihan ok efekteistä

- välähdyksistä määrittelemättömän lähitulevaisuuden maailmasta

Moitin:

- sivuhahmojen kliseisyyttä

- sarja ei todennäköisesti tule jatkumaan luvattua kuutta vuotta

- jotkin hahmot oli luotu liian selkeästi vain tulevia ristiriitoja varten

Päivän askeleet: 5550, 4440 m, 229 kcal

English summary:

Only Polish in school today but I was busy with packing my things for the move to another dorm tomorrow morning.

I experienced a Patrycja moment while eating spaghetti and listening to the Leaving Las Vegas soundtrack. It was like a moment from a movie: she walked towards me in slow motion with her hair billowing behind her like a little cloud. This is serious - and looks like a cliche now that I am writing it down. This means trouble.

After finishing packing I watched the pilot episode of Defying Gravity which is a romantic sci-fi series about an expedition to Venus. It has Ron Livingston in it and the effects were ok. Somebody on DVDPlaza called it "Melrose Place in space" - I might watch a couple more episodes except I have months of videos on my hard drive already.

9.9.2009

Olo tuntuu paremmalta, paitsi jalassa. Taidan jättää iltapäivän ghettokävelyn väliin. Olenhan jo kokenut Auschwitzin kauhut.

Daniel totesi eilisen elokuvan olleen "Shit!" ja kertoi sen juonen. Kuulosti epäilyttävästi myöhäisillan pehmopornopätkän rakennuspalikoista luodulta teokselta. Daniel antoi "Changes" tai "Transformations" -elokuvalle puolikkaan tähden viidestä.

Päivän elokuva, "Wojna polsko-ruska" (Polish-Russian War) tai "Snow White and Russian Red", perustuu Dorota Maslowska -nimisen teinikirjailijan mielettömän suosittuun kirjaan, joka ilmeisesti puntaroi puolalaisten tunnelmia 1990-luvun poliittisten ja taloudellisten muutosten myllerryksissä. Tarina pyöri kaljupäisen pikkurikollisen ja hänen omituisten tuttaviensa ympärillä. Näyttelijäsuoritukset eivät herättäneet minussa erityisempiä tuntemuksia, ehkäpä kielimuurin takia. Perusasetelma Puolan lähi- ja neuvostohistoriasta meni minulta täysin ohi, joten jäljelle jäi MTV-kikkoja ja hetkittäin ihan hyvää huumoria. Loppujen lopuksi kokemus oli aika mitäänsanomaton.

Annan tälle "tärkeälle puolalaiselle nykyelokuvalle" kaksi ja puoli tähteä viidestä.

Kiitän:

• huumori ylitti kielimuurin
  
• varmasti Puolan historiaa tunteville mielenkiintoinen tutkielma
  

Moitin:

• täydellinen ymmärtäminen vaatii poliittisen ja taloushistorian tuntemusta
  
• kirjailija kirjoitti itsensä elokuvaan ja näytteli itseään
  

Kirjoittaja, Dorota Maslowska, vaikuttaa jotenkin todella tutulta. Ehkä olen lukenut hänen kirjansa arvostelun joskus Turun Sanomista. Ohjaaja on opettajan tuttu ja saimmekin katsoa tuoreen elokuvan ehkäpä aivan ensimmäisten joukossa ennakko-DVD:ltä. Elokuvan jälkeen olisi taas pitänyt keskustella, mutta minä en sanonut mitään. Hannalla oli jotakin sanottavaa päähenkilöstä ja siitä, että hän oli Puola ja välillä myös naispuolinen. Vai niin. Daniel innostui myös elokuvasta ja ihmetteli, miksi minä en analysoinut sitä tunnilla. Minulla ei ollut yhtään mitään sanottavaa elokuvasta ja sen lisäksi en yleensä halua analysoida elokuvia, koska tuore katsomiselämys menee helposti pilalle.

Master Lukasz Mieszkowski, joka luennoi meille Puolan juutalaisista, vaikuttaa mukavan rennolta. Hän ei ole oikea opettaja, vaan jonkinlainen taiteilija joka on muun muassa kuvittanut pari sarjakuva-albumia. Olo on kuitenkin niin heikko, että jätän ghettokierroksen väliin. Annoin mystisen lapun Danielille, joka lupasi toimittaa sen perille. Homma olisi sujunut täysin saumattomasti, mikäli en olisi törmännyt Patrycjaan pihalla. Hoidin kuitenkin tilanteen selittämisen varsin sujuvasti ennen muiden saapumista ja pääsin pois heidän jaloistaan. Käyttäydyin hyvin rennosti, outoa.

Lähtiessäni kauppaan keksin laittaa tietokoneen muuntajan kipeän polvitaipeen alle. Saa nähdä, onko siitä mitään apua.

Daniel ja muu gettojengi palasi todella myöhään, joskus kahdeksalta. He olivat lyhyesti sanottuna eksyneet. Puolalaiset avustajat siis jatkoivat vahvasti totutulla linjallaan. Lappu oli kuitenkin mennyt perille ja aiheuttanut välittömästi huvittuneen reaktion. Hyvä. Vai oliko se sellaista hermostunutta ja paniikinomaista naurua, jolla ostetaan kallisarvoisia sekunteja mietittäessä pakoreittiä? Mikäli tilanne eskaloituu kriisiksi, pääsen ainakin perääntymään huumorin varjolla. Olipa hyvä, että laitoin viestiin sydämen lisäksi myös hymiön.Joudumme muuttamaan perjantaina. Lappu keittiön seinällä puhuu tylyä kieltään. Onneksi olen pääasiassa pitänyt vaatteeni matkalaukussa, joten tavaroiden siirtäminen onnistunee hieman helpommin.

Päivän askeleet: 2839, 2271 m, 117,1 kcal

English summary:

My leg still hurts so I’ll skip the Warsaw ghetto tour. I gave the mysterious note for Daniel to deliver.

Film Workshop’s film of the day was “Snow White and Russian Red”, a film based on Dorota Maslowska’s bestseller. I missed the underlying commentary on Polish history and the changes the country went through in the 1990s. All that was left was occasional nice humor and MTV style editing. Nothing I had not seen before. ***

My plan worked perfectly except that I ran into Patrycja on my way from school. I had a brief conversation with her and disappeared. I heard she laughed out loud when Daniel gave her the note. Was it a good laughter or the kind of panic reaction which is supposed to give you a few seconds more to run away?

We are moving to the other dorm on Friday.

29.8.2009

Nukuin reilusti ohi aamiaisen. Emmin, jahkailin ja pelasin Cookie Bonus Solitairea noin kahteen asti. Harkitsin kuitenkin koko ajan aktiivisesti lähtemistä keskustan ytimeen ostamaan warszawska karta miejskaa, jolla saa ajaa bussilla, raitiovaunulla ja metrolla niin paljon kuin haluaa, mihin tahansa haluaa ja milloin haluaa, kuukauden ajan. Bussilla ja raitiovaunuilla voi ajaa tämän jälkeenkin, sillä niissä ei ole kortinlukijaa, joka estää sisäänpääsyn vanhentuneella kortilla. Tällöin ottaa tietenkin riskin suuresta sakosta ja välittömästä maastakarkoituksesta, mikäli paikalle sattuu tarkastaja.

Ostin kortin noin neljältä Kulttuuripalatsin puistosta 39 zlotyn opiskelijahintaan - ensimmäistä kertaa kortista oli hyötyä! Hyppäsin Mlodny-suuntaan menevään metroon aikomuksenani ajaa Stare Bielany -asemalle, seitsemän pysäkin päähän keskustasta. Matka meni hyvin ja kesti noin 12 minuuttia. Näin suuressa kaupungissa toimivaa joukkoliikennettä osaa arvostaa. Stare Bielanylta kävelin noin kilometrin Aleja Zjednoczeniaa Marymoncka 34:ssä sijaitsevaan tulevaan asuinpaikkaani, jonkinlaiseen suureen urheiluopistokeskukseen, joka muodostuu ainakin urheilukentästä, uima-altaasta tai -hallista ja yli kymmenestä valkoisesta, ulkoisesti osittain rapistuneesta rakennuksesta, jotka henkivät Paimion Parantolan tai Turun Samppalinnan maauimalan funkkistunnelmaa puhtaine linjoineen ja pyöreine ikkunoineen. Ennakkotietojen mukaan kaksi EILC-erasmusta saapuu asuntolaan jo tänään ja saatoin nähdä heidät palloilemassa sen rakennuksen ovella, joka tuntui kutsuvan myös minua asukkaakseen. Sadekelin vuoksi en viitsinyt jäädä paikalle pitemmäksi aikaa, vaan palasin metrolla keskustaan. Mikäli muokkaan repun ja matkalaukun painotuksia, pitäisi huomisen vaelluksen sujua varsin kivuttomammin kuin saapuessani Wawaan.

Kävellessäni Marszalkowskaa kohti McDonaldsia, huomasin Empikin ikkunassa listan tulevista artistien keikoista, joille voi ostaa lippuja. Listalla oli jo etukäteen harkitsemani Rammstein Katowicessä 27.11., mutta yllätyin hyvin iloisesti tajutessani, että paria viikkoa aikaisemmin, 6.11., Diana Krall esiintyy Varsovan Sala Kongresovassa! Nice! Tosin olen silloin jo Gdanskissa, mutta jos kerran menisin vielä pidemmälle, voisin saman tien käydä myös puolivälissä. Tämä olisi ainutlaatuinen tilaisuus, sillä Suomessa ei todennäköisesti ole riittävää yleisöä konsertin järjestämiseksi edes maakunnassa.

Luulenpa löytäneeni hyvän työkalun Bloggerin käsittelyyn. Se on aivan uusi ohjelma nimeltään Microsoft Word 2007. Siinä on Word-napin (yo!) takana "julkaise"-toiminto, jolla kirjoitetun tekstin voi lähettää suoraan useisiin eri blogeihin, mukaan lukien Bloggeriin. Lähetin tällä kertaa vain tekstiä, mutta seuraavaksi koetan laittaa kuvatkin paikalleen jo Wordissa.

Gadsdämn! Aivan loppusuoralla, viimeisenä iltana huoneeseeni on majoitettu muitakin: kaikesta päätellen ainakin kaksi näistä on naispuolisia asukkaita.

Päivän päätteeksi katsoin pari viikkoa sitten imuroimani G.I. Joe - Rise of the Cobran, joka kiinnosti pitkän Action Force -menneisyyteni takia. Ei minulla varsinaisesti mitään odotuksia tämän suhteen ollut, mutta en voi olla tuntematta pientä pettymystä tämän kokemuksen jälkeen. Joku Turun Sanomien arvostelija totesi Terminator 3:n äänisuunnittelusta, että tehosteista häviää teho, kun niiden välissä ei ole yhtään hiljaisempaa kohtaa. G.I. Joessa tämä pitää paikkansa kaiken toiminnan suhteen - juoni on selitetty hyvin nopeasti pois alta ja reilun viiden minuutin jälkeen toiminnassa ei juuri turhia taukoja ole. Silloin, kun joku hahmoista esimerkiksi istuu yksinään alas miettimään jotakin, leikataan takaumaan, joka on jälleen täynnä toimintaa. En pidä itseäni mitenkään erityisenä juonten ennalta arvaajana, mutta edes se, että keskityin liian tarkasti Cookie Bonus Solitairen pelaamiseen elokuvan aikana, ei pystynyt pysäyttämään tätä varsinaista etiäisten Tonavaa, joka saisi jonkun marcuspenttisenkin tajuamaan, mitä tässä nyt seuraavaksi tapahtuu. Naisasialiikkeen aktiiviset puuhanaiset (Ah, miten ihastuttavan 1920-lukulaista!) saattavat löytää jotakin positiivista siitä, että elokuvan ainoa varsinaisesti tunnistettava hahmo/näyttelijä on naispuolinen: Sienna Miller, joka huokuu upeahkoa tummaverikköisyyttä, joka ei tosin ole aitoa, mutta menettelee Michelle Forbesin puutteessa. Oikeastaan ainoa asia, mikä sai minut keskittymään intensiivisesti ruudun tapahtumiin, oli se että molemmat naisnäyttelijät olivat pukeutuneet hyvin sarjakuvamaisiin asuihin.

Tätä ei usein tapahdu, mutta annan G.I. Joe – Rise of the Cobralle yhden tähden viidestä.

Kiitän:

• kaksi ninjaa
  
• naisia tuli katsottua
  
• toisiksi uusin Dr. Who pahiksena
  
• Bond-luokan tapahtumapaikkoja ja CG-lavasteita
  

Moitin:

• ninjat eivät olleet pääosissa
  
• 1990-luvulla lukemieni Suomessa ilmestyneiden AF-sarjakuvien kaanonia rikottiin räikeästi
  
• Dr. Whon skottimurre oli vedetty aivan överiksi
  
• CG-lavasteet olivat liian selkeästi CG:tä
  

Uskolliset, jo viime matkalla mukana olleet Philipsin SBC HP800 -kuulokkeet, jotka löysin Musta Pörssi Maailman alehyllystä yhdeksällätoista eurolla ovat hajoamispisteessä. Täytyy etsiä Saturnista uudet samanhintaiset niiden tilalle. Toivottavasti ne kestävät vielä kuukauden, sillä mieluummin hankin uudet vasta Gdanskista - Philipsit ovat niin vanhat, että ne ovat pääasiassa kovamuoviset, eivätkä taivu hyvin täyteen ahdettuun reppuun.

Päivän askeleet: 6576, 5260 metriä, 271,3 kcal. Nyt alkaa jo näyttää hyvältä, vielä kun pääsen käyttämään urheiluopiston uima-allasta päivittäin tai löydän Capoeira Regional-ryhmän Varsovasta, loppuu Pettymysten Kesän 2009 velttoilu.

26.8.2009, lähtö Puolaan

Kun viime hetken hienosäädöt pakkauksessa oli tehty, kotivaaka näytti matkalaukun painoksi tasan 20 kg, repun painoksi 12,3 kg ja kameralaukun painoksi noin 4,3 kg. Lentokentällä punnittiin vain matkalaukku, jonka virallinen paino oli 19,9 kg. Onneksi puolalaisilla työmatkailijoilla ja suomalaisilla turisteilla oli järjestään varsin keveitä käsimatkatavaroita. Pakkaamisen lomassa katkaisin puhelinliittymän datapaketin hieman ennen kello neljää. 3G-merkki hävisi puhelimen näytöstä heti. Nopeaa toimintaa, puhelin ei enää toimi modeemina minkäänlaisella nopeudella.

Pääsin turvatarkastuksesta läpi ja pakattuani repun uudestaan kello oli 16.50, tullimies pakkasi kameralaukkuni uudestaan ja onnistui siinä alkuperäistä tiiviimmin. Kone lähtisi 18.45, joten ehdin ottaa joitakin kuvia, kuunnella ’casteja ja lukea Lännen miestä. Molempia ei voi tehdä samaan aikaan. Turun lentokentän terminaali 2 on karu, muttei nyt niin kauhea, kuin olin kuullut. Kyseessä on ilmeisesti entinen ykkösterminaali.

17.04: kiitoradalta nousi ilmaan hävittäjä, kenties Hawk.

17.21: Marko soitti, hän oli Naantalissa ajamassa sateessa. Kentälläkin alkoi sataa. Vaihdoimme kuulumisia ja kevensimme tunnelmaa.

18.05: ihmiset järjestäytyivät jonoon oven tuntumaan. Jäin istumaan.

18.17: Wizz Airin kone laskeutui.

18.45: olen koneessa, istun siiven kohdalla vasemmalla ikkunapaikalla. Saatan nähdä kesämökin, mikäli pilvet hajaantuvat.

Pettymysten Kesä 2009 loppui kello 18.57, kun Wizz Airin suihkukone nousi ilmaan ja Seikkailujen Syksy alkoi.

En nähnyt mitään ennen kuin kone oli kaukana Itämeren yllä. Otin kuitenkin aika paljon kuvia pilvistä, siivestä, ikkunoista ja matkustamosta. 19.19 tilasin kahden euron teen. Haudutin todella kuumaa teetä liian pitkään ja siitä tuli sokerin kanssa nautittuna makeaa kitkerällä jälkimaulla.

Lähestyminen Gdanskiin alkaa 19.48, kone taittaa laskuun ja vatsaa kouraisee. Suolistossani on muutenkin ollut vipinää lähiaikoina paitsi jännityksen, myös ottamieni maitohappobakteerikapselien takia. Kone laskeutui ajallaan, 19.05. Löysin laukun nopeasti ja jäin hämmentyneenä odottelemaan bussia.

Missasin yhden, mutta pääsin seuraavaan - haitaribussiin. Olin ollut Puolassa alle tunnin, kun jo syyllistyin rikokseen. Pummilla ajaminen on pieni rike, mutta voi pahimmillaan häiritä tärkeämpää tehtävääni. Olin koko matkan valmiudessa, mikäli kuljettaja sittenkin haluaisi ottaa maksun kyydistä. Jouduin seisomaan, tulin huonovointiseksi - miksi vain ja aina ulkomailla? Matka tuntui kestävän kauemmin kuin lento, mutta pääsin keskustaan. Harhailin hetken OffMapsin parissa ja selvisin Baltic Hostelin 40 zlotyn sänkyyn. Samalla ovenavauksella kanssani tuli pari australialaista - ylläri, niitä on kaikissa maailman hosteleissa. Keli on lämmin ja minulla on liikaa vaatetta ylläni sekä liian paljon tavaraa mukanani. Puhelin toimii ja tarttuu ERA-verkkoon.

Samassa huoneessa kanssani on myös Umberto, joka tuhlasi rahansa Johanna Suomelaisen perässä matkustamiseen. Umberto lähti aussien kanssa radalle, minä totesin olevani poikki.

Kävin äkäisesti suihkussa, joka oli kylmä ja huono. Vessa on pykälän verran lattiareikää parempi. Hostelli sijaitsee suomalaisittain maantienkaltaisen vilkkaan tien sekä rautatien varressa. Siirsin kuvat levylle ja katsoin Twilight - Houkutuksen 720P:nä. Ehdin ottaa G6:lla 33 ja EOS:llä 20 kuvaa.

Twilight - Houkutus on muodostunut jonkinlaiseksi hitiksi ja ihan hyvä niin, vampyyreistä ei nykyään tehdä yhtään liikaa suuren budjetin elokuvia. Juonihan perustuu siihen, että sateiselle länsirannikolle muuttava teinityttö sekaantuu vampyyriin. Alku ei lupaa hyvää, sillä päähenkilön selostus antaa hahmosta huonon kuvan. Alkuminuuttien jälkeen elokuvasta kehkeytyy kuitenkin ihan mukavaa katseltavaa jonka pahin miinuspuoli on se, että vampyyrien ominaisuuksien perussääntöihin suhtaudutaan hieman liian vapaamielisesti. Sääntöjä voi kyllä muuttaa ja uudistaa, kuten esimerkiksi Moonlightissa, siinä ennen True Bloodia tehdyssä vampyyrisarjassa, mutta rajansa kaikella - varsinkin kun päivänvalon aiheuttamat haitat ovat varsin kummallisia. Lisäksi elokuvasta puuttui veri lähes tyystin. Vaikka painotus oli aiheellisesti ihmissuhteissa, lajityyppiin kuuluu kuitenkin varsin olennaisesti veri. Twilightissa oli varsin sopivasti huumoria, vaikkakin se oli useiden sivuhahmojen ainoa tarkoitus. Pääosan Kristen Stewart suoriutui osastaan tyydyttävästi, vaikka hahmon kaari oli hieman oiottu ja käytös uuden koulun oppilaana hieman outoa ja epärealistista näin eurooppalaisittain mietittynä. Robert Pattinson oli puiseva, mutta se oli enemmän kirjoittajan ja jatko-osan kuin näyttelijän syytä. Parhaan suorituksen teki José Zuniga Monkin näköisenä biologianopettajana - myös pahisvampyyrin esittäjä onnistui, mutta pääasiassa sopivan naaman takia. Parasta elokuvassa oli ulkonäkö, tyylikkyydessä tämä ohittaa Varjojen valtakunnan ykkösosan - pystyin kuvittelemaan itseni elokuvateatteriin, vaikka katsoin vain 15,4-tuumaista 1280*800-näyttöä.

Kiitän:

- tyylikkään kuvauksen juhlaa

- muhevia ääniä, jottka eivät kuitenkaan menneet överiksi

- osa yhden vitsin sivuhenkilöillä luodusta huumorista osui kohdalleen

- aidonnäköinen Google

Moitin:

- iho-ongelmaa

- hyvien vampyyrien laimeutta

- reppuselkää

- baseballia - joskin kohtaus hiveli perverssillä 300-tavalla musiikkivideohermoa

Jos ja kun saan päättää milloin, käyn läpi puolen vuoden tiukan capo-, stero-, kunto- ja dieettikuurin ennen kuin Luna Hurme käännyttää minutkin vampyyriksi.

Näin yön yli muhineena arvosana on ***. Suosittelen katsomaan teatterissa tai tykillä. Saattaa kestää uusintakatseluja neljän(!) jatko-osan valmistuttua.

Hieman puolen yön jälkeen huoneeseen tuli kaksi saksalaista tai itävaltalaista tyyppiä, joista toinen kertoi sänkyni kuuluneen viime yönä juopolle natsille, jolla oli hakaristi tatuoituna kämmenselkään.

Päivän askeleet: 2774, 2219 metriä, 114,4 kcal. Tosin kuljin yli 700 kilometriä lentäen ja menetin huomattavasti nestettä eteläisen elokuun helteessä.